Annikki, rintava kirjastonhoitajatar kuntoradalla
Muistatte varmaan Annikin, tuon hyvin rintavan keski-ikäisen kirjastonhoitajattaren, jolla oli viimeksi kostean hikiset paikat työpaikallaan kirjastossa työpäivän päätteeksi. Nyt hän on kotonaan ja aikomuksenaan lähteä kuntoilemaan kuntoradalle läheisen metsän siimekseen. Annikki asuu vuokrayksiössä pikkukaupungissa pienessä kerrostalossa ja kuntorata kulkee n. sadan metrin päässä Annikin kotitalon ohi, joten siihen pääsee kätevästi lenkkeilemään rauhassa. Kesäisen lauantaiaamupäivän kaunein kukka Annikki pukee uhkeiden navassa asti riippuvien megalollojensa peitoksi kermanväriset mummomalliset rintsikat, jotka hän teetätttää ompelimossa. Muhkean takamuksen peittona ovat jo hieman kauhtuneet vaaleat pikkuhousut, mutta pienelle lenkille ne sopivat hyvin alusasuksi.
Emme tiedä, miksi Annikki saa vähän tuhman ajatuksen, ehkäpä eilen illalla juotu siideripullo on alentanut hänen arvostelukykykään. No yhtä kaikki, hän päättää pukea Karhun kasarimallisen verryttelyasun suoraan jättimäisten rintsikoidensa ja leveiden pikkareidensa peitoksi. Ja sitten hän onkin valmis lähtemään lenkille!
Kello lähestyy kymmentä, kun Annikki astuu ulos ulko-ovesta. Piha on hyvin hiljainen, kuten yleensä tähän aikaan aamupäivästä. Annikki kävelee piha-alueen nurmikon poikki viereiseen metsään, jossa pieni polku johtaa parinkymmenen metrin päästä kuntoradalle. Ilman lämpötila on noussut n. 20 asteeseen ja auringonsäteet välkkyvät puiden välistä kutsuvasti, kun Annikki astuu varsinaiselle kuntoradan reitille. Se kiertää soikionmuotoisen lenkin tässä lähimetsässä ja on pituudeltaan kuuden kilometrin mittainen. Annikin tavoitteena on kiertää se reippaasti kävellen ympäri, tosin metsässä menee pari pienempää polkua, joita pitkin voi hyvin oikaista, jos alkaa oikein väsyttää kesken kuntoilun.
Reippain askelin uhkea Annikki nostelee jalkaa toisen eteen kuten ihmiset yleensä kävelevät. Sahanpurupäällysteinen kuntorata on vielä hieman kostea eilisen sadapäivän jäljiltä, kun Annikki askeltaa määrätietoisesti matkaansa eteenpäin. Ehkäpä muutaman juoksuaskeleenkin voisi ottaa, tuumaa hän ja aloittaa kevyen hölkän. Annikki tuntee, kuinka hänen huomattavan suurikokoiset mahtimeijerinsä alkavat hölskymään hieman mummomallisten rintsikoidensa sisällä. Nehän eivät mitkään urheiluliivit olekaan, eikä hän tiedä, saisiko hänen kokoaan mistään ostettuakaan. Muita lenkkeilijöitä ei näy, joten Annikkia ei haittaa, vaikka hänen muhkea povensa hyllyy hieman hölkätessä. Ennemminkin se alkaa vähän huvittamaan häntä jollain oudolla tavalla. Sitten hän saa ajatuksen, jota ei toivottavasti joudu myöhemmin katumaan!
Nimittäin tissihikeä on jo alkanut muodostua Annikin massiivisiin maitokannuihin sen verran, että on aika pysähtyä hetkeksi. Koska tällä yleensä hyvin hiljaisella kuntoradalla ei ketään näy tai kuulu, avaa Annikki verkkapuvunsa takin vetoketjun auki ja saa kuningasidean! Mitä jos riisuisi nämä rintaliivit kokonaan pois päältä, etteivät ne hikoilisi sen enempää. Menisi sitten loppumatkan paljaat rinnat verryttelyasun alla, hölskyisiväthän ne valtavasti jos juoksisi, mutta rauhassa kävellen voisi olla ihan voimaannuttavaa taittaa matkaa. Annikilla alkaa olla myös vähän pissahätä, joten hän päättää mennä metsään pururadan viereen. Hän riisuu hikiset jättirintsikkansa pois päältään. Hikikarpalot hohtavat kauniisti Annikin navassa asti riippuvilla megalolloilla. Hänen isot nännipihansa ja niiden keskellä somasti nöpöttävät nännit osoittavat maata kohden, kuten aina ennenkin. Olisi mukava löytää joskus kumppani, joka osaisi arvostaa näitä hyvin riippuvia, suonikkaita ja raskausarpisia jättitisujani, pohtii hän haikeasti itsekseen. Sitten hän laskee rintaliivinsä kuntoradan reunalla olevan ison kiven taakse ja menee vielä vähän kauemmaksi parin puun taakse pissalle.
Kylläpäs helpotti, huokaa Annikki palatessaan puskapissaltaan puun takaa. Eikä ketään muita lenkkeilijöitä ole näkynyt, joten ei tarvinnut kauaksi mennä tarpeilleenkaan kesken lenkin. Mutta mitäs tämä on, olen aivan varma, että laskin rintsikkani juuri tähän ison kiven taakse pururadan viereen. Annikki tuntee vähän perhosia vatsassaan ja kiertää ison kiven ympäri. Ei, rintsikoitani ei ole enää tässä, mihin ne jätin. Ei kai niitä ole mikään metsän eläin voinut viedä? Tai iik, jos ne on minun huomaamatta ottanut joku lenkkeilijä mukaansa, se olisi tosi noloa, kun ne ovat niin suuret ja mummomalliset sekä vähän hikiset! Annikin naama valahtaa punaiseksi ja hänen olonsa hyvin vaivaantuneeksi. Mitä jos joku onkin salaa vakoillut hänen uhkean upeaa taivallusta kuntoradalla ja ihan tarkoituksella pöllinyt rintsikat tilaisuuden tullen! Ja jos tämä sairas pervertikko nyt nuuhkii tissihikeä tihkuvia massiivisia tissiliivejä tai tekee niille jotain vielä pahempaa! Annikki valahtaa täysin hiljaiseksi ja yrittää kuunnella, josko kuuluisi jotain ihmisen ääniä kuten askelia kauempaa, mutta metsä on täysin hiljaa. Edes linnut eivät enää laula.
Annikki on niin nolostunut, ettei hän edes vielä huomannut vetää verkkatakkinsa vetoketjua kiinni, vaan loppumaton rintavako siintää viehkeästi kuin hyvin suuri kanjoni kahden valtavan maitorauhasen välissä. Ei kai tässä muu auta kuin jatkaa matkaa kotiin, tuumii Annikki ja alkaa sulkea takin vetoketjua. Mutta kuinkas ollakaan, se tuntuu olevan jumissa. Annikki nykii naama punaisena vetskaria kiinni ja lopulta se lähtee liikkeelle. Niin liikkeelle, että osa siitä jää Annikin käteen, kun se hajoaa! Voih, tämäkin vielä, ei tätä saa korjattua kuin vasta kotona, huokaa hän alistuneen oloisesti. Jos haluan, ettei uhkean muhkea jättipoveni vilku verkkatakista, on minun pakko pitää käsilläni siitä kiinni, kunnes pääsen kotiin. Annikki kääntyy ympäri ja päättää lähteä takaisin samaa reittiä, jota tähän asti tulikin. Täytyy todellakin toivoa, ettei ketään tule vastaan ja jos tulee, niin täytyy varmaan hypätä puskaan piiloon. Onneksi sentään on metsää koko matkan molemmin puolin kuntorataa.
Nopeimmin Annikki tietenkin selvittäisi tämän todella nolon tilanteen juoksemalla reippaasti kotiinsa. Siinä toki voisi olla hankaluuksia yrittää pitää verkkatakkia kiinni, mutta ainakin ehtisi vähemmän törmätä kehenkään tällä hyvin vaivaannuttavalla aamupäivälenkillä. Joten ei muuta kuin askelta toisen eteen, hän tuumaa ja lähtee hölkkämään kotia kohti. Annikki ei enää viitsi edes yrittää pitää kiinni verkkatakistaan, joten hänen todella suurikokoiset ja hyvin riippuvat naiseutensa hedelmät heiluvat ja hölskyvät puolelta toiselle kuin kaksi jättimäistä jauhosäkkiä täynnä pekaanipähkinöitä. Annikki etenee tehokkaasti kuin transsissa, hänen ainoa päämääränsä on päästä turvaan niin, ettei kukaan tulisi vastaan ja näkisi hänen uskomattoman uhkeita naisellisia sulojaan kesäisessä metsässä. Askel askeleelta Annikki taittaa taivalta jättimäiset riipputissinsä suloisesti pompahdellen. Vielä on jäljellä parin sadan metrin pituinen suora ja sen jälkeen kuntorata kaartaa lähelle Annikin kotipihaa. Ketään ei näy kauempaakaan tulevan vastaan, joten Annikki päättää ottaa loppukirin. Vaikka hän ei varsinaisesti mikään juoksija ole, koska hyvin suurikokoiset ja raskaat rinnatkin haittaisivat tällaista harrastusta, niin nyt Annikki juoksee ehkä nopeammin kuin koskaan ennen.
”Hihii, toivottavasti kukaan ei näe massiivisia maitomelonejani, kun hyvin rintava neito juoksee niin, että uhkeat utareet hyllyvät hypnoottisesti puolelta toiselle”, huokaisee hän viehkeästi voihkaisten! Samalla Annikki tuntee jännää kihelmöintiä kehossaan ja hänen nänninsä ovat heränneet täyteen kukoistukseensa teevadin kokoisissa nännipihoissaan. Myös vähän alempana pikkuhousuissa tuntuu kosteutta, eikä ehkä pelkästään vain hikeä!
Annikki on suoran päässä ja vielä on edessä viimeinen mutka ennen kuin ollaan kotipihassa. Hän hidastaa vauhtia varmistaakseen, ettei ketään ole näköpiirissä.
”Hyvä, ei näy ketään. Vielä polkua pitkin kerrostalon pihaan ja siitä kenenkään huomaamatta sisään, niin olen kotona turvassa”, huokaisee hän helpottuneena.
Parkkipaikalta lähtee juuri auto liikkeelle ja jossain kauempana kuuluu koiran haukuntaa, mutta piha-alueella ei näy muita. Annikki tarttuu tiukasti toisella kädellä verkkatakkiinsa peittääkseen hyvin vellovat mahtimeijerinsä. Sitten hän kävelee nurmikon läpi kohti kerrostalon ulko-ovea. Hän kaivaa avaimet taskustaan ja avaa helpottuneena oven. Enää kolmanteen kerrokseen rappusia pitkin, niin olen perillä, tuumaa hän voipuneena. Annikki astelee reippain askelin ylös rappukäytävää, talo vaikuttaa hiljaiselta kuten yleensäkin. Kolmas kerros, vihdoinkin Annikki on melkein turvassa! Hän kuulee hissin lähtevän liikkeelle alempana, mutta sillä ei ole enää merkitystä. Annikki avaa kotinsa oven helpottuneena ja sulkee sen saman tien perässään. Hän riisuu verkkatakkinsa ja naurahtaa huomatessaan helakanpunaisten nänniensä sojottavan ylväästi maata kohti. Vaikka eiväthän ne kauhean kaukana maasta olekaan, koska Annikin suloisen uhkeat riipputissit roikkuvat navassa asti muutenkin. Verryttelyhousut vielä pois ja niiden alta hyvin kostuneet pikkuhousut riisuu Annikki ja laittaa pyykkikoriin. Hän suuntaa seuraavaksi suihkuun ja pian lasi huurtuu peittäen Annikin muhkeat ja hyvin riippuvat maitotonkat eteerisen vesihöyryn verhoon. Veden solinaan peittyy myös postiluukun kolahdus, kun sen kautta lattialle leijuu sydämin koristeltu kirjekuori.
