Annan Kylpyläreissu

13/04/2025 | Kirjoittaja: Kesämies |
6 min
VaimoCuckoldRyhmäseksiä
3.9
(39)
- Jatkakaa, jatkakaa. Älkää vain lopettako, Anna uikutti.

Tämä on jatkoa Anna saa panna vierasta miestä -novellille. Lue se ensin.

Vietimme aurinkoisia talvipäiviä lasketellen, lumikenkäillen ja jäällä hiihtäen. Anna tuntui oikein hehkuvan ja itsekin rentouduin luonnonkauniissa maisemissa, jossa ei tarvinnut kärsiä ruuhkista. Fyysinen rasitus yhdistettynä raikkaaseen ilmaan vaativat veronsa, ja monena iltana ruokailun jälkeen vain kellahdimme väsyneinä muhkeaan sänkyyn ilman ajatustakaan seksistä.
- Rakas, voisitko tehdä minulle hyvää. Minua haluttaa, pyysi Anna eräänä iltana, mutta valittelin olevani aivan poikki.
- Huomenna sitten paremmilla voimilla, lupasin.
Anna huokasi syvään, mutta tyytyi vastaukseen. Käänsin kylkeä ja nukahdin.

Seuraavana päivänä päätimme tehdä pitkän lumikenkäilyretken kansallispuistoon. Pakkasimme reppuun termoksen ja eväät, kävimme lumikengät vuokraamosta ja lähdimme matkaan. Maisemat olivat uskomattoman kauniit, paksu tykkylumi koristi kuusia ja aurinko pilkahteli puiden lomasta. Pahaksi onneksemme jo parin kilometrin jälkeen Annan pohje alkoi krampata, eikä edes tauko ja suolainen purtava tuonut helpotusta vaivaan.
- Minun on pakko palata hotellille, mutta jatka vain koko lenkki, hän pahoitteli.
- Voi hemmetti vaan minkäs teet. Jaksatko tuonne tielle, niin soitan sinulle taksin, kysyin harmistuneena.
Näin teimme ja Anna jäi odottamaan taksia minun jatkaessa matkaa metsän siimekseen.

Lenkki oli paljon pidempi ja rankempi kuin olin osannut kuvitellakaan. Palasin kolmisen tuntia myöhemmin hikisenä hotellille, jossa Anna makoili sängyllä aamutakissa pyyhenuttura päässään. Posket punoittivat ja Anna näytti hyvin raukealta.
- Kävin kylpylässä. Se oli aivan ihana, hän heläytti.
- Käyn nopeasti suihkussa. Kerro sitten lisää, huikkasin ja painuin suihkuun.
Suihkun jälkeen pukeuduin itsekin kylpytakkiin ja otin kylmän oluen.
- No, millainen se kylpylä oli?
- Aika pieni, mutta siellä oli pari saunaa, rentoutusaltaita ja ulkoammekin.
- Oliko paljon porukkaa?
- Eipä juuri. Olin siellä melkein yksin...
Lause jäi kesken ja huomasin, että Anna meni vähän hämilleen.
- Melkein? Siis oliko siellä muita?
- Siellä oli se mies. Tomi. Ja hänen kaverinsa, Anna sanoi varovasti.
- Ai SE mies?

Nyt kiinnostukseni todella heräsi. Oliko Anna ollut kylpylässä saman miehen kanssa, joka oli pannut häntä muutama ilta aiemmin. Ja hänen kaveriensa!
- Juttelitteko mitään? utelin.
- Juteltiin kyllä. Ja vähän muutakin...
- Muutakin? Mitä siellä oikein tapahtui?
Hiljaisuus täytti huoneen. Annan otsa meni ihanasti ryppyyn, kun hän pohti mitä sanoa.
- Rakas, ethän suutu. Lupaa minulle, Anna sanoi hiljaisella äänellä.
- Lupaan. Kunhat kerrot kaiken.

Anna alkoi kertoa. Hotellille päästyään hän oli päättänyt pehmitellä lihaksiaan kylpylässä. Keskellä päivää siellä oli hyvin hiljaista, ja hän oli nautiskellut lilluen altaissa ja maaten lämmitetyllä rentoutuspenkillä. Hän oli lähes nukahtamaisillaan, kun tunsi jonkun pysähtyvän eteensä.
- Moi! Tämäpäs mukava yllätys, sanoi miesääni.
Anna avasi silmänsä ja tunnisti miehen heti. Se oli Tomi, joka oli pari päivää aiemmin ollut heidän hotellihuoneessaan.
- Moi. Luulin että olit jo lähtenyt kotiisi.
- En suinkaan. Kuka sitä kesken loman lähtisi. Mihin olet jättänyt miehesi?
- Se on vielä lumikenkäilemässä. Tulin aiemmin pois, kun pohkeeni alkoi vihoitella. Toivottavasti tämä auttaa.
- Vai niin. Jospa tulisit seuraksemme tuonne porealtaaseen. Katsotaan, saammeko pohkeesi rentoutumaan.
Enhän minä voi mennä vieraiden miesten kanssa samaan altaaseen, Anna ajatteli.
Samalla ehdotus oli kiinnostava, kiihottavakin. Tomin olemuksessa oli jotakin sellaista, jota Annan oli vaikea vastustaa. Sekoitus ystävällisyyttä, röyhkeyttä ja miehekkyyttä.
- Okei, sait ylipuhuttua, Anna lopulta vastasi ja seurasi miestä porealtaalle.

Altaassa oli jo kaksi miestä. Anna tunnisti heidät samoiksi miehiksi, jotka hän oli nähnyt aiemmin ravintolassa.
- Herrat, tehkääpä tilaa. Saimme rouvaseuraa, sanoi Tomi kavereilleen ja ohjasi Annan poreisiin.
Anna tunsi miesten arvioivat katseet rinnoillaan ja pepullaan, kun hän laskeutui altaaseen. Jollakin tavalla hän piti tunteesta, vaikka samalla se tuntui nöyryyttävältä.
Onneksi hän oli tätä reissua silmällä pitäen ostanut uuden kaksiosaisen uima-asun, joka teki oikeutta aikuisen naisen vartalolle. Rintojen kaari näkyi kauniisti ja peppu näytti mukavan pyöreältä. Nappiostos siis.
Tomi asettui Annan viereen ja toiselle puolelle tuli hieman nuorempi mies.
- Hän on Anna ja kaipaa kuulemma rentoutusta. Eikös se meiltä onnistu, Tomi sanoi.
- Älkääs nyt. Kunhan vain nautiskellaan tässä yhdessä, Anna lipsautti ja tajusi heti erheensä miesten hörähdettyä nauruun.

Poreet peittivät näkyvyyden veden alle. Ei mennyt kuin hetki, kun Anna tunsi Tomin käden reidellään. Mies nosti Annan jalan syliinsä ja alkoi hieroa pohjetta varmoin ottein. Jäntevät sormet tekivät niin hyvää kipeytyneille lihaksille, että Annan suusta pääsi varovainen huokaus. Miehet katselivat toisiaan ja hymyilivät.
- Kylläpäs tämä rouva lämpenee nopeasti. Ihan niin kuin kerroit, naurahti kolmas mies.
Anna lehahti tulipunaiseksi. Hän tajusi, että Tomi oli kertonut kokemuksistaan pariskunnan makuuhuoneessa. Mitenköhän tarkkaan? Ei kai ihan kaikkea, Anna pohti ja puri huultaan.

Tomin käsi siirtyi Annan polvelle ja edelleen ylemmäs reidelle. Mies hyväili ja puristeli reittä yhä rohkeammin. Anna nautti miehen itsevarmuudesta. Hänen teki mieli kieltää Tomia, mutta ei voinut vastustaa kiusausta vaan nosti toisenkin jalkansa miehen syliin.
Vieressä istunut nuorempi mies siirtyi niin, että Anna oli osittain hänen sylissään jalat ojennettuina Tomia kohti.
Anna tunsi olevansa nyt näiden miesten vallassa. Kahden miehen, joista kumpikaan ei ollut hänen aviomiehensä. Se sai mielen ja vartalon kihelmöimään.

Anna tunsi, kuinka nuorempi mies toi kätensä hänen kyljilleen ja ujutti kättä kohti rintoja.
- Aah, pääsi naisen suusta, kun hän tunsi miehen sormet nänneillään.
Sormet alkoivat pyöritellä nännejä niin taitavasti, että pian ne nöpöttivät terhakasti kuin kirsikka kakun päällä.
- Anna alkaa todellakin lämmetä, naurahti Tomi ja kuljetti kättään yhä ylemmäs reittä pitkin.
Vahvat sormet tavoittivat Annan pullean häpykummun. Mies laittoi kämmenensä Annan alavatsan päälle ja alkoi painella häpyä peukalollaan.
Anna sulki silmänsä ikään kuin unohtaakseen, että tässä hän oli, naimisissa oleva nainen, kahden miehen hyväiltävänä julkisessa kylpylässä.

Nuorempi mies alkoi näprätä Annan uima-asun yläosaa auki.
- Ei, emme me voi, Anna yritti, mutta mies keskeytti hänet puristamalla nännistä niin kovasti, että Anna kiljahti.
Mies sai hommansa valmiiksi ja heitti yläosan altaan ulkopuolelle.
- Käy hakemassa, jos haluat, hän kiusoitteli.
Anna tiesi, että poreet peittivät hänen rintansa eikä hän uskaltaisi nousta altaasta kaikkien nähtäville.
- Äh, antaa olla. Minä en esittele tissejäni kaikille, hän sanoi muka välinpitämättömänä.
Vastaukseen tyytyväisenä nuorempi mies ujutti toisenkin kätensä Annan rinnoille. Hän alkoi punnita ja puristella niitä omistajan elkein.
- Tämä selvä. Vaikka kyllä näitä kelpaisi näyttää muillekin, mies murahti.
- Varovasti. Ne ovat herkät, Anna pyyteli.

Samaan aikaan Tomi jatkoi taitavaa työskentelyään Annan alapäässä. Hän paineli häpyä, raotti uikkarin alaosaa ja etsi klitoriksen. Se oli kuin piilossa pienen hupun alla, mutta miehen yllätykseksi Anna toi oman kätensä haaroihinsa ja levitti häpyä etu- ja keskisormellaan. Hän tarjosi klitoristaan miehen hyväiltäväksi.
- Pyöritä siitä...vähän kovemmin...juuri noin.

Tomi tajusi, että nyt Annasta on kuoriutunut sama himokas nainen, jota hän oli nuollut ja pannut hotellihuoneessa.
Anna huokaili ja vääntelehti miehen sormettaessa ihanasti. Hänen silmänsä olivat edelleen kiinni ja kasvoille oli noussut syvä puna, joka jatkui poreiden sekaan rinnoille asti.
- Työnnä sormet sisääni. Olen ihan märkä.

Mies raotti toisella kädellään Annan uikkaria lisää ja työnsi yhden sormen sisään. Annan koko vartalo värähti, kun sormi upposi rystystä myöten liukkaaseen pilluun.
Ja toden totta, liukas se oli. Anna oli alkanut kostua jo siinä vaiheessa, kun oli seurannut Tomia porealtaalle. Kaksimieliset puheet, jalkojen hieronta ja rintojen hyväily olivat nostaneet hänen kiimansa huippuunsa.
- Nyt on rouvalla märkä tussu, Tomi raportoi kavereilleen alkaessaan naida Annaa sormellaan.

Anna naurahti hermostuneesti, mutta tottahan se oli. Hän tunsi aivan valuvansa. Ja tiesi tasan tarkkaan mitä oli vailla.
- Aih, aih, ihanaa. Työnnä toinenkin sisään, Anna aneli.
- Minne pitää työntää. Kerro meille kaikille, Tomi kiusoitteli.
- Minun sisääni.
- Siis minne?
- Minun pilluuni, Anna vaikeroi häpeän ja nautinnon ristiaallokossa.
Tomi ei epäröinyt. Kahden sormen sijaan hän laittoi kolme sormeaan suppuun ja alkoi työntyä Annan sisään. Ensin pillu vastusteli vähän, mutta sentti sentiltä sormet upposivat syvemmälle pehmeiden lihojen väliin. Pillun suuaukko puristui sormia vasten ja suorastaan sykki, kun sormet raivasivat tietään syvemmälle sisään.
- Työnnä syvemmälle. Nai minua ihanilla sormillasi, Annan suusta pääsi.

Anna ei enää muistanut missä oli vaan antautui nautinnolle täysin. Toisen miehen kädet puristelivat hänen rintojaan ja leikittelivät nänneillä. Pienet sähköiskut kulkivat koko vartalon läpi. Tomin sormet venyttivät hänen pilluaan niin, ettei Anna osannut sanoa, oliko tunne kipua vai nautintoa.

Sisään, ulos, sisään, ulos. Yhä uudelleen ja uudelleen. Tomi käytti Annan pillua kokeneen mestarin ottein. Mestarin, joka tietää millaista käsittelyä siveiden aviovaimojen pillut ovat vailla. Sellaista käsittelyä ei aviovuoteessa ole tarjolla.
- Jatkakaa, jatkakaa. Älkää vain lopettako, Anna uikutti.
- Nyt on rouva kiimassa, miehistä nuorempi ihmetteli ja puristi nänniä kovempaa kuin kertaakaan aiemmin.

Vanhemman miehen sormet löysivät Annan peppureiällä. Ne olivat pillunesteistä liukkaat, joten Anna ei vastustellut, kun Tomi alkoi painaa etusormeaan tiukkaan ryppyreikään. Tässä vaiheessa Anna oli jo niin auki miehelle, että sormi meni sisään helposti. Aluksi ensimmäistä niveltä myöten, pian toista ja lopulta kokonaan.
Annaa nolotti ja himotti samaan aikaan.
- Kyllä on tiukka perse. Tietäisittepä vain, mies kehui muiden katsellessa touhua silmiään pyöritellen.
- Pane minua. Työnnä peukalo sisään, Anna sanoi ja alkoi hyväillä klitoristaan kiihtyvällä liikkeellä.

Tomi veti etusormen pois pyöreiden pakaroiden välistä, käytti peukaloaan ensin pillussa ja työnsi sen Annan anaaliin. Tällä kertaa sulkijalihas vastusteli ensin, mutta päättäväisesti mies painoi peukalon sisään. Annan oli pakko antautua miehen päättäväisyyden edessä. Tätä hän halusi juuri nyt enemmän kuin mitään muuta. Olla miehen käytettävänä, ottaa vastaan kaikki, mitä mies päättäisi tehdä.

Annan silmät rävähtivät auki peukalon upotessa kokonaan peppuun. Silmämunat pyörähtelivät hetken, kunnes hän sulki taas silmänsä. Kyyneleet vierähtivät silmäkulmista.
Oliko se kipua vai nautintoa?Helvetillistä vai taivaallista? Nöyryytystä vai ylistystä?
Siihen ei olisi osannut vastata edes Anna itse.
- Anna tulla! Älä pidättele yhtään, Tomi kuiskasi.

Ja Anna tuli. Ei niin kuin hiljainen kotirouva lauantai-iltana aviovuoteessa vaan niin kuin himokas naaras naiseutensa koko voimalla. Hän tärisi ja kouristeli Tomin sormi yhä sisässään ja toisen miehen kädet rinnoillaan. Ilman estoja, ilman häpeää.
Anna tunsi lähes pyörtyvänsä mutta sai kuin saikin koottua itsensä.

Pesuhuoneen ovi kolahti, ja kylpylään asteli vanhempi pariskunta. Porealtaassa alkoi säpinä, kun kaikki korjailivat asentoaan ja uima-asuaan. Miehistä kolmas, joka oli vain katsellut Annan ja kahden muun miehen show'ta, nousi altaasta ja heitti uikkarien yläosan Annalle. Hän ei edes yrittänyt peitellä erektiotaan, mutta onneksi vanhempi pariskunta ei sitä nähnyt.
Anna puki yläosan nopeasti päälleen. Hän katsoi miehiä vuorotellen silmiin syvän hiljaisuuden vallitessa, kunnes kaikki purskahtivat nauruun.
- Kiitos. Tämä teki niin hyvää.

Tässä vaiheessa tarinaa minun oli pakko keskeyttää Anna. Olin kuunnellut kertomusta tunteiden sekamelskassa: olin pöyristynyt, hämmästynyt ja kyllä, myös kiihottunut.
- Mitä helvettiä, annoit vieraiden miesten sormettaa itseäsi kylpylässä!? Peppuun!
- Anteeksi, en tarkoittanut. Tilanne vei mukanaan, Anna soperteli.
- Tätä pitää nyt sulatella. Olihan meillä puhe avata suhdetta, mutta se piti tehdä yhdessä. Ei näin.
- Entä nyt? Oliko tämä tässä?
- Mikä tämä? Suhteemmeko? Ei tietenkään. Minun pitää vain kerätä ajatuksiani. Kai sen ymmärrät.
- Okei. Keräile sinä ajatuksiasi rauhassa. Minulla on illaksi muita suunnitelmia.
- Mitä suunnitelmia?
- Ne miehet pyysivät minut yömyssylle Tomin huoneeseen. Yksin, Anna sanoi ja väläytti kauniin hymynsä.

Arvostele Novelli:

Arviot 3.9 / 5. Arvostelijoita 39

Katso kaikki kirjoittajan Kesämies novellit.

Samankaltaiset Novellit

Lataa Uudet
Kirjoittaja: Hupakko |
02.6.2022
4.3
(43)
Maksullista Seksiä
Huora
Takaapäin
Voihkin lujaa kiimasta sekä nautinnosta miehen jyystäessä lujaa pilluani.
Lue Novelli
Kirjoittaja: Inqqu |
12.4.2020
4.2
(18)
Arki
Vaimo
Aviomies
Ville tiesi vaimonsa tulevan vitun kiristyessä entisestään hänen kullinsa ympärillä.
Lue Novelli
Kirjoittaja: Trickster |
20.7.2021
4.4
(70)
Aikuisten Kesken
Aviomies
Mökillä
Mustien bokserien peittämä kyrpä muodosti teltan aivan silmieni eteen.
Lue Novelli
1 2 3 37
Subscribe
Notify of

2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2025, All Rights Reserved. 

crossmenu