Birgitta ja Toni, osa 2

Kirjoittaja: Ili C.
24/07/26
: [rounded_avg_rating]
(14) Ääntä
min. lukuaika
3.9
(14)
min. lukuaika
Lue novelleja ilman mainoksia hintaan 1€/kk!  Klikkaa tästä ja lue lisää jäsenyydestä. 

(Jatkoa tarinalle Anne ja Toni, osa 3)

Herään tapani mukaan ennen kuin kello soi, näin vanhemmiten en ole oikeastaan enää sitä tarvinnut. Vaikka nykyään nukkumaanmeno on hiukan erilaista ja saattaa kestää pidempään ennen kuin pääsee sulkemaan silmät. Syynä tietenkin vieressäni nukkuva tyttärenpoikani, joka nuoruuden innolla antoi minulle kyrpää koko illan ja suutakin. Lopulta sain käpertyä Petterin syliin nukkumaan tyydytettynä, todellakin ja tunnen sen vielä turvotuksena alapäässäni. Katselen rakastavasti vielä unisena tuhisevaa poikaa, joka puolestaan rakastaa minua, isoäitiään. Mutta nyt minun täytyy hiljaa hiipiä pesulle, sillä on työpäivän aamu ja jos herätän Petterin, niin ei varmasti päästä liikkeelle sängystä pitkään aikaan.

Pääsen nousemaan sängystä herättämättä Petteriä ja näköjään muutkin nukkuvat vielä. Tyttäreni viettivät yönsä uuden tyttärentyttäreni kanssa. Hymyilen, Tonista tulee niin ihan tyttö muutoksessaan. Menen alakertaan pesulle, etten herätä muita veden kohinalla yläkerrassa. Alapääni on edelleen ihanan hellä ja aavistuksen turvoksissa Petterin innokkaan rakastelun jäljiltä. Keittiöön siirryttyäni laitan kahvinkeittimen päälle ja aamiaistarvikkeita pöydälle.
”Huomenta.”
Ensin alas tulee Amanda ja hiukan perässä Anne sekä Toni. Katselen arvioivasti viimeisenä tullutta, joka näyttää ihan tavalliselta Tonilta päällepäin, päällään löysä huppari ja farkut. Mutta jotakin ehkä on jo muuttunut, mikä ei tottumattomalle näy päälle päin. Lopulta Petterikin könyää alas liittyen seuraamme. Ulkopuoliselle näytämme varmaan ihan tavalliselta perheeltä, mutta keskenämme tiedämme sen olevan vain kulissia, sillä jokaisessa lyhyessäkin kosketuksessamme välittyy äärimmäinen jännite. Eikä se ole mikään huono asia, vaan välillämme sykkii vahva side, joka muodostuu rakkaudesta ja kiimasta. Otan kahvia miettien tilannetta psykologian kannalta, ei ole mitään oppikirjamateriaalia tämä kyllä.

Katselen pöydän ympärillä istuvaa perhettäni. Amanda näyttää edelleen hyvin tyydytetyltä, Anne on virkeä ja hallitseva kuten aina. Petteri haukottelee ja syö leipäänsä. Mutta Toni… hän yrittää näyttää tavalliselta, mutta minä näen hänen sisimpänsä. Hänen liikkeissään on jo hienoinen pehmeys, ja katseessa hiljainen jännitys, koska hän on päässyt ensimmäisen aidan ylitse. Nyt hän odottaa seuraavien päivien tapahtumia.
”Toni, ennen kuin lähdet, niin käydään vielä makuuhuoneessa.”
”Miksi, äiti?”
Oho, noinko vahvasti Toni on omaksunut uuden tilanteensa, että yhtään epäröimättä kutsuu Annea äidikseen? Hän on jo selkeästi henkisesti pidemmällä muutoksessaan kuin mitä oletin. Huomaan Annen selkeästi olevan mielissään tästä ja Amanda puolestaan hymyilee hiukan epävarmasti, mutta se on sekoitus ylpeyttä, mustasukkaisuutta ja kiihottumista. Niin se on, tajuan samassa, nuorempi tyttäreni kiihottuu ajatuksesta, että hänen pojastaan tulee tytär hänen siskolleen.

”Oikeastaan, minä käyn hakemassa tuohon olohuoneeseen ne. Saavat muutkin nähdä.”
Korjaamme yhdessä aamupalan pois Annen käydessä yläkerrassa ja siirrymme olohuoneeseen. Pöydällä odottaa vaaleat naisten pitsialushousut ja ihonväriset sukkahousut.
”Farkut, alushousut ja sukat pois.”
Toni hiukan punastellen riisuu alapäänsä paljaaksi, sillä kyrpä tietysti on vähän kovana tilanteesta.
”Laita tuo päällesi.”
Edelleen hiukan epäröiden Toni pukee päälleen pitsiset alushousut, kyrvän nyt ollessa niiden alla jäykkänä. Sukkahousujen kanssa menee hetki, mutta ei niiden laittaminen ole naisillekaan aina helppoa.
”Niin kaunista.”
Anne silittää hellästi sukkahousujen peittämää pakaraa.
”Näyttävät istuvan hyvin ja muokkaavat heti pepun tyttömäiseksi.”
Amanda istuu sohvalta eteenpäin nojaten, posket hehkuen. Petteri puolestaan tuijottaa avoimesti, käsi tahattomasti omalla housunetumuksellaan.

”Miltä tuntuu?”
Toni nielaisee.
”Hyvältä, sileältä. Tuntuu tytöltä. Nämä tuntuvat koko ajan.”
”Tämä on salaisuutesi, laita nyt sukat ja housut jalkaan. Kukaan ei tiedä mitä sinulla niiden alla on.”
Harmi, kun sukkahousujen peittämät kauniit reidet sujahtavat housujen alle piiloon, mutta näin on parempi. Toni voi sisäisesti nauttia olostaan tyttönä ja ulospäin olla edelleen poika. Rakennetaan näin hänen uutta identiteettiään asteittain.
”Tee lähetteen aamulla ja varaan ajan. Monelta pääset? Tulen sitten hakemaan sinua.”
”Kolmelta, mulla ei ole ranskaa kuten Petterillä.”
”Rakkauden kieltä.”
Amanda nousee sohvalta ja kävelee poikansa luo. Hän koskettaa kevyesti Tonin reittä farkkujen päältä ja liu’uttaa kättään ylös pakaralle.
”Onko tämä kiihottavaa vai pelottavaa?”
”Molempia, äiti.”
”No niin, nyt matkaan jokainen.”
Anne ottaa komennon, tietenkin. Pojat lähtevät reppujensa kanssa ja minä suuntaan laittamaan työvaatteet päälle.

Kävellessäni autolle tajuan valinneeni aika lyhyen hameen ja sukat paitapuseron lisäksi. Täytyy muistaa potilaiden kanssa istuessa keskustelemassa, ettei helman alta vilahda mitään. Työmatka on ei nyt pitkä ole ja pian olen jo kirjautumassa työkoneelleni. Varmennekortin lukija kiukuttelee jälleen, täytyy tehdä työpyyntö siitä. Noniin, nyt pääsin järjestelmään ja voin kirjata Tonin potilaaksi. Onneksi minulla on tyttönimeni käytössä, niin kukaan ei heti ainakaan huomaa sukulaissuhdetta potilaaseen. Ainakin huomautus tulisi siitä. Mutta seksisuhteesta potilaan kanssa ei kyllä huomautuksella selviäisi, siitä lähtisi varmasti ammatinharjoittamisoikeus. Täytyy kyllä muutama mutka oikaista, mutta kun tiedän mitä tehdä, niin hoitopolku lyhennetään minimiin. Diagnoosin kirjauksen jälkeen vain lähete verikokeisiin. Yksi asia pitää kuitenkin tehdä vielä puhelimitse.
”Hei, Birgitta tässä. Laitoin potilaalle lähetteen verikokeisiin ja hän voisi käydä jo tänään, onnistuisiko millään?”
Labran väki on aina ollut avuliasta minulle ja eikä heillä nytkään ollut syytä kieltäytyä kohteliaasta pyynnöstäni. Nyt Tonille on varattu päivän viimeinen verikoeaika neljältä, joten ennätän hyvin hakemaan hänet lukiolta.

Laitan puhelimen pois ja nojaan tuolissani taaksepäin. Sydämeni lyö hiukan nopeammin. Tiedän, että teen juuri nyt jotain, mitä ei pitäisi tehdä, ei eettisesti, ei ammattisesti, eikä lain mukaan. Silti hymyilen ja hyvänen aika, kiihotun. Täytyy yrittää rauhoittua ennen kuin otan vastaan päivän ensimmäisen potilaan. Työpäivä kuluu nopeaan, kun on koko ajan tekemistä. Mutta aina kun on tauko, niin mietin Tonia. Kuinka kaunis hänestä tulee tyttönä, haluaako hän olla tyttö, miten minä oikein tähän ryhdyin? Vihdoin viimeinen potilas on käynyt ja tiedot kirjattu järjestelmään. On aika käydä hakemassa Toni koululta.

Olen vähän etuajassa ja nousen autosta odottamaan. Itsetuntoani hivelee ohikulkevien nuorten miesten muka vaivihkaiset vilkuilut. Vartaloni selkeästi kiinnostaa heitä, vaikka olenkin mummoikäinen heihin verrattuna. Onko nuorten miesten salainen fantasia päästä naimaan reilusti vanhempaa kokenutta naista? Onhan se ihanaa, tiedän sen hyvin kokemuksesta. Miten irstasta onkaan naida omien lastenlastensa kanssa. Pelkkä ajatus saa pilluni sykkimään. Annan nuorten katsella minua, tiedän heidän riisuvan katseillaan vaatteitani haaveillessaan saada kokemus vanhemman naisen kanssa. Hymähdän, he eivät tiedä minun ottaneen tyttärenpoikani jopa peppuuni. Ajatus saa minut kostumaan entisestään. Muistan, miten Petteri eilen illalla työnsi jäykkää kyrpäänsä syvälle peräaukkooni ja miten minä nautin jokaisesta sentistä. Miten täydellisen irstasta onkaan, kun oma lapsenlapsi täyttää sinut sillä tavalla, jota nuoret pojat eivät edes uskalla kuvitella.

Viimein näen Tonin saapuvan ja viiton hänet luokseni autolle. Mennessämme autoon vilkaisen vielä ympärilleni nähden joidenkin nuorten katselevan selkeästi kateellisena peräämme, tai no, varmasti katselevat pyöreää peppuani, jonka muotoa hameeni korostaa. Käynnistän auton lähtien liikkeelle.
”Sain varattua sinulle verikokeet, vien sinut labraan.”
”Näin nopeasti.”
”Pelottaako sinua?”
”Vähän.”
”Voit tulla kokeiden jälkeen minun huoneeseeni, voidaan jutella vielä.”
”Se olisi mukavaa, mummi.”
Oikeasti minulla on mielessä jotain muuta kuin pelkkä juttelu.

Odotan Tonin kanssa, että hänet kutsutaan verikokeisiin ja varmista, että hän muistaa missä vastaanottohuoneeni on. Käytävät ovat jo tyhjentyneet, kun kipitän pukuhuoneeseen. Otan lääkärintakkini kaapistani pudottaen hameen ja pikkuhousut lattialle sitten tunkien ne kaappiini. Yritän rauhoittua, vaikka pilluni on jo aivan märkä, siirtyessäni omaan huoneeseeni. Pian ovelta kuuluukin koputus ja käyn päästämässä Tonin sisään. Huomaan hänen olevan selvästi myllerryksen vallassa, joten otan hänet heti halaukseen. Se rauhoittaa häntä.
”Istu alas.”
Laitan oven lukkoon ja menen istumaan omaan tuoliini vastapäätä Tonia. Ristiessäni sukkien peittämät jalkani huomaan katseen seuraavan jalkojani, kuten halusinkin.
”Miltä sinusta nyt tuntuu?”
”Vähän oudolta, kaikki tapahtuu niin nopeasti nyt.”
”Se näyttää tässä kohta siltä, seuraava vaihe on sitten todella hidas ja sinusta tulee tuntumaan, ettei mitään tapahdu. Miten meni koulussa?”
Toni hymyilee miettiessään hetken vastausta.
”Jotenkin tunsin itseni erilaiseksi, voimakkaammaksi. Sukkahousut muistuttivat koko ajan minun olevan, miten sen sanoisin, vapautumassa.”
Mielenkiintoista, Tonin henkinen muutos on selvästi menossa pidemmällä jo kuin ajattelin.

”Ota housut pois. Täällä ei tarvitse piilotella.”
Yritän olla lipaisematta huuliani, kun Toni riisuu kengät ja housunsa paljastaen alla olevat sukkahousut.
”Sukat kanssa.”
Ah, kuinka seksikäs näky sukkahousut ja pitsipöksyt hänen päällään ovatkaan. Vaaleissa pikkareissa näkyy selkeä kohouma, pitsi kiristyy jäykistyneen kyrvän paineesta. Sukkahousut kiiltävät hiukan vastaanottohuoneeni valoissa. Istun hetken hiljaa ihaillen kaunista näkyä. Nostan jalkani pois toisen päältä ja näen Tonin seuraavan katsellaan mustan sukan peittämää säärtäni. Paljas pilluni valuu kosteutta, mikä tuntuu yhtä aikaa likaiselta ja ihanalta.
”Tule tänne ja käänny ympäri.”
Edessäni on sukkahousujen peittämät ja puristamat pakarat. Sivelen sormillani liukasta pintaa saaden Toni värähtämään.
”Ovatko ne tuntuneet näin hyviltä koko päivän?”
”Kyllä... mummi. Varsinkin tunneilla, ne hieroivat koko ajan.”

Hymyilen tyytyväisenä jatkaen pakaroiden silittämistä. Sukkahousujen ohut kangas tuntuu lämpimältä ja sileältä sormenpäideni alla. Puristan kevyesti molempia pakaroita ja tunnustelen niitä hiukan. Toni värähtää voimakkaammin.
”Hyvä tyttö.”
Se lipsahtaa suusta ja Toni hengittää terävämmin. Käännän hänet ympäri nähden etumuksessa olevan jo märän läikän esinesteestä. Prinsessasauva on niin jäykkä jo, että terskan muoto näkyy selvästi ohuiden alusvaatteiden lävitse.
”Polvillesi.”
Toni tottelee välittömästi. Levitän jalkojani, jolloin valkoinen takkini aukeaa ja paljastaa kostean pilluni. Aistin samassa oman, huumaavan tuoksuni.
”Katso rakas, mummisi on läpimärkä sinusta.”
Vaikka minun pitäisi olla häpeissäni tästä kaikesta, lääkärin etiikan unohtamisesta, kiihottumisesta omasta lapsenlapsesta, niin en välitä, tahdon rakastella Tonin kanssa kaikesta välittämättä.

”Tule lähemmäs, maista sitä.”
Pilluni huutaa jo kosketusta, tunnen nännini kovettuneen kivikoviksi. Ensin tunnen vain hänen kuuman hengityksensä ihollani. Sitten lämmin, arka kieli sipaisee huuliani. Hän maistaa minua varovasti, arastellen, kun nuori tyttö ensimmäistä kertaa toista naista. Se saa minut huokaamaan syvään ja tarttumaan häntä hiuksista.
”Älä ujostele, tiedän että haluat sitä.”
Kieli liukuu syvemmälle ja karvoitusta vasten hieroutuvat kasvot kastuvat märkyydestäni. Toni nuolee jo ahnaammin, melkein nälkäisesti. Nuori, innokas kieli löytää klitorikseni ja pyörittelee sitä pehmeästi, välillä imien sitä huulillaan. Märät, imevät äänet kaikuvat hiljaisessa vastaanottohuoneessa. Vaikka tuskin kukaan enää käytävällä liikkuu, niin onneksi ovi on lukossa. Olisi järkytys löytää vanhempi psykiatri naimassa potilaansa kanssa.

Ajatus saa minut vapisemaan entistä kiihottuneempana. Likaisuus, vaara ja valta sekoittuvat yhdeksi huumaavaksi tunteeksi.
”Ahh, hyvä tyttö, juuri siitä.”
Tartun hiuksista vielä tiukemmin hieroen valuvaa pilluani vasten hänen kasvojaan. Mehuni valuvat tuolille ja tunnen märkyyden leviävän pakaroitteni alle. Tunnen olevani lähellä, sillä reiteni alkavat vapista hieman. Nostan käteni puristelemaan vielä vaatteiden peittämiä rintojani. Kuumat aallot nousevat jostain alavatsastani.
”Kulta, mummi saa!”
Kieli hyökkää klitorikseeni saaden minut vapisemaan kauttaaltaan, kun kevyet aallot muuttuvat yhtenäiseksi hyökyaalloksi, joka sulkee minut syleilyynsä. Mehuni tulvivat Tonin kasvoille, kun hieron pilluani voimalla vasten hänen kasvojaan. Vähitellen aallot hiipuvat, mutta en päästä kieltä karkuun ennen kuin viimeinenkin on tasaantunut.

Vedän Tonin ylös, hänen kasvonsa ovat punaiset ja märät minun runsaista nesteistäni. Silmät ovat sumeat himosta ja hengitys raskasta. Näen prinsessasauvan olevan kivikovana sukkahousujen puristuksessa. Nousen tuolilta vielä hiukan vapisevin jaloin kääntyen nojaamaan vasten työpöytääni. Levitän reisiäni ja tarjoan peppuani Tonille, jonka kuulen rullaavan sukkahousuja alemmas.
”Pane mummia, rakas.”
Lääkärintakkini helmaa kohotetaan selkäni päälle, jotta turvonnut, reisilleni valuva, sykkivä pilluni tulee esiin ja sen yläpuolella vielä tiukka, supussa oleva peppureikäni, molemmat valmiina käytettäviksi.
”Ensin pilluun... ja sitten peppuun. Kiimainen tyttöni.”
Kuulen sukkahousuja vielä rullattavan alaspäin, ne kahisevat kiihottavasti. Sitten kova, kuuma terska osuu ensin pilluni huulille ja liukuu sisään kosteuteeni yhdellä hitaalla, määrätietoisella työnnöllä.

”Ihanan jäykkä, nyt pane mummiasi, olen ollut märkä koko päivän odottaessani tätä.”
Kyrpä liukuu syvälle emättimeeni törmäten lopulta kohdunkaulaani. Naimisen irstaat äänet täyttävät vastaanottohuoneeni, kun vartalomme liikkuvat vasten toisiaan. Tämä on laitonta, mutta en välitä. Tahdon saada lapsenlapseni kyrpää omassa työhuoneessani, se kiihottaa minut äärimmilleen. Tonin sormet napittavat paitapuseroni auki ja hän kaivaa kovettuneet nännini esiin rintaliivieni kupeista puristaen niitä kovaa samalla jatkaen pilluni takomista. Tämä on niin ihan likaista olla otettavana näin omalla työpöydälläni.
”Oletko koskaan kuvitellut tätä? Naivasi mummiasi tässä työpöydällä?”
Toni vastaa syvillä, kiimaisilla työnnöillä. Taivas, että ne tuntuvat hyvältä. Pilluni valuu kosteuttani pitkin reisiäni. Sormet venyttävät ja nipistävät nännejäni saaden kivun ja nautinnon sekoittumaan täydellisesti. Olen halpamainen vanha lutka, joka on menettänyt täysin järkensä.
”Kovempaa, pane minua, tyttöni.”

”Olet ihanan tiukka, mummi.”
Muistan poikien jo ensimmäisellä kerralla kehuneen pilluani tiukaksi. Hyvä että tällainen vanha lutka kelpaa. Lähes kuusikymppinen psykiatri, haarat levällään työpöydällään antaen lapsenlapsensa takoa pilluaan. Se saa pilluni supistelemaan jäykän kyrvän ympärillä kertoen orgasmini lähestyvän.
”Olen kuvitellut, mummi, aina kun katselen sinua.”
Se on liikaa minulle ja aallot vyöryvät ylitseni Tonin työntyessä entistä syvemmälle emättimeeni.
”Tulen... mummi tulee!”
Nautinto iskee rajusti ja pilluni sykkii tulvien. Toni puristaa nännejäni tiukemmin syöstessään kyrpänsä sisääni.
”Senkin lutka!”
Kyrpä nytkähtelee sisälläni voimakkaasti Tonin purkautuessa ja täyttäessä emättimeni spermallaan. Ihanaa. Hän painautuu vasten selkääni.
”Täytä mummisi, anna kaikki, tyttöni!”
Olemme siinä sisäkkäin jälkiaaltojen lypsäessä kaiken siemenen ulos uuden tyttöseni prinsessasauvasta.

Lopulta Toni hellittää otteensa jo aristavista nänneistäni. Olemme hiljaa, vain raskas hengitys ja vastaanottohuoneen hiljaisuus ympäröivät meitä. Tyttöni vetäytyy hitaasti ulos ja tunnen tahmean sekoituksen alkavan heti valumaan reisilleni. Käännyn ympäri vetäen hänet suudelmaan kanssani.
”Hyvä tyttö, mummi on ylpeä sinusta. Nyt saat putsata sotkusi.”
Toni polvistuu levitettyjen reisien väliin alkaen nuolemaan sperman ja pillunesteiden sekoitusta reisiltäni. Kuulen märät, ahnaat äänet, kun kieli nousee ylemmäs lähestyen turvonneita pilluni huulia.
”Just noin... nuole kaikki pois mummin lutkapillusta.”
Painan hänen päätään vasten pilluani, eikä hän epäröi, vaan kieli seikkailee syvemmälle. Hän kaivaa paksua spermaansa pillustani, nielee ja jatkaa nuolemista. Nuori mies, ei, nuori tyttö syö omaa siemennestettään isoäitinsä pillusta. Tämä on niin irstasta, tunnun kiihottuvani jälleen.
”Nuole alempaa.”
Kieli vaeltaa alemmas, kohti anustani. Vapisen odotuksesta, sitten peppureikääni lipaistaan.
”Ooh... nuole peppuani, tyttö.”
Toni ei epäröi, hän rakastaa nuolla mumminsa peppua.

Tämä on niin väärin, mutta tahdon tuon prinsessasauvan uppoavan seuraavaksi peppuuni. Vedän Toni jälleen kerran suudelmaan kanssani maistaen kaikki maut hänen huuliltaan.
”Tahdon vielä kerran.”
Ojennan liukuvoiteen, näissä vastaanottohuoneissa on sopivasti kaikkea tarpeellista ja nojaudun uudestaan pöydälle.
”Pane mummia peppuun, rakas tyttöni.”
Tonilla seisoo jälleen ja hän liukastaa sauvansa ennen kuin asettuu jalkojeni väliin. Terska asetetaan vasten tiukkaa reikääni ja hän työntyy hitaasti, mutta määrätietoisesti sisään.
”Aah... jatka.”
Mitä syvemmälle se uppoaa, niin sitä paremmalle se tuntuu. Lopulta se on kokonaan sisälläni. Mikä tunne ja mikä tilanne, olen työhuoneessani ja peppuni on täynnä lapsenlapseni prinsessasauvaa.
”Voi hitto... miten syvällä se on.”

Toni tarttuu vyötäröstäni lujasti ja alkaa liikkua. Aluksi hitaasti, vetäen melkein prinsessasauvansa kokonaan ulos ja työntäen sen takaisin pohjaan asti. Jokainen työntö saa peppuni supistelemaan tiukasti hänen sauvansa ympärillä, ikään kuin ei haluaisi luopua siitä. Työhuoneeni hiljaisuus vain korostaa tekemistämme, jokainen äännähdys ja irstaan seksimme ääni täyttää tilan. Se vain korostaa sitä, kuinka kiellettyä tämä on. Mutta se kiihottaa suunnattomasti, kun tämä on niin väärin.
”Kovempaa, tyttöni... anna mummille sauvaasi.”
”Voi saatana, mummi, sun perse on niin tiukka.”
”Anna tulla, täytä se kokonaan.”
Tonin työnnöt muuttuvat raskaammiksi, sormeni hierovat pilluani. Tahdon saada samalla kun peppuni täyttyy lapsenlapseni siemenestä. Orgasmini nousee syvältä, raskaana aaltona, joka jyrää kaiken ylitseen.
”Ooh...!”
Peppuni puristelee hallitsemattomasti tahkoavaa elintä.
”Mummi!”
Tyttöseni puskee vielä muutaman työnnön jäykistyen prinsessasauva syvällä sisälläni. Se paisuu ja purskahtaa, tunnen nytkähtelyt orgasmini jälkiaaltojen lävitse tietäen sperman täyttävän peppuni.

Toni painautuu makaamaan voipuneena minua vasten siihen pöydälle. Pidän häntä hellästi sylissäni. Lopulta veltostunut sauva lipsahtaa ulos anuksestani ja nousemme ylös pöydältä, vielä kuitenkin suudellen toisiamme hellästi.

Hyvänen aika, mitä olen tehnyt. Sylissäni ei ole vain lapsenlapseni vaan potilaani, jonka annoin naida itseäni työhuoneessani. Onneksi kukaan ei tiedä, tämä niin täydellisen eettisesti väärin kuin voi olla. Mutta... nautin joka hetkestä, kaikki tämä teki siitä niin äärimmäisen kiihottavaa. Annan vielä suukon Tonille, ihanalle tyttöselle.
”Ota tuosta paperia, niin siivotaan itsemme.”
Hän ojentaa minullekin ja yritän vähän siistiytyä.
”Käyn pukuhuoneessa, tule tuohon käytävään odottamaan, kun olet saanut itsesi valmiiksi.”
Kun menen käytävään, huomaan siivoojan, joka taitaa katsoa aika pitkään perääni kävellessäni pukuhuoneeseen.


Katso kaikki kirjoittajan Ili C. novellit.
Arvostele novelli: 

Arviot 3.9 / 5. Arvostelijoita 14

1 Kommentti

Samankaltaiset novellit

Päivitä
Kirjoittaja: Anonyymi
28.7.2024
10 min. lukuaika
4.5
(53)
Pompin miehen sylissä niin, että raskaat rintani pomppivat ylös, alas, ylös, alas.
Lue lisää
01.9.2022
50 min. lukuaika
4.2
(25)
Sinä olet niin hyvä ja huomaavainen poika siskoillesi. Nussi vähän nopeammin!
Lue lisää
Kirjoittaja: Kesämies
16.3.2025
5 min. lukuaika
4.4
(61)
Imen ja nuolen Minnan pillua ja hän huohottaa päälläni yhä kovemmin.
Lue lisää
ETUSIVUKATEGORIATLÄHETÄ NOVELLIOTA YHTEYTTÄ
Seksinovellit.org © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään.
crossmenu