Balladi ”Prinsessan Pelastus”
I. Kuningaskunnan synkkä varjo
Prinssi Henrik oli kaikkea, mitä keskivertohallitsija toivoi pojastaan – uljas, hyvän näköinen ja täysin kyvytön ottamaan mitään vakavasti. Hänen vaaleat, täydellisesti kammatut hiuksensa näyttivät siltä, että ne olisivat viettäneet aamunsa peilaten itseään, ja hänen harmaat silmänsä olivat yhtä aikaa hurmaavat ja petolliset. Hänen hoikassa, mutta jäntevässä varressaan oli juuri sopivasti lihasta, jotta hän näytti vaaralliselta… jos katsoi häntä riittävän kaukaa. Henrik oli valinnut päivän asukseen häikäisevän hopeisesta kankaasta tehdyn takin ja kalliit, nahkaiset ratsastussaappaat, jotka narisivat jokaisella askeleella. Hänellä ei ollut aikomustakaan liata niitä – eihän prinssin tarvinnut kävellä, kun oli hevosia.
Hänen rinnallaan ratsasti aseenkantaja Igor, joka oli prinssin täydellinen vastakohta. Igorilla oli raskas, mutkalle vääntynyt nenä, joka näytti siltä, että se oli ottanut yhteen vähintään viiden örkin kanssa. Hänen likaiset tummanruskeat hiuksensa roikkuivat olkapäillä, ja hänen vasen silmänsä vilkuili maailmaa hieman vinosti, sillä se oli saanut osuman kirveestä noin kymmenen vuotta sitten. Igor oli rujon ja rahvaanomaisen ulkonäkönsä vastaisesti uskomattoman uskollinen, ja hänellä oli yllättävä taipumus runonlausuntaan. Hänen äänessään oli raskasta ironiaa, mikä teki jokaisesta lausumastaan lauseesta huomattavan kiinnostavan.
“Minä kysyn, Igor,” Henrik aloitti ratsastaessaan, “miksi luolat ovat aina niin synkkiä? Eikö yksikään örkki ole koskaan kuullut kynttilöistä?”
Igor kohotti kulmakarvaansa, mikä oli vaikuttava saavutus ottaen huomioon hänen raskaat otsakarvansa. “Valo ei sovi pimeän olennon luontoon, teidän korkeutenne. Luulenpa, että kynttilät eivät myöskään sovi niiden… talousarvioon.”
Henrik virnisti itsekseen. Hän piti Igorista juuri tällaisina hetkinä – ei liian älykkäänä, mutta juuri tarpeeksi. Heidän hevosensa kulkivat nyt kapeaa vuoripolkua pitkin, jonka molemmin puolin kohosi uhkaavia kallioita. Henrik vilkaisi edessään kohoavaa luolan suuaukkoa, joka ammotti kuin nälkäisen pedon kita.
II. Synkkä luola ja vaarallinen suunnitelma
Auroran sieppaus oli järkyttänyt koko kuningaskuntaa. Kaunis prinsessa, jonka punaiset kiharat kiersivät kuin liekit hänen kasvojensa ympärillä, ja jonka vihreät silmät olivat kuin keväinen niitty, oli kaapattu hänen oman linnoituksensa turvasta. Kaappaaja, Ragnor, oli valtava örkki, joka oli tunnettu julmuudestaan ja siitä, että hänen henkensä haisi kuolleilta kaloilta. Ragnor oli raahannut prinsessan syrjäiseen luolaan, ja Henrik oli suostunut pelastamaan hänet – ei niinkään jaloudesta, vaan koska hän halusi saada nimensä balladeihin.
Henrik pysäytti hevosensa aivan luolan suulle ja laskeutui tyylillä alas. “Igor, jää tänne vahtimaan. Tämä ei kestä kauaa.”
Igor tuijotti prinssiä hetken aikaa vakavilla kasvoillaan. “Ja mikä on teidän mestarillinen suunnitelmanne, jos saan luvan kysyä?”
Henrik veti esiin kiiltävän miekkansa, joka oli selvästi nähnyt enemmän kiillotusliinaa kuin taistelua. “Hiivin sisään kuin kettu, löydän prinsessan, ja hiivin ulos yhtä hiljaa. Helppoa.”
“Hiivin kuin kettu,” Igor toisti epäilevä sävy äänessään. “Mikä surkea loppu, jos tuo kettu astuu ansaan.”
Henrik nauroi. “Sinun tehtäväsi on pitää huoli siitä, ettei kukaan syö kettuja tänään.”
Hän hiipi luolan pimeyteen, jonka ilma oli raskasta ja kosteaa kuin mätä viini. Hän näki seinillä olevia ikivanhoja luolamaalauksia, jotka kuvasivat örkkien verisiä taisteluja. Henrikiä kammotti, mutta hän ei antanut sen näkyä. Luolan perällä hän näki heikon valonlähteen: nuotion, jonka ympärillä makasi valtava, karvainen hahmo. Se oli Ragnor.
III. Herätys, Ragnor
Henrik hiipi hiljaa, mutta hänen saappaansa narisivat jokaisella askeleella. Hän pysähtyi kuullessaan prinsessan hiljaisen nyyhkytyksen. Aurora oli köytetty luolan perälle, mutta hänen kasvonsa olivat täynnä uhmaa. Henrik ei voinut olla ihailematta tytön kauneutta. Aurora oli hurmaava näky: hänen vartalonsa oli kuin veistoksellinen jumalatar, muodot täynnä viehkeää naisellisuutta. Yllään hänellä oli repaleinen, mutta silti kuninkaallinen mekko, joka korosti hänen hoikkaa vyötäröään ja kauniisti kaartuvia lanteitaan.
“Älä liikahda,” Henrik kuiskasi. Aurora kohotti kulmiaan ja tuijotti häntä kuin olisi nähnyt ylikypsän kananmunan.
“Mikä ihmeen pelastaja sinä olet?” hän sihahti. “Sinulla on vielä hajuvesiäkin päälläsi!”
Henrik ei ehtinyt vastata, sillä hänen saappaansa kolahti kiviseen alustaan niin äänekkäästi, että Ragnor heräsi. Örkki kohottautui hitaasti, ja hänen punaiset silmänsä porautuivat suoraan Henrikiin. “Kuka… uskaltaa häiritä Ragnorin unta?” hänen äänensä kaikui matalana luolan pimeydessä.
Henrik nielaisi ja nosti miekkansa. “Minä, Henrik! Tiedä, että tämä on sinun viimeinen yösi!”
Aurora katsoi Henrikiä epäuskoisena. “Se onkin viimeinen yösi, jos tuolla puheella jatkat!”
IV. Taistelu alkaa
Ragnor syöksyi eteenpäin kuin vihainen härkä. Henrik väisti täpärästi, mutta kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui selälleen. Hän huitaisi miekallaan sokkona, ja osui örkkiä käteen – juuri tarpeeksi viiltääkseen sitä. Örkki karjui kivusta ja iski kätensä alas, saaden aikaan maanjäristyksen, joka sai luolan kivirakenteet värähtelemään.
Sillä välin Igor, joka kuuli metelin, juoksi sisään. Hän ei ollut hienostunut taistelija, mutta oli varustautunut raskaalla nuijalla, joka oli nähnyt parempia päiviä. “Teidän korkeutenne, kuinka sujuu kettuileminen?” hän kysyi piikikkäästi samalla, kun iski Ragnoria polveen.
“Älä naljaile, Igor!” Henrik huusi noustessaan jaloilleen. “Tapa tämä hirviö, ja tee se nopeasti!”
Aurora katseli kaksikon kompastelevaa yritystä voittaa örkki. “En usko, että mikään balladi kuvaa tätä urotekona,” hän mutisi kuivasti.
Ragnor sai yhtäkkiä kiinni Igorista ja heitti hänet seinää vasten. Igor ulvahti kivusta, ja hänen päälleen tippui valtava kivenlohkare, jättäen hänet vaille liikuntakykyä. Henrik seisoi yksin, örkki edessään, ja pelkkä miekka kädessään, yrittäen näyttää sankarilliselta, vaikka hiki valui hänen otsaltaan kuin epätoivoinen puro.
Ragnor murisi matalasti, mutta vaikutti enemmän ärtyneeltä kuin pelästyneeltä prinssin kiiltävästä aseesta. Samaan aikaan Aurora, jonka kasvot olivat täynnä turhautumista, heilutti ranteitaan ärtyneenä. “Voisitko nyt, uljas sankari, leikata nämä köydet ennen kuin örkki päättää syödä meidät molemmat?”
Henrik vilkaisi prinsessaa ja sitten örkkiä. “Tietysti. Minulla on kaikki hallinnassa. Odota vain hetki.” Hän hypähti Ragnorin seuraavaa iskua väistäen, kaarsi ympäri, ja syöksyi Auroran luo. Yhden käden nopealla liikkeellä hän yritti leikata köydet, mutta sen sijaan hänen miekkansa terä tarttui prinsessan hihansuun pitsiin. Sitten hän repäisi miekkaa vahingossa toiseen suuntaan ja prinsessan hiha repesi kokonaan mekon rintavarustusta pitkin ja prinsenssan toinen, kiinteä ja terhakka tissi pullahti ulos tämän ansiosta. “A-anteeksi,” Henrik sanoi hermostuneesti, “pientä hienosäätöä vain…”
Aurora punastui, mutta sitten riuhtaisi itseään niin voimakkaasti, että köydet antoivat periksi. “Unohda hienosäätö! Teet enemmän vahinkoa kuin örkki.”
Samassa Ragnor karjui korviasärkevästi ja syöksyi heidän suuntaansa kuin raivostunut mammutti. Henrik yritti jälleen ottaa taisteluasennon, mutta kompastui omiin nariseviin saappaisiinsa jälleen ja löi päänsä matalaan kivipaateen. Toinen rinta mekosta ulkona vilkkuen Aurora nappasi maasta Igorin pudottaman raskaan nuijan, ja nosti sen.
“Sinä karvainen typerys!” Aurora huusi ja ryntäsi suoraan Ragnoria päin. Örkki, joka ei ollut koskaan nähnyt prinsessaa raivostuneena, pysähtyi hämmentyneenä. Tämä pieni, tulipunahiuksinen nainen heilutti nuijaa kuin se olisi ollut jatke hänen käsivartensa voimalle. “Olet pitänyt minua täällä kuin jotain koriste-esinettä! Nyt saat maistaa, miltä tuntuu, kun nainen ottaa ohjat!”
Henrik yritti nousta jaloilleen juuri ajoissa nähdäkseen, kuinka Aurora iski nuijalla suoraan Ragnorin otsaan. Kolahdus kaikui luolassa kuin ukkosen jyrähdys, ja örkin silmät muljahtivat ympäri ennen kuin hän kaatui maahan raskaasti kuin kaadettu tammi. Henrik jäi tuijottamaan näkyä suu auki.
Aurora pudotti nuijan ja pyyhkäisi hiuksiaan olkansa yli. “Sinä ja sinun kettumainen hiiviskelysi,” hän sanoi kylmästi Henrikille. “Jos odottaisimme sinua, olisimme jo örkin vatsassa.”
Henrik nousi ylös, pyyhki takkinsa puhtaaksi ja suoristi ryhtinsä. “Se oli… hyvin epätavallista. Mutta oletetaan, että ilman minua, tuo ei olisi onnistunut, joten voit kiittää myöhemmin.”
Aurora kohotti kulmiaan. “Kiittää? Sinua? Sinun unissasi ehkä.”
V. Igorin maaginen siemen
Henrikin vastalause keskeytyi, kun hän kuuli heikon valituksen luolan perältä. Hän kääntyi ja näki Igorin, joka makasi kivien keskellä kuin litistynyt sammakko. Prinssin aseenkantaja hengitti raskaasti, ja hänen kasvonsa olivat harmaat kuin luolaseinä. Henrik käveli hänen luokseen ja nyökkäsi vakavana. “Igor, hyvä ystäväni, tämä näyttää pahalta.”
Igor yritti hymyillä, mutta se näytti enemmän irvistykseltä. “Teidän korkeutenne… se, että kivi painaa minun sisuskaluja niin… se vähän vihjaa siihen suuntaan.”
Aurora, joka oli seurannut Henrikiä, katsoi tilannetta ja nyrpisti nenäänsä. “Hänhän kuolee. Mitä me teemme?”
Kivi oli niin suuri, etteivät he kumpikaan saaneet sitä yhdessäkään liikahtamaan. Aurora kyynelehti ja parahti: ”Voi ei, emme voi tehdä mitään…”
Henrik nosti kätensä ja osoitti dramaattisesti prinsessaa. “Ei… prinsessa. Sinä voit tehdä, ja paljonkin. Igor, tuo jalo ja uskollinen palvelijani, on elänyt elämänsä ilman, että nainen on koskaan koskenut häntä. Ja nyt hänen elämänsä sammuu ilman, että hän tietää, miltä rakkauden lämpö tuntuu!”
Aurora tuijotti häntä epäuskoisena. “Sinä et voi olla tosissasi. Hänhän haisee homehtuneelle kaalille. Koske itse!”
Igor yskäisi dramaattisesti. “Ehkä… ehkä on liian myöhäistä. Mutta jos se ei ole… viimeinen suudelma olisi… mukava päätös.”
“Ei tule tapahtumaan,” Aurora sanoi tiukasti.
Henrik nosti kätensä uudelleen, nyt kuin pappi messussa. “Prinsessa, mieti hetki! Olet velkaa meille tämän. Me tulimme tänne henkemme uhalla pelastamaan sinut. Ilman meitä olisit yhä Ragnorin vankina!”
Aurora katsoi Henrikkiä pitkään, hänen kasvoillaan sekoitus halveksuntaa ja turhautumista. Sitten hän huokaisi syvään. “Hyvä on. Mutta tiedä, että tämä on ainoa kerta, kun teen mitään näin typerää.”
Hän kumartui Igorin puoleen, jonka huulet olivat kuivat ja halkeilleet kuin vanha nahkakenkä. “Tämä on vastenmielisintä, mitä olen koskaan tehnyt,” Aurora mutisi.
Igor hymyili heikosti. “Minäkin… olen liikuttunut.”
Aurora painoi nopean, mutta epämiellyttävän suudelman Igorin huulille. Aurora pyyhkäisi suudelmasta kädellään huuliaan ja katsoi Henrikkiä epäuskoisena. Prinssi hymyili omahyväisesti, ikään kuin hänellä olisi vielä viimeinen loistoidea takataskussaan. Hän katsoi Igorin haaroihin ja osoitti tämän repaleisissa housuissa olevaa suurta pullotusta.
“Prinsessa,” Henrik aloitti, yrittäen kuulostaa mahtipontiselta, “Igorin miehuus innostui myös äskeisestä. Ja olen myös kuullut huhuja, että siinä on maagista voimaa, ja jos todella haluat, että Igor lähtee tästä maailmasta täysin onnellisena, täytyy sinun antaa sille… pientä kunnioitusta.”
Auroran kulmakarvat kohosivat niin korkealle, että ne näyttivät karkaavan hänen otsaltaan. “Sinä haluat minun tekevän mitä?”
Henrik kohotti kättään aivan kuin rauhoittaakseen epäilykset. “Ei mitään suurta. Yksinkertainen nuolaisu riittää. Igorin miehuuden maaginen voima tarvitsee… prinsessan siunausta.”
Aurora katsoi prinssiä myrkyllisesti. “Sinä olet hullu. Tämä menee jo aivan liian pitkälle. En aio koskea hänen inhottavaan penikseen.”
Henrik virnisti ja kohautti olkapäitään. “Hyvä on. Mutta muista, me olemme täällä pelastaneet sinut. Ja Igor, tuo jalo sielu, antoi henkensä vuoksesi. Ehkä pieni ele kiitollisuudesta ei olisi liikaa pyydetty?”
Aurora murahti ja katsoi kohoumaa kuin se olisi ollut myrkkymarja. “Olkoon menneeksi. Mutta jos tämä on jokin typerä pila, Henrik, niin lupaan, että kadut tätä ikuisesti.”
Hän kyykistyi Igorin eteen, joka näytti olevan yhä omissa oudoissa voimantunnoissaan, ja tarttui tämän housuihin ja veti niitä alas. Auroralta meinasi lähteä taju hajusta ja myös miehen peniksen ulkomuodosta. Igorin kyrpä oli kuin valtava sieni: sen massiivinen, kupolimainen terska oli täynnä rosoisia, tummanruskeita laikkuja, ja paksu varsi oli vaaleankeltainen ja muhkurainen, muistuttaen peikon paksua raajaa, tuoksuen oudosti sammalelle ja vanhalle nahalle.
Prinsessa pidätteli hengitystään ja kosketti Igorin sykkivää rumaa kullia varovasti peukalollaan ja etusormellaan.
Henrik nojautui seinään ja nauroi, kun Aurora vei penistä lähemmäs kasvojaan. “Oi, tämä on sankarillista,” hän sanoi leveästi virnistäen. “Tällaisesta kirjoitetaan balladeja!”
Aurora sulki silmänsä, kuiskasi hiljaa jotain, mitä kuulosti lähinnä kirosanoilta, ja nuolaisi nopeasti suonikkaan kyrvän kärjestä. Igor huokaisi todella syvään. Prinsessa pysähtyi, vilkaisi Henrikkiä, ja tämän naureskelun ärsyttämänä nuolaisi uudelleen – pitkän ja hitaan liikkeen koko varren mitalta, aivan kuin olisi halunnut painottaa, että prinsessalle ei vittuilla. Igorin koko vartalo tärisi kielen liekuessa kyrvällä. Aurora katsoi prinssiä ja kysyi: “No, miltä tämä näyttää, uljas prinssi? Onko maailma nyt pelastettu?”
Henrik oli tikahtua nauruunsa. “Täydellistä, prinsessa! Sinusta tulee vielä sankaritar.”
Aurora katsoi Henrikkiä pitkään, hänen silmissään leimahti kapina ja turhautuminen. “Sinä et uskonut, että pystyisin tähän, vai mitä? Että olen vain joku hento olento, joka odottaa pelastusta?”
Henrik pysähtyi naurunsa keskellä ja yritti avata suunsa vastalauseeksi, mutta Aurora, päättäväisyyden tulessa, työnsi suuren kullin suuhunsa, painoi sen nieluun asti ja sulki suunsa varren ympärille. Igorin silmät pullistuivat ja hänen hengitys salpaantui. Sitten prinsessa veti munaa suustaan ulos hitaasti, katsoen Henrikkiä tiukasti silmiin koko ajan, aivan kuin olisi halunnut painottaa, ettei aikonut olla kenenkään aliarvioitavana. Kyrvän karhea pinta ja ikävä maku eivät saaneet punapään kasvoja värähtämäänkään.
Henrik tuijotti häntä hetken sanattomana, hänen suunsa loksahtaen auki. “No, hitto vie,” hän mutisi, yrittäen kasata itseään.
Aurora imaisi kyrvän vielä toisen kerran kokonaan suuhunsa, ajatellen, että tämä olisi viimeinen naula prinssin miehisyyden arkkuun. Hän piti kookasta kullia suussaan yhä päättäväisenä, mutta hänen ilmeensä alkoi muuttumaan epävarmaksi, kun penis yhtäkkiä alkoi väristä ja Igorin koko vartalo alkoi sätkimään hänen allaan. Mitä ihmettä tämä nyt on? Aurora ajatteli mielessään, mutta ennen kuin hän tajusi, oli Igorin suuri koura ilmestynyt hänen päänsä taakse ja tarttunut lujasti hänen takaraivoonsa.
“Ahh maaginen siemen tulee!” Igor huusi ääni täynnä uutta elämänvoimaa. “Sitä ei saa hukata, prinsessa! Sinun täytyy ottaa se kaikki vastaan!”
Aurora ei ehtinyt protestoida, kun Igorin punoittava terska alkoi syytää tytön suuhun valkoista, paksua nestettä. Se tulvahti hänen suuhunsa voimalla, joka sai tytön rimpuilemaan Igorin otteessa. Neste oli kitkerää ja lämmintä. Henrik ei voinut olla purskahtamatta nauruun nähdessään prinsessan tuskaisen ilmeen. “No niin, Aurora,” hän hekotti, “saat maistaa sankaruuden oikeaa makua!”
Auroran silmät laajenivat ja melkein pullistuivat hänen kasvoistaan. Hän köhi ja yritti niellä spermaa, joka tuntui loppumattomalta. Lopulta, juuri kun hän luuli tukehtuvansa, viimeinen pisara katosi hänen kurkustaan. Igor päästi otteensa, ja Aurora horjahti taaksepäin hengittäen raskaasti.
“Oli aika herkässä nalli näköjään,” Henrik virnuili, “Taisi olla naiskosketus liikaa Igorille.”
Aurora ei ehtinyt vastata, kun hänen kehonsa alkoi hohtaa kirkasta valoa. Hänen punaiset hiuksensa leimahtivat liekehtivän oransseiksi, ja hänen silmänsä saivat kultaisen hohteen. Hänen lihaksensa tuntuivat täyttyvän voimasta, ja kun hän puhui, hänen äänensä kaikui kuin ukkosen jyrinä.
“Minusta on tullut… jumalatar!” Aurora huudahti, ja luolan seinät tärisivät hänen voimansa alla. Hän katsoi Henrikkiä tiukasti. “Ja nyt sinä, uljas prinssi, alat katua, että pilkkasit minua!”
Henrik nielaisi. “No, tämä… tämä eteni nopeasti.”
VI. Jumalattaren käsky
Igor, nyt hieman vähemmän henkitoreissaan mutta yhä kivusta ähkien, käänsi katseensa loistavaan Auroraan, jonka hohtavat hiukset ja kultaiset silmät saivat koko luolan täyttymään majesteettisella valolla. “Minä sanoin, että siinä on voimia,” Igor ähkäisi. “Minun siemenneste… no, joskus rotat söivät sitä, kun heitin jämät tyrmän lattialle. Ne alkoivat loistaa juuri noin, ja sen jälkeen pystyin käskemään niitä vaikka tanssimaan ripaskaa tai kasaamaan tulen sytykkeistä ilman yhtään ohjetta.”
Aurora katsoi häntä hämmästyneenä, mutta Igor vain nyökytteli rauhallisesti, aivan kuin tämä olisi ollut täysin arkipäiväistä. “Ne olivat mahtavia aikoja,” Igor jatkoi muina miehinä. “Erään kerran pakotin kokonaisen rottalauman solmimaan ruoskan köyden uudelleen, kun se oli rispaantunut. Siitä tuli mestarillista käsityötä.”
Henrik kohotti kulmiaan. “Igor, olet elänyt mielenkiintoisen elämän,” hän totesi ivallisella äänensävyllä.
Auroran päässä alkoi raksuttaa. Hän vilkaisi luolan keskellä makaavaa tajutonta örkkiä, jonka valtava rintakehä kohoili ylös ja alas raskaasti. “Jos minä voin manipuloida rottia…” Aurora mutisi. Sitten hänen kasvoilleen ilmestyi ilkikurinen hymy. Hän asteli päättäväisesti örkin luo, hänen askeleensa kaikuivat luolan kiviseinissä voimallisesti.
Henrik huomasi tämän. “Aurora, mitä sinä olet tekemässä?” hän kysyi varovasti.
Aurora ei vastannut. Hän nosti kätensä ja asetti sen örkin otsalle. Hänen hohtavat silmänsä sulkeutuivat hetkeksi, ja hänen äänensä kaikui voimakkaana ja komentavana. “Herää, Ragnor, ja tottele minua!”
Henrikin suu loksahti auki, kun örkin silmät rävähtivät auki. Ragnor kohottautui hitaasti ja vaivalloisesti, hänen valtavat lihaksensa jännittyivät kuin teräksiset kaapelit. Örkki käänsi päänsä Auroraa kohti, ja hetken näytti siltä, että se aikoi repiä hänet kahtia. Mutta sitten Aurora osoitti sormellaan Henrikkiä.
“Ragnor,” Aurora sanoi majesteetillisella, jumalallisella äänellä. “Anna tuolle ylimieliselle prinssille opetus, jota hän ei unohda!”
Henrikin kasvoille levisi kauhu. “Anteeksi mitä? Ei, ei, tämä ei ole hyvä idea!” hän henkäisi ja tarttui miekkansa kahvaan.
Ragnor karjaisi niin, että luolan seinistä irtosi pieniä kiviä. Hän loikkasi ylös ja suuntasi suoraan Henrikkiä kohti. Prinssi nosti miekkansa hätäisesti, mutta örkin valtava koura löi aseen maahan yhdellä, murskaavalla iskulla. Henrik kompastui ja kaatui takamukselleen, mutta Ragnor ei antanut hänelle armoa. Hän tarttui prinssiä kauluksesta ja nosti tämän ilmaan kuin pienen rievun.
Aurora katseli tilannetta kädet puuskassa ja ivallinen hymy huulillaan. “Mitä nyt, uljas prinssi? Sinäkö olet sankari, joka pilkkasi pelastamaansa prinsessaa? Etkö nyt haluaisi jakaa viisauttasi?”
“Rauha, rauha!” Henrik ähisi, heiluen örkin otteessa kuin epätasapainoinen käärme. “Tämä on vain… väärinkäsitys! Aurora, käske sitä lopettamaan! Minun kallis takkini repeää!”
Aurora hymyili kylmästi ja kallisti päätään. “Niin, kun ritarillisuudesta puhuttiin, Henrik, olisitko sinä valmis maistamaan myös vähän sankaruutta? Örkki, syötä hänelle kulliasi!”
Henrik ei ehtinyt vastata, sillä Ragnor paiskasi hänet maahan. “Odota, odota nyt hetki!” Henrik parahti, yrittäen perääntyä, mutta örkki oli häntä nopeampi.
Ragnor murahti ja tarttui Henrikin leuasta kuin nipistäen sen auki. Prinssi yritti sätkiä vastaan, mutta örkin valtavat voimat olivat ylitsepääsemättömät. Örkin suuri ja karhea jättikulli vedettiin esille, jolla oli mittaa varmasti yhtä paljon kuin aikuisen miehen käsivarrella, ja sitten se työnnettiin prinssin suuhun samalla armottomalla voimalla, jolla Ragnor oli paiskonut häntä aiemmin.
Henrikin silmät valuivat kyyneleitä, ja hän yritti mutista jotain, mutta kyrpä tukki hänen suunsa täysin. Sen karkea pinta raastoi hänen ikeniään, ja maku, joka oli ilmeisesti samaan aikaan multainen, mätä ja metallinen, sai hänen kasvoilleen tuskaisen ilmeen.
“Henrik, ei kai tuo ole liian epämukavaa?” Aurora sanoi teennäisen huolestuneella äänellä ja purskahti sitten nauruun. “Eikö olekin kiva olla ritari? Maistuu urheus hyvältä, vai mitä?”
Ragnor ei tyytynyt pelkkään kärjen kostuttamiseen. Se työnsi kyrpäänsä sisään ja veti sitä ulos, toistaen liikettä murahdellen nautinnosta. Henrik sätki voimattomasti ja oli tukehtua jättimunaan, yrittäen työntää örkin kyrpää pois suustaan, mutta hänen yrityksensä olivat yhtä tyhjän kanssa. Aurora katseli tilannetta huvittuneena, taputtaen käsiään kuin yleisö sirkuksessa.
“Ei! Ei näin!” Henrik ulisi välissä, mutta sanat hukkuivat kyrvän karvaiseen, kutisevaan pintaan, joka tunkeutui syvemmälle hänen kurkkuunsa. Örkin valtavat kädet liikuttivat prinssin päätä edestakaisin hänen kullillaan häikäilemättömän julmasti, saaden Henrikin päästämään tukahdutettuja ynähdyksiä.
Aurora nauroi kylmästi taustalla, kädet puuskassa. “Niinpä niin, Henrik! Miltä nyt tuntuu, kun sinä olet se, joka joutuu sietämään tuollaista? Minä ainakin selvisin kunnialla.”
Henrikin silmät olivat täynnä kyyneliä, ja hän näytti yhä enemmän siltä, että toivoi maan nielaisevan hänet. Örkin muna levitti hänen suutaan äärimmilleen, ja sen epämiellyttävä, kirpeä maku sai hänet irvistämään niin, että hänen kasvonsa vääntyivät lähes epäinhimillisesti.
Äkkiä örkki alkoi ärähtelemään. Henrik tuijotti kauhuissaan, ja hänen silmänsä laajenivat, kun kyrvästä alkoi purkautua örkin paksua siemennestettä. Aurora nauroi ja samalla komensi ”Hah, ota se pois hänen suusta, ettei hän tukehdu kokonaan! Haluan, että hän jää henkiin muistamaan tämän!”
Henrik köhisten nieli osan kunnes Ragnor kiskaisi munan pois Henrikin suusta juuri, kun suuri määrä spermaa oli purkautumassa. Neste lensi kaaressa ulos ja roiskahti hänen kasvoilleen ja häikäisevän hopealle takille. Prinssi haukkoi henkeään, yrittäen pyyhkiä naamaansa, mutta örkin sperma tuntui tarttuvan hänen ihoonsa kuin liima.
Örkki huokaisi syvään ja kiristeli karvaista esinahkaansa vielä muutaman kerran. Henrik makasi maassa henkitoreissaan, limaisen mällin valuessa pitkin hänen kaulaa. Hän näytti täysin musertuneelta.
Aurora nauroi heleästi. “Sinä näytät juuri siltä, miltä ylimielinen prinssi ansaitsee näyttää. Onko mahtipontisuutesi jo unohtunut, Henrik?”
Henrik pyyhkäisi siemennestettä kasvoiltaan hitaasti ja katsoi Auroraa epäuskoisena. “Tämä on… tämä on nöyryyttävää!” hän mutisi, yrittäen kerätä sirpaleet arvokkuudestaan.
”Ainiin, minähän voisin nostaa tuon kiven ylös ja parantaa ehkä jopa Igorin haavat voimillani” prinsessa tajusi yhtäkkiä kunnon blondina ja katsoi innoissaan Igoria. Henrik katsoi myös hölmistyneenä prinsessaa — tämän idean hän olisi voinut toteuttaa aivan ensimmäisenä.
Aurora kohotti kätensä antaakseen käskyn örkille nostaa suuri kivi pois Igorin päältä, mutta hänen kultainen hehkunsa alkoi himmetä. Hänen voimansa ehtyivät yhtäkkiä kuin sammuva liekki. Hänen punaiset hiuksensa palasivat normaaliin sävyynsä, ja kultaiset silmät muuttuivat jälleen vihreiksi. Hän huojui paikallaan, järkyttyneenä. “Ei… ei vielä!” hän kuiskasi, mutta oli jo liian myöhäistä.
Ragnor pysähtyi, ja siitä huomasi, että se oli taas oma itsensä. Se katsoi ympärilleen hämmentyneenä, aivan kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä oli juuri tapahtunut. Sitten sen katse kääntyi hitaasti Auroraan ja Henrikkiin. Ymmärrys levisi sen ilmeeseen – vihainen, vaarallinen ymmärrys.
Henrik makasi yhä maassa, hengästyneenä mutta jollain tapaa huvittuneena. Hän vilkaisi Auroraa ja purskahti nauruun, joka kuulosti lähes hysteeriseltä. “No niin, prinsessa,” hän sanoi hengittäen raskaasti. “Taisit tehdä virhearvion. Nyt olemme kaikki kusessa.”
VII. Peittotanssia nuotion valossa
Tunti oli kulunut siitä, kun prinsessa Aurora ja prinssi Henrik olivat viimeksi olleet tietoisia ympäristöstään. Nyt he molemmat makasivat tajuttomina hämärän luolan uumenissa, mutta heidän olosuhteensa olivat muuttuneet huomattavasti. Örkki Ragnor oli näyttänyt poikkeuksellisia nikkarointitaitoja: hän oli kyhännyt jättimäisen puuhäkin, jonka laudat näyttivät olevan koottu erikoisen, suorastaan häiritsevän luovasti. Osa häkin puuosista oli selvästi repäisty seinistä, toinen osa luolan pohjalla lojuvista hajonneista luita muistuttavista esineistä. Jopa muutama epämääräinen nahkaesine oli nidottu häkin kulmiin. Örkki oli selvästi pistänyt kaiken kierrätyksen peliin.
Häkin vieressä Ragnor rakensi paraikaa valtavaa grillausvarrasta nuotion ylle. Hänen massiiviset kätensä työskentelivät epätavallisen innokkaasti, ja örkin pieni mutta kummallinen hyräily kaikui luolassa.
Henrik oli ensimmäinen, joka heräsi. Hän ravisteli päätään ja yritti ymmärtää, missä hän oli. Kun hänen silmänsä tarkentuivat, hän huomasi edessään Ragnorin valtavan hahmon ja tämän käsissä olevan suuren terävän vartaan. Henrikin hengitys kiihtyi. “Mitä… helvettiä?” hän kuiskasi itsekseen.
Hetken kuluttua totuus iski häneen kuin kivimöhkäle. Örkki ei ollut rakentamassa varrasta koristeeksi. Hän rakensi sitä ruokailuvälineeksi—ja he, Aurora ja Henrik, olivat päivän pääruoka.
Henrik yritti irrottaa itsensä häkin pohjalle sotketusta köysikasasta, mutta hänen liikkeensä eivät olleet hiljaisia. Örkki vilkaisi häntä epäluuloisesti. Nopeasti Henrik heittäytyi makuulle ja teeskenteli edelleen tiedotonta, pitäen samalla hengitystään. Kun Ragnor kääntyi takaisin nuotiolle, Henrik kumartui Auroran puoleen ja alkoi töniä tätä.
“Herää, Aurora! Me olemme pulassa!” hän kuiskasi. Kun Aurora ei reagoinut, hän korotti ääntään ja puhalsi prinsessan korvaan. Lopulta tämä avasi silmänsä ja katsoi häntä sekavana.
“Mitä tapahtui?” Aurora mutisi.
“Örkki rakentaa meille varrasta!” Henrik kuiskasi hengästyneenä.
Aurora vilkaisi ympärilleen, ja hänen silmänsä laajenivat pelosta. “Ei voi olla totta! Mitä hän aikoo tehdä sillä?”
Henrik mulkaisi häntä ja kuiskasi kuivasti: “Luulen, ettei ainakaan aio laittaa vihanneksia siihen.”
Aurora huokaisi syvään ja painoi päänsä hetkeksi polviaan vasten. “Me olemme tuomittuja,” hän sanoi lopulta.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Henrik nojautui lähemmäs Auroraa ja laski äänensä matalaksi. “Kuule, kuninkaallinen kohtalontoverini. Meillä ei ole enää paljon aikaa. Ennen kuin tuo… ylisuuri paistimestari tekee meistä illallista, joten haluan pyytää sinulta jotain.”
Aurora katsoi häntä epäluuloisesti. “Mitä nyt, Henrik? Jos sanot jotain typerää, lyön sinua, vaikka se olisi viimeinen tekoni.”
Henrik veti dramaattisesti syvään henkeä. “Koska en todennäköisesti koskaan pääse naimisiin… eikä mikään hovinainen ole koskaan osoittanut kiinnostusta tähän komeaan prinssiin…” Hän piteli kättään sydämellään teatraalisesti. “Haluan pyytää sinulta, Aurora, viimeisen peittotanssin. Vain pienen hetken, muutaman kauniin lihallisen työnnön ennen loppuamme.”
Aurora tuijotti häntä hetken sanattomana. “Oletko tosissasi?” hän kuiskasi lopulta. “Tässä tilanteessa sinä mietit vain itseäsi ja omaa kulliasi?”
Henrik kohautti harteitaan. “Mitä voin sanoa? Olen itsekkään romanttinen. Sinä olet prinsessa. Minä olen prinssi. Täydellinen lopetus tarinalle, eikö? Sitä paitsi, emme olisi nyt tässä tilanteessa, jos olisit antanut tuon örkin pysyä vain unten mailla.”
Aurora huokaisi syvään ja pudisti päätään, mutta näytti taipumisen merkkejä. “Sinä olet pahin ihminen, jonka olen koskaan tavannut.” Mutta kun Henrik katsoi häntä anovasti ja lisäsi: “Ajattele sitä viimeisenä armollisena tekona ennen kuolemaa. Korjaa virheesi vielä kerran,” hän lopulta taipui.
Aurora katsoi örkkiä ja pelottavaa varrasta ja henkäisi syvään. Sitten hän kumartui lähemmäs, ja avasi Henrikin soljet ja auttoi prinssiä vetämään tämän housut pois. “Tämä ei tarkoita sitten mitään,” Aurora mutisi. Samalla prinssin pieni muna, tuskin edes kymmentä senttiä pitkä, singahti ulos heidän vedettyä housut prinssin sääriin. Aurora meinasi hieman naurahtaa, mutta Henrik veti hänet nopeasti päälleen ja ujutti sykkivän pikku melansa tytön hameen alta tämän pyhimpään. Aurora ei meinannut edes huomata, kun prinssi sujautti nakkinsa tytön sisään.
”Ooh” Henrik ulisi tuntiessaan punapään märän, kuuman ja tiukan emättimen puristuen hänen pienen miehuuden ympärille. Aurora puhalsi punaisia hiuksia pois naamaltaan ja alkoi hieman tyytymättömän näköisenä ratsastamaan Henrikin päällä hitaasti.
Prinssin pieni muna liukui sulavasti kuuman ja kostean vaginan sisällä. Prinsessa painoi pienen, mutta pyöreän pyllynsä päättäväisesti takaisin prinssin syliin ja vetäytyi sitten takaisin viipyillen, kuin nauttien siitä että hän määräsi taas tahdin.
“Voisin kuolla onnellisena nyt,” Henrik sanoi huokaillen ja virnisti leveästi.
Aurora pyöritti silmiään. “Hyvä, koska näytät siltä, että se tapahtuu hyvin pian.” Sitten hän puristi otettaan prinssin häikäisevän hopean takin kauluksesta ja keinutti pyllyään miehen päällä.
Nuoren pillun märät seinämät antoivat myöten joustavasti, mutta osasivat puristua varren ympärillä lujasti, kun kyrpä kulki rytmissä syvemmälle.
Henrik yritti huohottaa hiljempaa, jottei örkki kuulisi heitä, mutta oli huono tässä. Aurora vei toisen kätensä, jossa hiha oli vielä ehjä, prinssin suun eteen vaimentaen huokailut.
Prinsessan keinahteleva lantio nopeutti taas tahtiaan, mutta pysyi silti aistikkaana ja rauhallisena. Vagina puristi Henrikin kyrpää lujemmin kuin örkki rannetta ja tunne oli aivan taivaallinen.
Prinsessan kiinteät pakarat työntyivät eteenpäin rytmikkäästi, hakien prinssin sylissä hidasta ja varovaista tahtia. Jokainen liike oli hallittu, kun heidän paljaat ihot kohtasivat toisensa pehmeästi, ettei örkki kuulisi lihojen läiskyttelyä.
Henrik ei halunnut enää huokailla tytön hihaa vasten ja työnsi käden sivuun ja otti yllättäen Auroran huulet syleilyynsä. Prinsessan kulmakarvat kohosivat, mutta häntä ei yllättäen haitannut tämä. He eksyivät toisiinsa ja alkoivat kiihkeästi suutelemaan. Henrikin toinen käsi uskalsi myös mennä prinsessan kimmoisan pyllyn luo napaten siitä tiukan puristusotteen, antaen sille samalla lisää vauhtia. Niimpä tytön ratsastus liike kiihtyi, ja lantion nytkähdykset muuttuivat voimakkaammiksi. Äänet, jotka syntyivät ihojen läpsähtäessä yhteen, kaikuivat nyt luolan kosteassa ilmassa rytmikkäästi.
Prinssi ja prinsessa olivat niin lumoutuneena toisistaan, että olivat unohtaneet örkin olemassa olon. Ragnor katsoi hölmistyneenä varras kädessään, kuinka he nussivat toisiaan häkissä, mutta häntä tämä ilmeisesti vain viihdytti.
Auroran ratsastus muuttui hetkittäin epätasaiseksi, Henrikin nuollessa välillä tytön kaulaa, mutta palasi taas nopeasti sulavaan, keinahtelevaan tempoon heidän jatkaessa huulien syleilyä. Muna upposi kerta toisensa jälkeen märkään pilluun, kuin veitsi siemenleipään. Prinssi ujelsi huulien välistä alla ja prinsessa voihki myös suuteloinnin keskellä.
Heidän kasvot erkaantuivat hetkeksi toisistaan, prinssin puristaessa prinsessan pinkeää pyllyä ja terhakasta tissiä, joka pomppi ulkona repeytyneestä kankaasta.
”Ettei sinullakin olisi sattunut olemaan supersiementä? Aurora kysyi hieman huvittuneena ja jopa epätoivoisen kuuloisena. Henrik naurahti ääni väreillen, miehen täristessä kliimaksinsa lähestyessä. ”Ei ole kyllä kukaan hehkunut ainakaan ennen, kun on sitä maistanut” sai prinssi vaivalloisesti vastattua.
Prinsessa hymähti vaikka hänen ilmeestään paistoi myös naiivi pettymys. ”Noh, sitten sitä on ainakaan turha niellä…”
Mutta samantien sen sanottuaan Auroralla heräsi taas ajatus. Hän käänsi katseensa luolan nurkassa lojuvaan Igoriin, joka oli vielä ehkä hengissä. Olikohan hän jo toipunut edellisestä orgasmistaan?
Henrik oli juuri tuloillaan, kun yhtäkkiä Aurora nousi hänen sylistään, ja prinssi tunsi pettyneenä kuinka lämmin ja puristava lihaonkalo vedettiin hänen peniksensä ympäriltä. Aurora otti häkin laudoista kiinni ja ryskytti häkkiä kuuluvasti ja huusi Igorin suuntaan: ” Igor, herää! Tarvitsemme apuasi! Tarvitsen siementäsi!”
Igor availi silmiään, ja huomasi huudon, mutta niin myös örkki, joka katsoi tuimana Auroraa. Tämä ei ollut enää soveliasta.
”Mu-mutta miten… te olette siellä… ja minä täällä” Igor ähki kiven alla maaten. Aurora ei ollut ajatellut ideaansa aivan loppuun asti, mutta huusi heti perään: ”Runkkaa itseäsi!”
Igor oli ihmeissään ja hänellä ei ollut paljoa voimia jäljellä. ”Eh… en minä jaksa. Eikä tässä tilanteessa kyllä mikään oikein minua kiihotakaan” Igor sanoi sammaltaen, mutta prinsessa huomasi kuinka hänen silmänsä oli nauliintunut tytön ulkona heiluvaan paljaaseen tissiin. Aurora tiesi mitä tehdä.
Punapää repäisi mekkonsa etuosan kokonaan rikki niin, että hänen molemmat, täyteläisen pyöreät paljaat rinnat olivat nyt esillä. ”Entäs nyt?” Aurora sanoi kieli ulkona ja alkoi hieromaan häkissä tissejä yhteen. Henrik katsoi ihmeissään touhua takana vielä omakin pikku muna pystyssä, mutta hän tajusi että prinsessalla saattoi olla tässä vielä hyvä idea.
Igorin ilme värähti ja hän tunsi kuinka hänen iso kullinsa nytkähteli hänen tuijottaessa prinsessan napakoita nuoria rintoja. ”Oih jumala” hän sopersi. ”Runkkaa sitä munaasi! Kuvittele kuinka hyvältä se tuntuisi, kun saisit työntää kaluasi näiden pullien välissä!” Aurora huusi, mutta samalla huomasi kuinka örkki nousi nuotion ääreltä ja alkoi lähestyä heitä. ”Runkkaa, mutta säästä siemenesi minulle!” Tyttö huusi ja puristeli tissejään vimmatusti yhteen.
Igor totteli ja viimeisillä voimillaan tarttui kyrvästään, joka seisoi jo yhtä juhlavana kuin kuninkaan kultavaltikka, ja alkoi hieromaan sitä eestaas. ”Aurora, me kuollaan nyt!” Henrik huusi kauhuissaan ja prinsessakin huomasi tissejään hieroessa, kuinka Ragnor oli saapunut aivan häkin eteen. Prinsessa nielaisi, mutta viittoi Henrikille nopeasti, ja molemmat valmistautuivat toimimaan.
Ragnor avasi häkin lukon ja kun hän kumartui heidän puoleensa, Aurora tarttui yhdestä häkin laudan palasta, joka oli irtoamaisillaan. Hän huitaisi sillä Ragnoria päähän, samalla kun Henrik potkaisi tätä jalkaan. Örkki horjahti hetkellisesti taaksepäin ja Aurora onnistui notkeasti syöksymään häkistä ulos. Hänen hameensa liepeet heilahtelivat hänen juostessaan suoraa päätä Igorin luo, joka makasi edelleen luolan reunalla.
Aurora ei antanut Igorin hoidella itseään loppuun, vaan riuhtaisi Igorin käden irti tämän sykkivältä kullilta ja otti sen omiin käsiinsä. Hetken epäröinnin jälkeen – tai ehkä epäröintiä ei ollut lainkaan – hän painoi löyhkäävän terskan huulilleen ja imi sitä kuin hänen elämänsä riippuisi siitä. Hänen ilmeensä oli yhtä aikaa keskittynyt ja irvokas. Hän tiesi, että maaginen siemenneste ei ollut hyvänmakuista, mutta se oli hänen ainoa mahdollisuutensa pelastaa heidät.
Igorin hengitys katkeili ja hänen peniksestä alkoi jälleen syöksyä kirkasta, valkoista nestettä. Se virtasi suoraan Auroran suuhun ja tämän kurkusta alas, täyttäen hänen kehonsa jälleen ylimaallisella voimalla. Tyttö puristi kyrvästä viimeisenkin kitkerän pisaran kurkkuunsa ja hän tunsi kuinka voimat ottivat hänestä vallan. Hänen silmänsä hehkuivat kirkkaasti kuin kaksi pientä aurinkoa, ja hänen jalkansa nousivat kevyesti maasta hänen saadessaan takaisin jumalallisen olemuksensa.
Samassa Igor tunsi kuinka suuri lohkare hänen päällään painautui vielä syvemmälle, murskaten viimeinkin miehen sisäelimet kunnolla. “Oooh… tuntuu kuin lohikäärme tanssisi kylkiluiden päällä…hyvästi maailma” Igor lausui viimeiset sanansa ja kuoli.
Aurora nyrpisti kulmakarvojaan ja kääntyi örkkiä kohti, joka oli juuri tarttumassa häkissä olevaan Henrikkiin. Hän nosti kätensä voimalla, joka pysäytti örkin liikkeen kuin seinään. Ragnor käänsi päänsä hitaasti Auroraa kohti, ja hänen ilmeensä oli hämmentynyt, mutta aavistuksen verran pelokas.
”Kuule minun käskyäni, Ragnor!” Aurora huusi ääni täynnä jumalaista kaikua. ”Tämä on siitä, kun sieppasit minut ja tapoit tuon miehen! Hyppää nuotioon, jottei enää kukaan joutuisi koskaan kärsimään karkeista käsistäsi!”
Örkki katsoi prinsessaa hetken, mutta hänen kehonsa ei totellut häntä enää. Lumottu olento marssi kuin tahdottomana suoraan nuotiolle. Henrik katsoi voitonriemuisena, mutta samalla epäuskoisena tilannetta.
Prinsessan voimat ohjasivat örkin syöksymään suoraan kuumille liekeille, jotka nielivät hänet hetkessä. Luola täyttyi kitkerällä savulla ja Ragnorin viimeisillä huudoilla.
Aurora juoksi häkin luo ja tarttui Henrikiin:
”Tule nyt, prinssi, ennen kuin voimat ehtyvät taas ja örkin grillattu versio päättää herätä henkiin!”
Henrik epäröi hetken, mutta lopulta hän antoi Auroran vetää itsensä ulos häkistä. Hän naurahti katsoessaan nuotiossa makaavaa mustaa lihakimpaletta. ”Älä huoli prinsessa, tuo ei kyllä enää tuosta nouse!”
Igorin veretön ruumis makasi kiven alla luolan nurkassa kylmänä ja vielä muna pystyssä. ”Huh, oli näköjään vain kahdesti laukeava” Henrik totesi aseenkantajastaan ja peitteli hänen ruumiin örkin itse ompelemalla tilkkutäkillä.
”Voi Igoria. Hänellä oli hirveän hieno lahja…” Aurora tuumasi harmissaan, heidän kävellessä yhdessä ulos luolasta, jättäen jälkeensä nuotion, joka loimusi kuin groteski juhlatuli.
VIII. Synnintarpeiden teroitus
Päästyään ulos luolasta, Henrik oli joutunut ikäväkseen toteamaan hevosten paenneen paikalta. Edessä olisi siis pitkä kävelymatka. Henrik kirosi maat ja taivaat, hänen hienot saappaat tulisivat nyt todellakin likaantumaan.
Kumpikaan ei sanonut sen enempää kävellessään. Vasta kun he olivat kaukana ja vuorituulet viilensivät heidän poskiaan, Henrik kääntyi Auroraan:
”No mutta… se oli todella erikoinen pelastusreissu. Tosin, minun täytyy sanoa, että Igorin munan imemisestä alkoi tulla hieman kulunut temppu.”
Aurora virnisti, yhä voimansa jälkimainingeissa:
“Mut hei, ei tarvi kiittää,” hän sanoi huvittuneena. “En muuten pelastanut henkeäsi, koska välittäisin sinusta. Pelastin sinut, jotta voisin kertoa kaikille, miten naurettava prinssi sinä olet.”
Henrik naurahti ja virnisti. “Sinäkö pelastit minut? Minähän pelastin sinut!”
Aurora huokaisi, vaikka tiesi että he molemmat vain leikittelivät toistensa kanssa. “Aivan. Olisipa se örkki vain syönyt sinut sen jälkeen, kun annoin sen imetyttää kulliaan sinulla” hän vastasi kiusoitellen.
“Rakkautesi lämmittää sydäntäni, vaikka se ei ollutkaan kiva teko,” Henrik vastasi silmät kiiluen. Sitten hän nopeasti otti prinsessan kasvoista kiinni ja suuteli tätä huulille. Aurora myös syventyi hetkeksi suudelmaan, mutta päästi sitten nopeasti irti.
”Mites…” Henrik aloitti ja katsoi prinsessaa silmiin, ”hoidettaisiinko nopeasti loppuun se mikä aloitettiin häkissä?” Heidän viekkaat hymyt kohtasivat, mutta samalla Aurora pyöritti silmiään. “Totta kai, Henrik. Annanpa sinulle… tästä!” Tyttö vastasi ja sivalsi prinssin poskea napakalla läimäytyksellä, joka jätti jälkeensä punertavan jäljen. “Se oli siitä mihin jäätiin, ja usko pois, sait vielä alennuksen.”
Henrik hieroi poskeaan ja yritti säilyttää kunniansa rippeet. “Kivulias, mutta intohimoinen… juuri niin kuin kuvittelin!” hän vastasi, ottaen askeleen lähemmäs.
Aurora kohotti kätensä varoittavasti. “Yksi askel vielä, ja minä heitän sinut seuraavalle örkille illalliseksi.”
Henrik ei kuitenkaan luovuttanut, vaan syöksähti yllättäen eteenpäin ja käänsi Auroran hellästi, mutta päättäväisesti puuta vasten. Hän kumartui ja painoi kevyen suudelman tämän niskalle. “En minä lupia odota, prinsessa. Vain anteeksiantoa.”
Aurora inisi jotain ja näytti hieman ärtyneeltä, mutta yhtä aikaa tyttö työnsi mekon verhoilemaa pyllyänsä prinssin etumusta vasten. Olipas taas ristiriitaiset signaalit, ajatteli Henrik, mutta ei sen enempää aikaillut ja nosti prinsessan helmaa. Herkullinen paljas vaalea pylly ilmestyi hameen alta ja prinssillä ei mennyt kuin muutama sekunti, kun hänen housut olivat alhaalla ja mies asetteli pientä kovaa kulliaan prinsessan punoittaville häpyhuulille.
Ja niinpä epäurhoollinen prinssi pääsi vielä kerran ottamaan prinsessan takaapäin. Henrik upposi kerta hujauksella puuhun nojaavaan prinsessaan ja alkoi tökkimään tämän lämmintä pillua kuin taistelukentällä riehuva keihäsmies. Märkä pillu lotisi heidän välissä ja prinsessa voihki Henrikin nussiessa tyttöä niin kovalla vimmalla, ettei prinsessa meinannut pysyä edes pystyssä.
Prinssi puristi nyrkit punaisina prinsessan vaaleita pakaroita kuin kirstunvartija aarrearkkua. Nuori sonni nussi menemään takaapäin paukuttaen pyllyä niin lujaa kuin pystyi. Lihat läiskyivät toisiaan vasten kovaan ääneen ja puu johon prinsessa nojasi, heilui myös holtittomasti.
”Huh hah osaat panna näköjään yhtä lujaa kuin juosta karkuun” Aurora huudahti posket punoittaen. Henrik innostui ja kiihdytti vielä
tahtiaan, puskien kullia pilluun pitkin vedoin ja ei mennyt kauaakaan, kun hän tunsi kuinka hänen kassinsa alkoivat taas sähköistymään.
Aurora tunsi myös kuinka Henrikin kyrpä koveni työntöjen tahdissa, ja kuinka kiinteytyneet pallit hakkasivat tytön takareisiä. Neito voihki kuin metsänpeikko lauluharjoituksissa, napakoiden tissien heiluessa vimmatun rytmin tahdissa. Henrik nakutti vielä muutaman tiukan työnnön kireään emättimeen ja alkoi tärisemään kauttaaltaan.
”Oooh hoh hoh hoooo” Henrik puuskutti, kun orgasmi lävisti miehen vartalon ja hän karjaisi nautinnosta viimeisen kerran prinsessan tiukkoja pakaroita puristellen. Yllättäen hän veti kivikovan kullinsa ulos prinsessan märästä pillusta ja kiskoi tyttöä hiuksista kääntymään alas. Yllättynyt punapää ei olisi halunnut totella, mutta laskeutui alas ja tunsi kuinka pitkittyneesti latautunut lämmin neste roiskui ensiksi hänen paljaille pyöreille rinnoille ja sitten hän kuuli kuinka prinssi komensi vielä ”Avaa suu!”
Aurora avasi suunsa refleksinomaisesti ja tunsi kuinka kuumaa spermaa lensi hänen kielelleen Henrikin runkatessa kyrpäänsä aivan hänen silmien edessä. Kolmas lasti suihkusi yli huulien ja osui tyttöä silmään saaden prinsessan kiljahtamaan, mutta hän piti vielä suunsa auki ja vastaanotti urhoollisesti kuninkaallista siementä jota prinssin kassit sylkivät hänen naamalleen.
”Aahh hhaaah ota siitä senkin hupakko” Henrik huokaili omahyväisen kuuloisesti ja ähisi silmät kiinni samalla, kun hän ravisteli kullistaan viimeisetkin mällit. Sitten hän katsoi alas Auroraan, päästäen pyristelevän prinsessan hiuksista irti ja tuumasi vielä naurahtaen: ”Ja tämä oli siitä, arvon prinsessani, kun annoit sen likaisen örkin hyväksikäyttää minua, ja usko pois, sait myös alennusta!”
Aurora pyöräytti toista silmäänsä huokaisten ja sylkäisi spermat suustaan. Valkoinen paakkuinen lasti kiilteli tytön otsalla ja valui toiselta silmältä alas poskelle kuin sula lumi huhtikuussa. ”Noh, nyt olemme varmaan sitten tasoissa” tyttö mutisi niellen ylpeytensä, nousi ylös ja antoi spermaisen suudelman prinssille.
Loppusilauksena Aurora läimäytti Henrikkiä jälleen poskelle – tällä kertaa vielä kovempaa.
“Muistoksi matkasta,” Aurora totesi kuivasti hymyillen, kun Henrik horjahti, poski hehkuen kuin halon iskemä lyhty. “Yritä pysyä perässä, sankari.”
Henrik hymyili perään ja läpsäisi vielä prinsessaa pyllylle. ”Älä huoli, meillä on erittäin pitkä matka edessämme, ja perässäsi on mukava tulla.” Aurora kääntyi ja lähti kävelemään, samalla pyyhkien hameellaan pois siementä kasvoiltaan.
Sitten hän katsoi vielä olkansa yli taakse ja totesi virnistellen: ”Tästä ei saa kyllä millään hyvää balladia tehtyä.”
-Loppu
