Tämä on jatkoa Anoppi Tarjosi Päiväkahvit-, Anoppini, Kuningattareni- ja Anoppi Pani Tytärtään Paremmaksi -novelleille.
Tapailimme Merjan kanssa talven mittaan satunnaisesti. Usein se tapahtui Merjan ja Pentin kotona, kun kävimme Leenan kanssa moikkaamassa heitä. Niinpä läheisempään kanssakäymiseen ei oikein ollut tilaisuutta, vaikka mieleni olisi tehnyt päästä panemaan uhkeaa anoppiani kaikessa rauhassa.
Aina tilaisuuden tullen kuitenkin puristin anoppini peppua tai hipaisin hänen rintojaan keittiössä, kun appiukkoni ja tyttöystäväni silmä vältti.
- Pidähän näppisi kurissa, Merja totesi katsoen minuun tavalla, joka suorastaan vaati jatkamaan.
- Enkä pidä, vastasin ja läppäsin avokämmenellä Merjan pyöreälle pepulle niin kovaa, että pelkäsin lätsäyksen kantautuvan olohuoneeseen Pentin ja Leenan korviin.
Olen varma, että pieni kiusoittelu sai aikuisen naisen mahlat liikkeelle ja pikkarit kosteiksi. Paljastumisen pelko teki kaikesta todella tuhmaa ja jännittävää.
Itselläni kalu kovettui helposti ja jouduin usein poistumaan alakerran vessaan helpottamaan painettani. Tapani tuntien Merja jätti pyykkikoriin käyttämiään pikkuhousuja, joita tuoksutellen runkkasin itselleni monet nautinnolliset orgasmit.
Erään kerran olin juuri viemässä itseäni laukeamisen kynnyksen yli, kun vessan ovelta kuului vaimea koputus ja kuiskaus:
- Tiedän mitä teet. Avaa ovi, pikku pervo.
Avasin oven, Merja luikahti sisään pieneen vessaan ja käytännössä törmäsi seisokissa olevaan kulliini.
- Täällähän on jo touhutippojakin. Taisin tulla viime hetkellä, Merja sanoi tarttuessaan kaluuni.
Otettaan irrottamatta hän pyörähti ohitseni, istuutui pöntölle ja alkoi runkata kaluani.
- Nyt nopeasti. Meillä on vain hetki aikaa. Tulin hakemaan pakastimesta pullaa, Merja sanoi.
Hän nuolaisi huuliaan ja upotti kaluni suuhunsa.
-Aah, pääsi suustani, kun kieli alkoi tehdä temppujaan terskani ympärillä.
Farkut olivat jo nilkoissani, mutta Merja nykäisi myös bokserini alemmas. Vasemmalla kädellään hän hyväili kiveksiäni ja vei sormensa välilihalle asti. Värähdin, kun sormi kävi myös ryppyreiälläni.
- Taitaa tehdä hyvää, Merja hymyili huomattuaan reaktioni.
- No tekee. Älä vain lopeta, puhisin.
Merja jatkoi suihinottoa kaikella sillä taidolla, jonka viisikymppinen nainen on elämässään ehtinyt oppia. Suljin silmäni, upotin sormeni hänen ruskeisiin hiuksiinsa ja puristelin täyteläisiä tissejä vaatteiden läpi.
Annoin nautinnon viedä. Kiiman kasvettua huippuunsa tunsin, kuinka kivekseni nousivat aivan kalun juureen ja hyvä olo sykähteli koko kroppaani. Painoin kaluani syvälle huulten väliin ja purkauduin anoppini suuhun. Hän nieli lastini kakistelematta.
- Sitähän tuli. Taisi poika olla puutteessa, hän naurahti, nousi ylös ja poistui varovasti vessasta.
Kuulin, kuinka Merja penkoi pakastinta ja tokaisi vähän tarpeettomankin kovalla äänellä:
- No löytyiväthän ne. Tiesinhän minä, että meillä on vielä pullaa.
Itse jäin hetkeksi vessaan laskemaan pulssiani ja odottamaan punan häviämistä kasvoiltani.
Palattuani keittiöön joimme pullakahvit neljästään. Leena katseli minua huolestuneena ja kysyi, olenko kunnossa, kun minulla kesti niin kauan.
- Vähän vatsa temppuilee, mutisin vastaukseksi ja toivoin, ettei hän kysele enempää.
Kun olimme jo autossa, huomasin, että kännykkääni oli tullut viesti.
- Minä jäin ilman. Pääsetkö hotelliin huomenna klo 16? -M
- Pääsen. Nähdään, naputin myöhemmin illalla vastauksen.
Seuraava päivä yliopistolla sujui kuin jäitä poltellessa. Opiskelukaverini Timo pyysi minua salille heti viimeisten luentojen jälkeen, mutta kieltäydyin vedoten muihin kiireisiin.
- Mitä sinulla muka on? Onko niin kiire jonkun naisen luo? hän naljaili.
Menin vähän vaikeaksi, enkä keksinyt nopeaa hätävalhetta. Timo jäi tuijottamaan minua pistävästi.
- Ei helvetti! Menet oikeasti jonkun naisen luo. Kuka se on?
Timo oli melkoinen naistenmies ja pyörittänyt useampaakin kurssikaveriamme, joten minuun iski piru ja päätin vähän kehuskella valloituksellani.
- Se on sellainen kuuma puuma.
- Puuma! Minkä ikäinen?
- Vähän yli viisikymppinen. Oikein hyvin säilynyt ikäisekseen, vastasin.
- Nyt alkoi kiinnostaa. Kerro toki lisää, Timo uteli.
- Brunette, hyvät tissit ja pyöreä perse. Osaa ottaa todella hyvin suihin, kehua retostelin.
- Onko sinulla kuvaa, Timo sanoi malttamattomasti.
Kaivoin kännykästäni esiin Merjan lähettämän kuvan, jossa hänen täyteläiset reitensä on verhottu push up -sukilla.
- Ai helvetti, kun on seksikäs. Pääsisinköhän minäkin kokeilemaan? Timo sanoi muina miehinä kuin olisi kahvikuppia pyytänyt.
Ensin olin vähällä huitaista Timoa turpaan. Minun anoppiini ei koske kukaan muu kuin minä, joku roti sentään! Adrenaliiniryöpsähdyksen tasaannuttua ajatus alkoi kuitenkin kutkuttaa.
- Tapaan hänet tänään. Voisin kysyä, lupasin.
Sydän pamppaillen laitoin WhatsApp-viestin Merjalle. En osannut yhtään ennakoida, kuinka hän suhtautuisi ehdotukseen toisesta nuoresta miehestä. Pahimmassa tapauksessa hän suuttuisi ja pistäisi suhteemme poikki, olinhan myös paljastanut pienen salaisuutemme.
- Moi! Onko suunnitelma voimassa? Nähdäänkö tänään, viestitin Merjalle.
- Joo, minä olen jo valmistautumassa. Laitan jotain kivaa päälle - ja alle, Merja vastasi.
- Minulla on pieni yllätys, jos sinulle sopii.
- ?!
- Eräs kaverini haluaisi tulla mukaan. Kävisikö se sinulle?
Kului muutama piinaava minuutti. Huomasin, että Merja alkoi kirjoittaa muttei lähettänyt viestiä. Hän selvästikin sulatteli yllättävää ehdotusta ja pohti, kuinka suhtautua siihen.
Vihdoin kännykkäni kilahti.
- Onko hän luotettava? Tämä ei ehdottomasti saa levitä yhtään mihinkään, Merja kirjoitti.
- Hän on hyvä ystäväni. Pelimies mutta osaa pitää suunsa kiinni.
- Ok. Ja se tärkein: onko hän kestävä?
- Väittää olevansa. Sittenhän sen näet, laitoin hymynaaman kera.
- Tulkoon sitten. Minun ehdoillani mennään, Merja linjasi.
- Niin aina, kuningattareni.
- Ihanaa. Olen märkä jo pelkästä ajatuksesta 😉
Käännyin Timon puoleen, joka oli yhtä suurta kysymysmerkkiä.
- Nyt sinulla kävi tuuri. Hän suostui!
- Voi vittu, onpa mahtavaa, Timo intoili.
- Mutta pidät suusi kiinni tästä. Ei sanaakaan kenellekään, sanoin painokkaasti.
- Vannon kautta kiven ja kannon. Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön, Timo heitti ja purskahdimme nauruun.
Päätimme mennä hotelliin hieman eri aikaan, ettemme kiinnittäisi liikaa huomiota. Merja kirjautui sisään ensin ja laittoi minulle viestillä huoneen numeron. Pokkana kävelin respan ohi suoraan hisseille ja nousin kolmanteen kerrokseen. Koputin sovitusti viisi kertaa oveen ja Merja päästi minut sisään - tosin vasta huoneeseen.
Merja oli todellakin panostanut tapaamiseen. Hän oli ehtinyt vaihtaa ylleen satiinisen aamutakin. Kaula-aukosta näkyi rintavakoa ja kauniit mustat liivit. Pikkupöksyt olivat piilossa, mutta arvasin niiden olevan samaa sarjaa.
Huulet oli punattu ja kynnet lakattu syvän punaisella kynsilakalla. Pitkähköt hiuksensa Merja oli laittanut huolellisesti kiinni ja näytti kaikin puolin todella kauniilta.
- Moi. Näytät tosi hyvältä, sanoin ja suutelin häntä punaisille huulille.
Tuoksuttelin hänen hajuvettään, jossa oli sekoittuneena makean huumaavaa tuoksua aistit herätteleviin terävämpiin ainesosiin.
- Kiitos. Vähän jännittää, jos rehellisiä ollaan, Merja vastasi.
- Ei hätää. Olet turvallisissa käsissä, lohdutin ja otin hänet syleilyyni.
- Olen kyllä fantasioinut kahdesta miehestä. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Kerran tässä eletään, Merja heläytti.
Pian ovelts kuului jälleen viisi koputusta. Avasin ja Timo astui sisään.
- Hei, olen Timo. Hauska tutustua, hän sanoi lähes ylikohteliaasti.
- Minä olen Merja. Mutta taisitkin jo tietää.
- Joo, on Mika sinusta jotain kertonut, Timo vastasi.
- Toivottavasti hyvää, Merja naurahti hermostuneesti.
- Vain hyvää, mutta olet vielä upeampi kuin osasin odottaa, Timo lämmitteli anoppiani pelimiehen äänellään.
Päätimme ottaa minibaarista drinkit rentouttaaksemne tunnelmaa. Timon katse ei pysynyt Merjan kasvoissa, vaan julkeasti hän tuijotteli Merjan rintoja ja satiiniasussa mukavasti keinahtelevaa peppua.
Kun lasit oli tyhjennetty ja juttu meinasi loppua, nostin Merjan seisaalleen ja aloin suudella häntä. Käteni vaelsivat hänen lantionsa kaarella ja pysähtyivät muhkealle pyllylle, jota puristin rohkeasti.
- Mhh, Merja reagoi äännähtämällä kosketukseeni.
Vilkaisin Timoa ja nyökkäsin merkiksi. Hän tuli seisomaan Merjan taakse ja alkoi tutustua anoppini kurvikkaisiin muotoihin. Timo oli selvästikin peppumiehiä, sillä hän hyväili ja puristeli Merjan pyllyä pitkän aikaa ennen kuin ujutti kätensä etupuolelle Merjan rinnoille.
Timon kädet hyväilivät ahnaasti isohkoja, kypsän ja aikuisen naisen tissejä.
- Onpa sinulla hyvät tissit. Ihan niin kuin Mika sanoi, Timo totesi.
Suutelin edelleen Merjaa ja seurasin hänen reaktioitaan.
- Onko kaikki hyvin, kysyin Timon leipoessa tissejä edessäni.
- On. Teidän kätenne tuntuvat ihanilta, Merja sanoi hiljaisella äänellä.
Avasin Merjan satiiniasun ja annoin pudota sen lattialle. Timo kaivoi Merjan tissit rintaliivien kupeista ja kohotti niitä minua kohti. Kumarruin ja otin nännin suuhuni.
Merjan nännipihat ovat tummat ja melko suuret kuten ikäiselleen naiselle sopii. Huomasin Merjan sulkevan silmänsä pyörittäessäni kieltäni nännien ympärillä.
Välillä imaisin kovettunutta nönniä voimakkaammin, mikä sai Merjan huokaisemaan syvään.
- Ihana Mika. Ime tissejäni, hän sanoi ja tarjosi omalla kädellään rintaansa suuhuni.
Sillä välin Timon tutkimusretki oli edennyt Merjan jalkoväliin. Näin kuinka Timo paineli Merjan klitorista ja sujautti välillä sormensa syvemmälle häpyhuulien väliin.
Merjan hengityksestä kuulin, että Timon sormien retket tekivät toivotun vaikutuksen. Merja huokaili jo raskaasti, ja välillä hänen koko vartalonsa säpsähti hallitsemattomasti.
- Autetaanko rouvalta pikkupöksyt pois, sanoin Timolle ja iskin silmää.
Tartuimme kumpikin mustiin pikkareihin ja aloimme vetää niitä alaspäin. Merja kiemurteli seksikkäästi muka auttaakseen, vaikka kyllä me olisimme kahteen mieheen hommasta suoriutuneet.
Samalla kyykistyimme kumpikin, minä Merjan etupuolelle ja Mika taakse. Mika moiskautti pusun Merjan paljaalle pyllylle, ja minä puolestani sukelsin hänen reisiensä väliin. Sinne oli hekppo löytää, sillä tummakarvainen kiitorata johdatti herkun luo.
- Sinulla on ihana pillu. Oikea aikuisen naisen pillu, sanoin.
Yhtäkkiä Timon kädet ilmestyivät Merjan takaa, ja Timo levitti sormillaan Merjan turpeita ja tummia häpyhuulia edessäni.
- Otahan puuman pillusta maistiaiset, äläkä vain puhu, Timo yllytti.
Kiihotuksesta paisunut klitoris oli hienosti esillä, joten aloin pyöritellä kieltäni sen ympäri. Merjan koko pillu oli niin levällään, että minun oli helppo nuoleskella myös häpyhuulia ja edetä välilihalle asti.
- Nuole, Mika, nuole, Merja vaikersi.
Kuulin lipsutusta myös Merjan takaa ja arvasin, että Timo oli työntänyt kielensä Merjan peppuun.
- Uh, ihanaa. Työntäkää kielenne syvälle, Merja puhisi juuri ennen kuin sai rajun orgasmin.
Hänen koko kroppansa sytki ja jalat tärisivät niin, että hänen piti istuutua sängylle.
Tasailimme itse kukin hetken hengitystämme.
- Anoppi-rakas, miten haluaisit tulla nussituksi? Nyt olisi kaksi kalua tarjolla, kysyin itsevarmasti.
Merja mietti hetken ja katseli Timoa ja minua. Kuin yhteisestä sopimuksesta riisuimme housumme ja aloimme runkata kalujamme Merjan silmien edessä.
- Vuorotellen, hän sai sanotuksi kovettuvia kyrpiä katsellessaan.
- KPS ratkaiskoon, sanoin Timolle. Yksi, kaksi, kolme.
Minä tarjosin kiveä ja Timo paperia. Hän pääsi siis ensin naimaan upeaa anoppiani.
Timo asteli sängyllä istuvan Merjan eteen ja tarjosi röyhkeästi kaluaan rouvan suuhun. Merja oli juonessa mukana ja alkoi lutkuttaa kyrpää entistä kovemmaksi. Timon silmät pyörivät siihen malliin, että opiskelijatytöiltä hän ei ollut vastaavaa käsittelyä saanut.
- Ai helvetti, että tuntuu hyvältä. Olet loistava suihinottaja, Timo ähisi.
- Sinulla on ihana ja kova nuori kyrpä. Ihan niin kuin Mikallakin, Merja vastasi paksulla äänellä.
Kun suuhoito oli tehnyt tehtävänsä, kellahti Merja selälleen ja levitti reitensä.
Pikkareita hänellä ei enää ollut, ja tissit tursusivat osittain rintaliivien kupeista ulkona. Hän oli sanalla sanoen pantavan näköinen.
-Tule sisään!
Timoa ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hän suorastaan syöksyi Merjan jalkojen väliin, ja tottunein ottein anoppi ohjasi kalun huulilleen. Vuosikymmenten kokemuksella kypsän rouvan pillu imaisi nuoren kalun sisäänsä.
Timo alkoi pumpata Merjaa niin, että sänky natisi.
Oli uskomattoman kiihottavaa katsella vierestä, kun kaveri nai omaa anoppiani silmieni edessä. Anoppi nosti jalkansa kattoa kohti, ja kumpikin nautti täysin siemauksin, siitä ei jäänyt epäilystäkään.
- Nyt puuma saa kunnolla munaa, Timo uhosi herrasmiesmäisyytensä unohtaneena.
Timo ei ollut ihan puheidensa veroinen panomies, vaan laukesi kymmenisen minuuttia jyystettyään.
- Höh, Merja sanoi hieman pettyneenä, kun mies vetäytyi hänen päältään.
- Mika, nyt on sinun vuorosi, hän jatkoi.
Eikun pukille, tuumasin ja laskeuduin anoppini syliin. Kaluni seisoi jo valmiiksi, ja osoitekin oli entuudestaan tuttu.
Merjan pillu oli todella märkä, suorastaan valuva. Siellä litisivät niin anopin omat mehut kuin Timon heittämä lasti, olihan Merja antanut Timon vedellä paljaalla.
- Melkoinen lutka olet anopiksi, sanoin naimisen lomassa.
- Sinun lutkasi. Ja vähän kaverisikin, Merja vastasi häpeilemättä.
Nain anoppiani lähetyssaarnasja-asennossa sydämeni kyllyydestä. Huomasin olevani vähällä laueta, joten keskeytin hetkeksi ja käskin Merjan kontalleen sängylle. Vapautin hänen hiuksensa ja komensin:
- Nyt lutka-anoppi antaa sitä pyöreää persettään minulle!
Ja Merjahan antoi. Muhkeiden pakaroiden välissä pilkittava pyllyreikäkin olisi houkutellut, mutta en jaksanut alkaa valmistella sitä. Niinpä tartuin Merjan leveistä lanteista ja naida läiskytin nuoruuteni innolla häntä takaapäin pilluun.
- Nussi, poika, nussi, kuului jälleen ihanan anoppini rivosta suusta.
Iso pylly hytkyi upeasti, kun tikkasin Merjaa takaapäin. Tämä on sellaista kyytiä, jota nuoret hupakot eivät pysty tarjoamaan, mietin mielessäni.
- Timo, tulehan vielä kaveriksi. Annetaan puumalle kahteen mieheen, huikkasin kaverilleni, joka oli saanut kyrpänsä taas pelikuntoon.
Timo kävi Merjan eteen polvilleen ja Merja otti hänen kalunsa jälleen suuhun. Haimme yhdessä rytmiä, minä naiden Merjaa takaapäin ja Timo lykkien munaansa Merjan suuhun.
- Olen niin täynnä teitä, Merja puuskahti haukatessaan välillä happea.
- No on sinulla mitä jakaa kahdellekin, vastasin kohteliaisuuteen.
Tulimme lopulta kaikki, emme ihan yhtä aikaa, vaan kuka milloinkin. Minä ruiskin spermani Merjan pilluun ja selälle, Timo tuli hänen suuhunsa. Merja ei saanut nieltyä ihan kaikkea, vaan valkoinen spermavana valui irstaasti hänen toisesta suupielestään.
Merja sai spermakuorrutuksen lisäksi myös orgasmin. Niin hän ainakin vakuutti, kun hetkeä myöhemmin makasimme sängyllä kaikki kolme.
- Kiitos, te toteutitte fantasiani. Tämä pitää ottaa uudestaan, anoppi sanoi raukeana.
- Kyllä, ehdottomasti, Timo sanoi ja minä jatkoin:
- Kuningattaremme!
Lue seuraava osa.