Tiia liikutti lantiotaan minua vasten, tunsin miten pilluni valui märkää ja kaipasi kosketusta.
Illalla vielä saunoimme, rentouduimme paljussa ja joimme viiniä. Tunnelma oli mukavan rentoutunut, kaikki olivat tainneet saada pahimmat paineet pois. Paljussa ei käytetty enää bikineitä, eikä uimashortseja, totesimme ne turhiksi. Mitään...
Jenna käännettiin rajusti ympäri ja Maalari nosti kevyesti hänet saarekkeen reunalle istumaan.
Jenna odotti malttamattomana ovikellon soimista. Tänään saisi pienen sykäyksen eteenpäin pieni sisäremppa, jota hän oli suunnitellut pitkään. Hänen aviomiehellään ei ollut kuitenkaan aikaa eikä kuulemma haluakaan alkaa maalailemaan...
Mies laittoi sormensa pilluuni, saman tien toisen sormen, nuollen samalla takaapäin.
Lämmin kesäpäivä, melkein hellettä jo aamusta lähtien. Olin saanut houkuteltua ystäväni Tiian reissuun, en uskaltanut vielä aivan yksin mennä tämän miehen luokse. Meidät oli siis kutsuttu mökkeilemään. Tiedossa olisi kuulemma ”ikimuistoinen mökki...