Ei Sukuvika Vaan Ominaisuus

24/01/2022 | Kirjoittaja: Riepu Petteri |
13 min
Kertoja: Nainen | TeinityttöKesämökkiInsesti
4.3
(38)
Poskeni lehahtivat tomaatinpunaisiksi, kun Pasin kyrpä paljastui silmieni edessä.

– Aada, nyt uimaan sieltä, kuuluu Pasin huuto rantavedestä.
– Joo joo, ihan kohta. Mä lämmittelen viel hetken, vastaan ja totean samalla itsekseni, että biksut, joiden yläosa vielä viime kesänä peilistä kotona katsottuna ei näyttänyt ollenkaan samalta, millainen mielikuva itsellä oli vielä niitä kaupassa ostaessa.
Silloin jäivät kangaspalat, joiden piti sopivasti olla täynnä pulleita rintoja, vielä löysiksi peitteiksi. Ja nyt ne olivatkin täyttyneet tisseistä, vähän liiankin täyteen.

Eikä alaosassakaan ollut liikoja tiloja. Vuosi ikää lisää, taitoluisteluharrastus treeneineen ja muine jumppineen, olivat tuoneet lihasta peppuun ja reisiin niin, että housuosa kyllä muotoutui tasan tarkkaan allaan olevien kurvien mukaan.

Pasi, mun serkku, 17-vuotias kolli, kaks vuotta mua vanhempi. Komee kroppanen, tummatukkainen, liikunnallinen nuori mies. Ja minä siihen ihastunut. Niin serkku kuin olikin.

Ja sukulaisrasituksen lisäks oli sitte vielä se Kärkisen miesten maine, hyvässä tai pahassa, riippuen siitä miltä kantilta kukin asiaa katsoi.
Vaikka ei siitä mulle tietenkään oltu suoraan puhuttu, mutta olihan se sellainen asia, joka tuli aina jollakin tavoin esiin, ainakin ukkojen ryypiskellessä ja saunoessa.
Ja myös naisväen kesken siitä joskus supistiin, posket punottaen, etenkin jos oli vähänkin nautittu jotain saunaseurustelujuomaa.

Jos isä Kärkinen, joku kolmesta pojasta, Repa, Antti tai Pasi, isän veli Leksa tai joku heidän naisväestään oli paikalla näissä saunomisissa tai muissa tilanteissa, niin ei asiaa suoraan otettu esiin. Kuitenkin yleensä joku heitti jonkinlaisen vitsin, joka sivusi aihetta.
Niin, niin pakostihan niistä vihjailuista, kun niitä toistuvasti kuulee, teini-ikäinen nuorinainen aika nopeesti ymmärtää, mistä on kyse. Ja uteliaisuudenhan se sitten herättää.
No, Kärkisen miesten sukuelimien koosta oli kerrottu tarinoita, tai muuten viitattu niiden kokoon, ainakin niin kauan, kun minä olen alkanut ymmärtää, mistä on kyse.

Pasi oli mulle serkku äidin puolelta ja sen jälkeen, kun meidän isät olivat yhdessä viime kesänä rakentaneet pienen rantamökin yhteiskäyttöön meidän maille, oli Pasi alkanut viihtyä viikonloppuisin siellä paljonkin.

Etenkin kun oli saanut Leksalta niiden vanhan asuntovaunun ja luvan sen pitämiseen mökkirannassa, koivujen siimeksessä, oli Pasi ottanut paikan lähes kesäkodikseen.
Eikä se haitannut muita, koska mökki jäi siten muiden käytettäväksi.

Eikä etenkään mua, olin mielelläni autellut Pasia vaunun asumiskuntoon laitossa, ja siinä kahden nuoren touhuillessa oli väkisinkin syntynyt tilanteita, jotka olivat nostaneet eroottista jännitettä, kosketuksia ja tahattomia vilautuksia.
Ei nyt sen kummempia, kuin vähän pitkiä katseita syvälle mun kaula-aukkoon ja tissiväliin, tai kyykistellessä mun reisiväliin, jossa pikkaritkin oli varmasti vilkkuneet.
Ja mä olin tietysti vilkuillut Pasin shortsien etumusta sen tehdessä kaikenlaisia hommia ja yrittänyt saada jonkinlaista kuvaa, mitä siellä oli. Ja muutenkin sen kiinteetä kroppaa katsellut.

Ponnahdin siitä jaloilleni, oijoin biksut vetäen ne pois pyllyvaosta, asettelin niin, että ne oli suunnilleen niillä paikoilla, joita ne oli tarkoitettu peittämään. Sitten vasta astelin rantahiekalle, ehkä vähän keimaillen. Ihan vähän.

Mielihyvällä näin miten Pasin kasvot sulivat hymyyn minun tullessani, eikä hän voinut silmilleen mitään, jotka kiersivät vartaloni kaaret ilmeisellä hyväksynnällä.

– Vau, susta on tullut kyllä upee nainen, viime kesänä olit vielä vähän semmonen tyttönen, nätti jo silloinkin mutta nyt, vau.
– Älä viitti kiusata, sä sit taas oot aina ollu skrode, niin kauan mitä mä muistan, sanoin.
– Ai niinku pullukka vai.
– Hö, ei kun tommonen jämerä, lihaksikas.
– Ai, en oo niin aatellu sitä, mut kiitti, ja nätti sä oot kuitenkin.

Keskinäisenkehumisenkerho oli varmaan tehnyt hyvän olon molemmille ja siitä oli hyvä jatkaa aurinkopäivää.

Heiteltiin siinä rantavedessä frisbeetä, sopivaa liikuntaa hellekelillä vedessä kuitenkin pärskien. Oli kiva seurailla Pasin kropan liikkeitä, sen ryntäillessä hakemaan epätäydellisiä heittojani, ja tais se toimia toisinkin päin.
Kyllä siinä temmellyksessä kumarrellessa, tuli varmaan tarjottua pyllynäkymiäkin ihan riittävästi, märkä housuosa kuitenkin painui haaranmuotoihin ihan tarkkaan.

Kesken kaiken huomasin, että Pasin uimashortsien etumustassa heilahteli liikkeiden mukana jotakin aika raskaan oloista ja tajusin, että serkkupojallahan oli jonkinlainen erektio. Ei nyt vielä sellainen, jossa vois täysinäistä vesiämpäriä kantaa, mutta kuitenkin. Shortsitkin takuulla pitivät nousua kurissa.
Kun tajusin, että Pasillahan seisoo, niin posket punoittaen olin hyvin tyytyväinen, että vesimäristä housuistani ei erottunut mikä on mitäkin märkää, mutta koska yläosakin oli jo läpimärkä, niin selvästi erottuvat nännikohoumat kyllä juorusivat minunkin olotilastani.

Sitten, mun heitto, Pasi syöksyi ottamaan sitä kiinni, kiekko osui sen käteen niin, että se lennähti puoleenväliin takaisin.
Molemmat rynnättiin ottamaan sitä, olin nopeempi. Ojensin käteni ja just kun olin saamaisillani otteen, ehti Pasi tyrkätä mua pyllystä, niin että lensin ohi kiekon, pyörähtäen selälleni matalaan veteen.
Pasi, joka ei saanutkaan omaa vauhtiaan pysähtymään, molskahti suoraan päälleni ja hänen jalkansa painui reisieni väliin.

Yhtäkkiä oltiinkin siinä kasvokkain, alavartalot kiinni toisissaan, eikä kummallekaan jäänyt epäselväksi, oliko Pasilla erektio, no kyllä oli ja kova.
Pasi oli jopa vähän pelästyneen näköinen, koska ei voinut olla varma, miten reagoisin, tuntiessani kivikovan kyrvän omaa reittäni vasten.
Tiesin, että juuri tässä oli hetki, joka ratkaisisi meidän keskinäisen lähitulevaisuutemme. Yksi väärä sana tai ele, niin kesä olisi piloilla, ainakin meidän välillämme.

Painoin huuleni vasten Pasin huulia ja sekunnin epäröinnin jälkeen hän vastasi suudelmaani, niin kuin vain nuorimies osaa, vähän kömpelösti mutta innolla.
Pasi pääsi polviensa varaan ja sai itsensä tasapainoon, niin ettei hän enää ollut nelinkontin päälläni.
Otin hänen kädestään kiinni ja vein sen tissilleni, niin että hän varmasti tunsi kiihkon ja viileän veden kovettaman nännini kämmentään vasten.
Näin sain sanattomasti kerrottua hänelle, että kaikki on hyvin minun puolestani.

Irrottauduimme suudelmasta, kumpikin vähän hämmentyneenä, mutta äskeinen hetki antoi molemmille varmuuden siitä, että omat ajatukset ja halut eivät olleet yksin.

– No huh huh, sai Pasi sanottua ja puhkesi helpottuneeseen nauruun, – Olipa se roiskaus, ihan vahingossa törmäsin sun pyllyyn. – Joo, niin varmaan, ihan vahingossa sun molemmat kädet tarttu mun peppuun ja tyrkkäs mut nurin. – No varmaan nii, no ainakin melkein vahingossa. Se oli sillä hetkellä ainoo paikka, mihin mä sain käteni laitettua.
– No, kosto elää, kyllä sä joudut ton vielä jotenkin korvaamaan, tavalla tai toisella, jatkoin nauraen samalla kun Pasi ojensi kätensä ja veti mut ylös.
– Sitäpaitsi mun uikkarit on täynnä hiekkaa, mitenkähän siitä selvitään.

– Mä oon valmis tekemään mitä vaan korvaukseksi, Pasi aneli armoa ja ojensi samalla käsiään, valmiina vaikka alkamaan kaivella hiekkaa pois mun pepusta.
Nappasin ranteista kiinni, ennen kuin hän ehti koskettaa ja sanoin, – Niin sä joudutkin tekemään, oota vaan. Korvaaminen alkaa ihan kohta sillä, että saat laittaa mulle aurinkorasvaa.

– Entäs se hiekka, hän kysyi vieläkin valmiina auttamaan sen poistossa.
– Mä käyn huuhtomassa, sanoin ja kahlasin napaani myöten veteen. Painoin bikinit reisille ja aloin huuhtelemaan hiekkoja pois niistä sekä kaivelin pyllyn ja pimppipoimut puhtaaksi.

– Oisin ollu tossa tosi hyvä, Pasi sanoi haikeasti, seurattuaan tarkasti käsieni liikkeitä, mut ei kai haittaa, jos toi rasvahomma ei musta oikeen kuulosta rangaistukselta.
– Se on vasta alkua, kyllä sä joudut vielä koville ennen kuin tää on tasan, sanoin.
Kahlasin ylös vedestä ja otin Pasia korvasta kiinni taluttaen hänet ison auringonottoalustan viereen ja sanoin aurinkorasvaa osoittaen, – Ensimmäinen rasti.

Kuivasin nopeasti suurimmat ja laskeuduin sitten mahalleni alustalle. Pasi laskeutui kuuliaisesti vierelleni ja hetken päästä tunsin, kuinka auringon kuumentamaa rasvaa valui selkääni.
Nautin kun kädet liukuivat pitkin selkää rasvaa levittäen ja sitten kysymys, – Mites nää sun biksujen nauhat, ne rasvaantuu. – Voit avata ne pois tieltä, sanoin ja huomasin vähän väriseväni jännityksestä.

Ei siinä toista kehotusta tarvittu, kun tunsin solmujen aukeavan ja Pasin siirtävän nauhat sivuille. Kädet palasivat iholleni ja kun yläselkä oli rasvattu, odotin vähän, miten Pasi selviäisi alaosasta ja jaloista.
Sormet kyllä kävivät aika rohkeasti bikinien reunan alla pakaroilla ja reisiäni rasvatessa sormet liikkuivat ihan nivusten juuressa, hipaisten muutaman kerran jalkoväliäkin.

Siinä auringossa oli uinnin jälkeen raukea olo ja Pasikin kävi viereeni vatsalleen, kun huomasi että etupuolen rasvaaminen olisi vuorossa myöhemmin ja sai siinä aseteltua oman seisokkinsa vähän näkymättömiin.

– Onks sul ollu monta tyttöä, heitin itsenikin yllättäen kysymyksen.
Pasi köhäisi vähän häkeltyneenä, – Millä tavoin ollu, hän sai kysyttyä.
– No sillä tavoin, intiimisti, sanoin kun en muutakaan ilmaisua keksinyt.
Pasi oli hetken hiljaa, – Ei montaa, ehkä neljä.
– Se on sit neljä enemmän, kun mulla, sanoin punastuen.
Siihen Pasi ei osannut sanoa mitään, mut tulipahan se juttu saman tien selväksi.
– Millanen sun eka kokemus oli, teitteks te heti koko jutun. Ja kuin vanha sä olit, utelin.
Pasi selvästi mietti, mitä kertoisi. – Me oltiin ihan pentuja silloin, mä jotain kakstoista ja Marja reilun vuotta vanhempi.

– Mitä te teitte, ettehän te nyt vissiin sentään ….. no, panneet?
– No ei. Marja asui meidän naapurissa ja me pystytettiin teltta meidän puutarhaan ja oltiin siellä yötä, ihan luvan kanssa. Eihän kukaan osannu kuvitellakkaan et me touhuttais jotain sellasta.
– Kerro, mitä te teitte?
– Emmä tiedä, kunhan nyhjättiin.
– Tää kuittaa sun rangaistuksen, kerro, kiristin.

– No ekaks me vaan pelattiin korttia, mut sit se meni leikkipainiks, kun molemmat yritti huijata. Mä pääsin sitte Marjan mahan päälle istumaan ja uhkasin koittaa sen tissit, meil oli kuitenkin vaan t-paidat ja shortsit eikä Marja vielä käyttäny rintsikoita.
– Se sano, että uskallappas, ja mähän uskalsin, tykkäs sitte kuitenkin, kysy että miltä ne tuntuu. Sanoin, että tisseiltä kai, mistä mä oisin tienny, miltä niiden pitää tuntua, jotenkin oudosti jännät pallukat nappuloineen kuitenkin.

– Sitte se sano, että saan kattoo sen pimpin, mut mun pitää näyttää ekaks mun pippeli.
– No näytitsä, kysyin ja mielikuvat tilanteesta pyörivät päässä, ihan yrittämättä.
– Näytinhän mä, nousin seisomaan ja painoin uikkarit polviin.
– Seisoks sulla jo silloin, oli pakko kysyä.
– No seiso, nakki oli ihan tummanpunanen ja kova. Marja nous vielä kattomaan sitä ihan läheltä ja käski vedellä esaria muutaman kerran.

– Vetelitkö sä, tuliks sulta siinä, jatkoin kyselyä ääni käheänä ja olin ihan varma, että mun oma pillu valutti jo liukasta häppäreille. Paitsi että siihenhän ne haarapalaan taas imeytyisi.
– No vetelin, kun kerran käskettiin, ja ei, ei tullu, vasta myöhemmin.
– Jatka, kerro kaikki, tivasin.
– Sitte se Marja kävi selälleen ja sano, että saan riisua sen shortsit ja pikkuhousut, jos haluun.

– Halusitko, kysyin naurua äänessäni?
– No arvaa, kyllähän se pimppi kiinnosti jo silloin, vaik kyllä jännittikin. Kun tartuin sen shortseihin, se nosti pyllyään ja antoi sitte vetää ne pois.
– Ja sitte kun tartuin sen pikkareihin, tajusin, että tämän jälkeen mikään ei oo enää kuin ennen, tavallaan meidänvälinen lapsuus loppui samalla kun vedin Marjan alushousut nilkkoihin.

– Mitä aattelit sillä hetkellä, kun sait ne pikkarit alas, sain kysytyksi.
– Sen muistan ajatelleeni, että koskaan en ollut nähnyt mitään niin söpöä, kuin Marjan pimppi silloin, se oli kuin vaaleaan marmoripalloon ois vaan painettu semmonen syvennys, en osannu kun tuijottaa sitä.

– Koskitsä siihen kuitenkin, utelin ja lähes näin silmissäni tilanteen.
– Joo, Marja oli meistä se rohkeempi, se levitti jalkansa, otti mun kädestäni kiinni ja painoi sen haaroihinsa.
– Sitte se sano mitä mun piti sormillani tehdä ja vaik se oli nuori, niin se oli jo ihan märkä ja liukas sieltä.

– Laitoitko sä sun pippelin sitte sinne, jatkoin tenttaamista.
– En, mä vaan tein sormilla niinku Marja neuvo, ja sitte se vissiin sai, kun sen peppu nous ihan irti patjasta ja se piti sellasta ininää.

– Sai orkun, no entäs sun saaminen, sanoit äsken, että myöhemmin.
– No sitte kun se vähän rauhottui, niin se käänty selin muhun ja paino kämmenellään mun patukan pitkittäin peppuvakoonsa, joka oli valmiiks jo liukas siintä sen pimppimehusta.
– Sitte se alko liikuttaa itseään, niin että mun pippeli hankautui siellä eestakas, eikä siinä sit kauan menny, kun multa tuli sen pepulle.

– No huh, mun mielest aika hyvä ekakerraks, ja kun te kuitenkin olitte viel oikeestaan lapsia. – Okei, tolla kertomuksella sä kuittasit mun pyllyttämisen.
– Haluutko sä, että rasvaan sun etupuolen kanssa, saisit sen vielä samaan diiliin kuitenkin.

Hetken harkitsin kääntyväni ympäri, kylmän rauhallisesti tissit paljaana. Mulle oli Pasin tarinan aikana kasvanut sellanen polte alavatsaan, että olisin halunnut heti vaikka mitä, mutta oli pakko hillitä itsensä.
– Joo, laitatko ne nauhat kiinni, niin käännyn, sanoin sitten.
– Eipä tääl oo ketään näkemäs vaik ottaisitkin yläosattomissa aurinkoo.

Pasi kuitenkin sitoi nauhat ja käännyin verkkaisesti kyljelleni, – Voinko tulla viel illalla tähän vaunulle. On muuten tylsä ilta edessä, kysyin.
–Tuu vaan, eipä tänne ketään muuta oo tulossakaan, vois vaikka saunan lämmittää, Pasi vastasi, eikä senkään äänestä voinut päätellä mitään.

Pasi hoiti etupuolen rasvaamisen herrasmiesmäisesti, lähes. Sormet kyllä kävivät reippaasti bikinin reunan alla, liukuen häpykummun yläreunaa, eikä nivusiin myöskään jäänyt rasvatonta kohtaa sormien kulkiessa taivetta pitkin, pari senttiä ja sormi ois voidellut häppäreitä.

Rauhoitettiin molemmat vähän tilannetta ja makailtiin vaan nauttien auringosta ilman puheita. Sovittiin vielä illasta, siinä kahdeksan maissa. Vedin shortsit bikinien päälle ja polkaisin kotiin.

Sanoin porukoille meneväni viel uimaan ja ehkä paistamaan makkaraa, kun Pasikin oli vaunulla. Kenenkään ei varmasti ollut aavistustakaan, millaisia ajatuksia nuorennaisen päässä pyöri, kun hyppäsin fillarin selkään.
Eikä edes äiskä ihmetellyt vaatetustani, vaikka olin pukenut vähän paremman t-paidan, jonka läpi rintsikat kuulsivat läpi. Kai nyt uimareissuun olisi illallakin riittäneet pelkät bikinit ja shortsit.
Äiskä vielä laittoi rantakassiini makkarapaketin kahden kylmäkallen kanssa ja pelästyin että hän nostaa pyyhettäni ja näkee sen alle piilottamani kortsut, joita terkkari oli keväällä terveysopin tunnilla jaannut.

Olin reilusti etuajassa kurvatessani rantakoivujen alle. Pasi istuskeli rennosti lepotuolissa, ilta-auringon siivilöityessä riippaoksien läpi vaunun edustalle.
Vitivalkoinen puhdas t-paita ja siistit shortsit ruskettuneen vartalon peittona tekivät hänestä melkein kuin filmitähden. Hiuksetkin olivat sopivasti puolihuolimattoman näköisesti järjestyksessä.

– Moii, pelkäsin ettet jostain syystä pääsiskään, Pasi huikkasi, kun laitoin pyörän koivua vasten nojalleen.
Mieto parfyymin tuoksu leijui nenääni ja kertoi, ettei täälläkään ihan valmistautumattomia oltu. Samoin kun Pasi viittasi mulle toista lepotuolia, ojentaen samalla kylmän siideritölkin, niin tiesin, että olin odotettu.

Tuolit olivat ihan vierekkäin ja kun vajosin omalleni, olivat käsivartemme heti kiinni toisissaan. Kumpikaan ei sävähtänyt kosketusta, tuntui vain luonnolliselta olla ihan lähekkäin.
Oli suomifilmin maisema ja hetki, alkukesän tuoksut ja lämpö. Kippistimme tölkkejämme vastakkain ja nautimme molemmat huumasta, jonka vain nuori ja vähintäänkin ihastunut voi kesäillassa tuntea.

– Odotitko oikeesti, kysyin vähän kujeillen.
Vastaus pääsi kuitenkin yllättämään.
Pasi kääntyi samassa puoleeni ja painoi huulensa vasten minun huuliani. Sain hädin tuskin laskettua siideritölkin viereeni kietoakseni käteni hänen kaulaansa.

Tuoli natisi protestoiden näin lisäpainosta, joka syntyi, kun Pasi siirtyi osittain päälleni ja hänen polvensa painuessa reisieni väliin. Toisen kerran, saman päivän aikana Pasin kivikova kalu painoi reittäni, nyt vain paljon ylempää, melkein haaroissani.
Irrottauduimme suudelmasta, jonka jälkeen ei ollut yhtään epäselvää, että molemmilla oli samansuuntainen ajatus illan kulusta.

– Että odotinko, jollet ois tullut, oisin luultavasti viettänyt unettoman yön ajatellessani, että käsitinkö sittenkin kaiken väärin.
Sain vasta vedettyä henkeä Pasin purkaessa tunteitaan.

Oli helppo painaa huulet toiseen suudelmaan, nyt vähän lyhyempään ja sanoa, – Et, et käsittänyt mitään väärin.
Nyt oli taas se hetki. Painoin käteni väliimme ja puristin sormeni Pasin kyrvän ympärille. Sen pää sykähteli melkein vasten pilluani, vain pari kangaskerrosta erotti ne toisistaan.

Pasi sai sanotuksi, – Haluisitko sisälle vaunuun.
Nyökkäsin vastaukseksi vasten hänen kaulaansa, vaikka tunsinkin yhtäkkisen ujouden puuskan, tietäen että pian olisin todennäköisesti alaston ja avoin Pasin silmien alla.
Hän veti minut ylös tuolista ja nousimme kaksi askelmaa, astuen vaunun lempeään hämärään, joka kohta kuitenkin valostui, kun silmä tottui siihen auringonpaisteen jälkeen.

Parivuode vaunun perällä oli ilman päiväpeitettä ja heti näki, että lakanoissa ei ollut nukuttu yhtään yötä, Pasi oli ne tänään vaihtanut.
Kävin istumaan sängyn reunalle ja vedin Pasin eteeni seisomaan. Kivikova kyrpä oli aivan edessäni pullottamassa, shortsien avaamista vaille näkyvissä. Mutta mulla oli suunnitelma, jonka tahdoin toteuttaa, ja uskoin ettei Pasikaan siitä pahastuisi.
Nousin hetkeksi seisomaan ja tartuin hänen paitansa helmaan, nostin sen ylös, yli pään ja pois.

Pasi teki saman minulle, ja vaikka päivällä olin ollut bikineissäni, niin nyt istuessani rintsikoissa hänen edessään, oli tunnelma kuin täynnä sähköä, leikki oli poissa.Nyt oli mun vuoro yllättää.

– Haluisitsä nähdä mun pimpin, kysyin hiljaa.
Näin Pasin ilmeestä yllätyksen ja sitten muistikuva muutaman vuoden takaa välähti kirkkaana hänen mieleensä. Pasi nielaisi ja sai sitten nyökätyksi vastauksen. Samalla tajutessaan miten tilanne etenisi, vuosia sitten koetun mukaan, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan.
– No sitte sun pitää ensin näyttää sun pippeli ja ihan kunnolla.

Pippeli nyt oli jo vähän väärä nimitys, mutta arvelin sen tuovan lisää mieluisia muistoja tähän hetkeen, se tuntui jotenkin sopivan tilanteeseen paremmin, kuin esimerkiksi kyrpä.

Vähän empien Pasin kädet siirtyivät avaamaan shortsien nappia ja vetoketjua. Vähän kuitenkin ujostutti, olivathan serkkutytön silmät vain vajaan metrin päässä odottamassa housujen alas painumista.
Kun shortsit painuivat pikkuhiljaa alaspäin, niin muhkura avonaisessa sepaluksessa pääsi esiin yhä enemmän, ja vain alkkarit pitivät kurissa esiin pyrkivää Kärkisten miesten kirousta.

Tai ainakin oman naisväen kiittelemää siunausta, kunnon kyrpää ja sen käyttöhalua vähintäänkin riittävän usein.
Shortsit valahtivat nilkkoihin pienellä ketkuttelulla ja Pasi katsoi silmiini, kuin kysyen, haluanko että jatketaan.
En edes kokeillut, saanko suustani älyllisiä sanoja, vaan hymyilin ja näytin sormellani suuntaa, alas.
Pasi laittoi kätensä vyötärölle ja painoi yllättäen yhdellä riuskalla liikkeellä alkkarit reisilleen. Poskeni lehahtivat varmasti siinä silmänräpäyksessä tomaatinpunaisiksi, kun Pasin kyrpä paljastui silmieni eteen koko komeudessaan.

Vapauduttuaan se heilahti osoittamaan suoraan kohti kasvojani, eikä esinahka ylettänyt peittämään paisunutta terskaa ollenkaan. Tatin päähän puristui samalla kirkas kiimatippa ja se teki pientä liikettä sydämenlyöntien tahdissa.
Pasi sai alushousutkin karistettua nilkkoihin ja astui sitten pois mytystä.

– Sun vuoro, sanoi Pasi käheällä, jännittyneellä äänellä.
Lupaus mikä lupaus. Kallistuin selälleni avaten samalla omien shortsieni napin ja sirautin vetskarin auki, jolloin etumus avautui ja Pasi näki, millaiset pikkuhousut mulla on.
Päästin itseni kokonaan selälleni ja nostin käsivarret pään yläpuolelle, kuin antautuen. Pasi ymmärsi vinkin ja tarttui kiinni shortsieni vyötäröstä, nostin vähän peppua ja samassa olinkin pojan sängyssä vain pikkareissa ja rintsikoissa.

Ja tietysti vielä sellainen pikkujuttu, että kyseinen poika seisoi jalkojeni välissä, paljas, suonikas kyrpä kovana heilahdellen, valmiina mihin vaan.
– Jatkanko, Pasi varmisti.
Nyökkäsin vain ja suljin sitten silmäni. Mitä jos olenkin Pasin mielestä ruma sieltä, kävi mielessä. Sen tunsin, että märkä ainakin olin.

Pasin sormet tuntuivat lanteillani, sitten mun pikkarit lähti painumaan alas ja varpaat saivat niistä viimeisen kosketuksen. En uskaltanut avata silmiäni, kun tunsin, miten Pasi laittoi kätensä reisilleni ja pakotti ne avautumaan.
Ajatus kävi, – Makaat nyt sitten reidet levällään, märkä vittu raollaan serkusi katsottavana.
No näin nyt vaan oli päässyt käymään, nyt oli jo myöhäistä perääntyä, Pasi odotti saavansa, ja niin myös minä.

– Onks mun pimppi ruma, sain kysytyksi.
– No ei oo, syötävän söpö, Pasi sanoi hiljaa.
Seuraava minkä tunsin, olivat Pasin sormet, jotka liukuivat häpyyni avaten huulet auki ja paljastaen klitoriksen.
Lämmin henkäys tuntui hetkeä ennen ensimmäistä pitkää kielen lipaisua, joka lähti ihan peppureijän yläpuolelta ja päätyi pyörähtämään klitoriksen päällä.

Sävähdin kuin sähköiskusta kun Pasi imaisi nappulan huuliensa väliin ja taisin päästää jonkinlaista ininääkin suustani, näin olin kuulevinani.
Kiimani kohosi joka lipaisulla, vielä kun Pasi nosti toisen käden tisseilleni ja sai rintsikoiden alta nännini sormiensa väliin pyöriteltäväksi, olin ihan valmis uhraamaan neitsyyteni rippeet serkulleni.

Rippeet siksi, että olihan sinne pimppiin kuitenkin pitänyt sovittaa vähän kaikenlaista, eikä immenkalvo ollut enää niin ehyt kuin pikkutyttönä.
Tunsin värinän alapäässäni ja tiesin, että nyt oli se hetki, kun haluan tuntea Pasin kuuman kalun avaavan väylän mun pilluun.
Limakalvot erittivät kiimanesteitä siihen malliin, että uskoin isonkin patukan liukuvan sisään, kunhan ei hätäiltäisi.

Otin hellästi kiinni Pasin korvista, vedin sitä ylös reisieni välistä ja Pasi nousi kielen tehdessä vanaa pitkin häpykumpua ja vatsaa, tissien väliin, avaten samalla liivieni hakaset selkäni alta. Se kävi niin sujuvasti, että huomasi ettei siinä oltu ensikertaa asialla.
Vielä Pasi otti vuorollaan molemmat nännini suuhunsa ja antoi samalla sormiensa lipsutella märkää pimppiäni, saaden vartaloni värähtämään joka pyöräytyksellä.

– Mul on tossa korinpohjalla kortsuja, sanoin Pasin korvaan hiljaa, ja kerroin näin samalla, että olisin valmis naitavaksi, niin korvien kuin jalkoväliltänikin.
Pasi ojensi kättään viereiselle hyllylle ja otti sieltä omasta kätköstään yksittäisen välineen. – Saanko mä, kysyin ja otin pakkauksen sormiini.
Muutaman kerran oli tyttöjen kanssa ja yksinkin, tullut venyteltyä ja testailtua niitä.

Pasi kellahti viereeni selälleen, kädet päänsä päälle vieden, niin kuin minäkin äsken ja antautui minun hoidettavakseni.
En kunnolla ollut edes uskaltanut katsoa Pasin elintä, arvioidakseni sen kokoa ja mahtumista sisääni. Se kuitenkin oli kuin puolikas tuorekurkusta, plus sitten vielä terskan mollikka, jonka ensin pitäisi sopia sisään, varsi sitten kyllä menisi perässä.

Siinähän se nyt kuitenkin oli, Pasin vatsaa vasten pötköllään ja sen päälle mun pitäisi kortsu rullata.
Eihän se nyt ihan luontevasti käynyt, siihen pötköön tarttuminen.
Tärisevällä kädellä otin varresta kiinni ja käänsin kalun osoittamaan ylöspäin, kämmentä vasten se oli melkeinpä kuuma.

Pasi auttoi repäisemällä kortsun suojamuovin auki ja ojensi kumin mulle. Ymmärsin katsoa, että se oli oikeinpäin ja asetin sen sitten märkänä kiiltävän tatin päähän.
Pidin toisen käden sormilla hupun siinä päässä ja toisella rullasin kumin alaspäin, vartta pitkin. Olin aina luullut kumin olevan niin pitkä, että se ylettäisi juureen asti, mutta ainakin tämä jäi vain puoleenväliin kankea.

Näki että Pasi nautti kosketuksestani, silmät kiinni hymyillen hän alistui kohtaloonsa. Kun sain kumin rullattua, niin alas kuin se ylettyi, asetuin Pasin viereen ja pääsin heti kokovartalo halaukseen.
Pasin kämmenet liukuivat pakaroideni kautta reisiväliin ja tunsin sormet koko pimpin alueella, hieromassa huulia ja molempien keskisormien työntymässä sisään emättimeen.

Vähän ujostellen kuiskasin Pasin korvaan, – Musta tuntuu, että sä voisit tulla nyt mun sisään. Pasi otti vielä katsekontaktin, ikään kuin varmistukseksi, minä nyökkäsin.

Pasi nousi polvilleen ja siirtyi reisieni väliin painaen polveni koukkuun ja ihan levälleen, niin että jalkapohjatkin nousivat ilmaan. En koskaan ollut tuntenut itseäni niin alastomaksi kuin nyt, Pasin nähdessä salaisimmat sopukkani.
Pasi pääsi asettamaan kyrpäänsä vasten raottuvaa pimppi pallukkaani, painaen sitä suoraan alaspäin, häpyhuulien auetessa renkaaksi varren ympärille.

Terska aiheutti paineen tunteen vasten häpyäni, mutta kiiman kastelema aukko antoi kuitenkin hitaasti periksi, ja kai kalun pääkin vähän muotoutui, sillä yhtäkkiä se painui sisääni.
Eihän se yllättänyt, mutta kuitenkin koko vartaloni hätkähti, kun tunsin kovan kyrvän uppoavan syvälle emättimeeni täyttäen sen pohjia myöten.

Kova elin sisälläni aiheutti heti reaktion, lihakset kiristyivät kyrvän ympärille ja kun Pasi veti sitä ulospäin, tuli siitä automaattisesti sisäänpäin lypsävä liike. Pasi tuki itseään käsillään ja sai pian hyvän rytmin liikkeelleen, se keinutti meitä kuin yhtä vartaloa.
Kalu liikkui pimpissäni liukkaasti ylös alas, vieden sisimmäisiä huulia edestakaisin, kuin ohuena putkena mukanaan pienen matkan, kunnes päästi varren liukumaan sisällään.

– Luoja että sä oot tiukka, Pasi ähkäisi korvaani, – Mä en varmaan pysty pidättämään kauan.
Tunsin peppuvakoani pitkin valuvan kiimaliman, jota kalunvarsi toi tullessaan, – En mäkään, oikeesti taidan tulla nyyyt just, sain sanotuksi, kun alapääni tuntui sekoavan. Lihakset mun sisällä alko värisemään ja tuntui kuin menettäisin rakkonikin hallinnan, sain just pidätettyä, etten pissannut Pasin sänkyyn.

Pasi teki muutaman vähän pidemmän ulosvedon ja junttasi sitten itsensä vasten mun häpyä. Hänen suustaan kuului kuin murinaa, eikä ollut epäilystäkään, etteikö hän olisi paraikaa rajusti purkautunut sisälläni.
Samaan aikaan omassa orgasmissani kouristaessani ehdin esittää johonkin toiveen, että kortsu kestäisi ehjänä.

Pikkuhiljaa liikkeemme tasaantui patjalla samaa tahtia huohottavaksi kuumaksi kasaksi. Puhisimme toistemme kaulaa vasten ja viimein Pasi sai sanotuksi, – Voi luoja, multa tuli ainakin kahvikupillinen.
– En tiedä muuta, mut mun pimppi ei toivu ainakaan viikkoon tästä, se ei varmaan enää ikinä mee umpeen, sain ähistyksi.

– Pitäiskö mun tulla ekaks ulos susta, niin sil ois ees mahollisuus, Pasi sanoi.
Kiihko purkautui molempien hysteeriseksi hihitykseksi ja Pasi nousi hitaasti polviensa varaan, niin että vähän pehmennyt kalu lipui ulos emättimestäni. Häppärit jäi tosiaan raolleen sen näköisinä, että niillä menisi hetki toipumiseen.

Molemmat vilkaistiin ulos valahtavaa kyrpää ja kortsua sen päällä ja varmasti pieni helpottunut henkäisy kuului, kun se oli ehjä ja sperma pullisti, ei ehkä ihan kahvikupillisella, mutta kuitenkin kuplan täyteen sen päässä.
Samassa Pasi vielä kumartui reisieni väliin ja painoi maiskahtavan suudelman märille häpyhuulilleni.

– Mennäänkö käymään järvessä vähän jäähyllä ja pesulla, Pasi ehdotti, – Juodaan sitte vaik siiderit äskeisen kunniaks, jollei susta tunnu jo, että toi äskeinen oli väärin.
– Ei tietenkään tunnu, mähän halusin jo aamulla, niin että melkein kiehuin mehuissani. Ja oon mä kyllä aatellu tota jo pidemmän aikaa. Siis en kadu.
– Joo mennään vaan, sanoin vielä ja otin tukevan otteen Pasin kalusta, joka vieläkin riitti täyttämään sormiotteeni, ja aloin ohjaamaan häntä perässäni vetäen.

Katso kaikki kirjoittajan Riepu Petteri novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.3 / 5. Arvostelijoita 38

Subscribe
Notify of

1 Kommentti
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu