Allu

14/07/2023 | Kirjoittaja: Hebist |
4 min
Kertoja: Mies | IkäeroTeinityttöVanhempi Mies
4.1
(67)
Hitaasti yhä syvemmälle, Allun kahdeksantoistavuotias pillu puristi mukavasti.

Kirkkaanpunaiset huulet ylioppilaslakin alla saivat polveni notkahtamaan. Kullankeltaiset hiukset olivat kihartuneet viime näkemästä. Mekko oli shampanjanvärinen, hiukan kiiltävä ja lyhyt. Mekko kertoi leikkauksellaan, että sen kantajan tissit olivat pienet mutta kauniit.
– Paljon onnea, sain sanotuksi.
– Kiitos, vastasi Allu ja tuli halaamaan. Tunsin, kuinka pienet tissit painuivat minua vasten. Käteni löysivät mekon avonaisen selän. Iho tuntui satiinilta. Allu tuoksuikin hyvältä. Mikä kumma minun polviani vaivaa! Taas ne olivat pettää minut.
– Tuliko hyvät paperit?
– Ihan kivat. Paljon paremmat kuin vuosi sitten pelkäsin. Sun ansiota.

Allu oli tuttavaperheen tytär. Virallisemmin hänen nimensä oli Alina. Mutta minullekin hän oli aina ollut Allu. Allun isä oli sydänsyksyllä kysynyt, voisinko auttaa Allua matematiikassa. Meikäläinen hanskasi yhä integraatiot ja derivaatiot, vaikka kouluvuosista oli ikuisuus. Niinpä istuimme Allun kanssa muutaman kuukauden ajan kerran viikossa ratkoen pitkän matikan probleemoja.

– Minkä sait matematiikasta?
– Ämmän.
En ollut siis turhaan istuskellut iltoja Allun seurassa. A:n tai B:n olisi Allu varmasti saanut ilman minun apuani. Myönnettäköön, että viiskymppisenä miehenä nautin oppitunneista muutenkin kuin pelkästään matemaattisesta näkökulmasta. Kaunis, siro tyttö siinä ihan liki tuntui hyvältä. Vierekkäin istuessa unohdin usein kyynärpääni kiinni hänen kyynärpäähänsä. Yleensä hän oli ollut teepaidassa ja collegehousuissa, joten ero oli suuri tuohon tyylikkääseen nuoreen naiseen, jonka kanssa nyt kohotin maljan.
Onnittelin ylioppilaan vanhempiakin, niin kuin kuuluukin tehdä. Olin käynyt päivän mittaan kaksissa muissa lakkiaisissa, ja Allun olin jättänyt sokeriksi pohjalle.

Vieraita ei enää ollut monen monta. Juttelin Allun sukulaisten kanssa. Äkkiä tunsin värinää taskussani. Viesti.
”Älä pidä kiirettä lähteä”, pyysi WhatsUp-viesti Allulta. Tyttö oli juuri toisessa huoneessa.
”?”, vastasin.
”Yks integraatiojuttu.”
No, mihin minulla olisi ollut kiire. Hankin käteeni toisen lasillisen kuohuviiniä ja jatkoin sanailua koronavirustilanteen helpottamisesta ja muista pakollisista puheenaiheista naisen kanssa, joka sanoi olevansa Allun kummi. Saatoin olla hajamielinen juttukaveri, koska katselin samaan tilaan palannutta uutta ylioppilasta, joka vitsaili muiden vieraiden kanssa. Varmasti hän ehtisi minunkin kanssani jonkun sanan vaihtaa kirkkaanpunaisilla huulillaan. Ja mikä ihmeen integraatiojuttu?

Väki väheni. Lopulta olin kahden Allun kanssa. Allun vanhemmat häipyivät käymään toisissa ylioppilasjuhlissa.
– Etkö sinä lähde kavereiden kanssa bilettämään?
– Joo mutta vasta parin tunnin päästä, vastasi tyttö ja katsoi pitkään silmiini.
– Se integraatio? Sinäkö ajattelit jatkaa meidän istuntojamme?
– Istunnosta ei ole kyse. Ajattelin muunlaista integraatiota, hän sanoi ja piirsi hellällä sormella viivan poskelleni.
Tunsin, että veri syöksähti paitsi poskiini myös toisaalle minussa.
– Voisitko vähän selkeyttää argumentointiasi? kysyin.
Puolta sekuntia myöhemmin tunsin punaiset huulet huulillani. Huulipuna tuntui paksulta ja vähän liukkaalta. Rutistin tytön itseäni vasten ja nyt oli minun vuoroni piirrellä. Iholle piirtyi pitkä kuvio, joka varmastikin tutki jokaisen kohdan avoimesta selästä.
– Mitäs Joni tämmöisestä sanoo? ihmettelin, kun maltoin hetkeksi lakata nauttimasta punaisista huulista.
– En ehkä kerro hänelle aivan kaikkea.

Joni oli Allun poikakaveri, jonka olin nähnyt pariin kertaan. Pitkän- ja komeanpuoleinen kaveri. En tiennyt tykkäsikö hän enemmän Allusta vai Corollastaan.

Annoin käteni laskeutua Allun pyllylle. Pakarat kiiltävän mekon alla saivat henkeni salpautumaan. Olin minä Allusta fantasioinut joinakin talviöinä, mutta ikinä en olisi uskonut, että tässä minä hyväilen hänen peppuaan. Painoin housujeni etumuksen tiukemmin kiinni tyttöön. Hän ei voinut olla tuntematta, kuinka kovana olin. Kyllä, kyllä hän huomasi. Hän liikkui minua vasten.

Tunsin, kuinka kapea, kostea kieli alkoi tunkeutua huulienin väliin. Oma kieleni tervehti sitä ensin varovasti. Se antoi tilaa Allun kielelle, joka hyväili huuliani, kieltäni, hampaitanikin.
Aloin vastata Allun liikkeisiin. Tuntui siltä, että en ikinä aiemmin ollut ollut yhtä kovana, ja liikkeeni riehaantuivat villeiksi tyttöä vastaan.
– Täytyy ottaa mekko pois, ennen kuin se kastuu, huohotti Allu. – Autatko vähän.
Avasin tytön mekon kauluksesta jonkin nepparintapaisen ja vetoketjun sieltä alempaa. Rintaliivit ja pikkupöksyt olivat ihonväriset ja hyvin pelkistetyt. Ja hyvin pienet. Todentotta, pöksyissä näkyi jo kosteaa. Laskeuduin polvilleni tytön eteen ja annoin kieleni kosketella pöksyjen kosteaa kohtaa. Pöksyt olivat liukkaat. Kieleni leikitteli kankaan pinnalla. Se tunnusteli muotoja kankaan alla. Se kasteli pöksyjä yhä enemmän ja sisäpuolellakin kosteus tuntui lisääntyvän. Painoin kasvoni pöksyjä vasten samalla kuin käteni puristivat pakaroita.
– Elämäni ihanin päivä, sopertelin ja uskoin itsekin.
– Mennään mun huoneeseen.

Allun huone oli pääasiassa persikan värinen. Siellä oli työpöytä, jonka ääressä oli opiskeltu matikkaa. Oli myös meikkauspöytä. Sen päällä oli purkkeja, joita en tunnistanut, ja huulipuna, jonka värin tunnistin oikein hyvin.
Pudottelin omat vaatteeni lattialle. Joka ainoan. Allu katseli minua. En ole mikään hirmuinen komistus, joten viiskymppisen äijän piti vain selkä suorana antaa katseen arvioida. Pitkät kolme sekuntia!
Allu ei sanonut mitään, sitten hän nuolaisi sormenpäätään ja veti hellästi sormellaan kullin koko pituudelta viivan, joka sekoitti päätäni entisestään.
Sitten hän riisui pikkupöksynsä. Siisti, lyhyt karvoitus, niin kuin kieleni oli hetki sitten arvioinutkin.
Sitten hän riisui rintaliivinsä, ja minä olin tulla hulluksi. Rinnat olivat todella pienet ja ne katselivat nänneillään suoraan minua silmiin.
Ei lävistyksiä, ei tatuointeja, vain puhdasta, huikaisevaa nuorta valkeutta. Hänet saisin kohta. Pääsisin sisään tuohon tuoreeseen vartaloon.

Saatoin Allun sängylle. Hän makasi selällään ja hyökkäsin hänen tissiensä kimppuun. Ne mahtuivat suuhuni. Imin ja nuoli ja kastelin tytön koko rintakehän. Märät tissit kiiltelivät verhon läpi siivilöityvässä valossa. Maltoin hetken ihailla pieniä törröttäviä ihanuuksia. Hellin niitä käsilläni. Lämmintä, pientä, kiinteää ja tietenkin nyt kosteaa.
Tunsin käden kullillani. Kosketus hyväili minua hitaasti mutta määrätietoisesti.
– Haluisin tämän, kuiskasi Allu.
Eipähän siinä sitten muutakaan voinut kuin toteuttaa tytön toive. Häpyhuulet hohtivat kosteudesta. Maalailin kullinpäällä häpyhuulia ylös ja alas. Kutsuvan liukkaalta ja kostealta tuntui.
– Haluun sen sisään.
Allu avasi käsillään vähän tietä minulle. Tunkeuduin hitaasti nuoreen naiseen. Tuntui silkkisen viettelevältä. Hitaasti yhä syvemmälle. Allun kahdeksantoistavuotias pillu puristi mukavasti. Hitaasti, hitaasti – tunsin, kuinka pillun sopet aukenivat hiljalleen kullilleni. Tuntui ihanalta sielussa saakka. Kuulin, että Allu pidätti ensi henkeään ja päästi sitten pitkän nautinnollisen uikahduksen.

Minulle tuli sellainen olo, että nyt ei totta olekaan mikään rynkyttämisen paikka. Liikuin hyvin hitaasti Allun sisällä. Hellin kovalla kullilla joka kohtaa tytön pillusta. Kiemurtelin tytön päällä ja hän myötäili liikkeitäni. Tuntui siltä, että en ikinä aiemmin ollut ollut yhtä suuri. Luultavasti kokemus johtui tytön tiukkuudesta.
Alavatsamme ja reitemme kastuivat, vaikka liikuimme hellästi. Pillu ei ollut ainoa asia, joka tuntui ihanalta. Kiinteät tissit painautuivat vartaloani vasten. Tytön hoikka vartalo kiihotti erityisesti. Toisiaan hellivät reidet kietoutuivat. Äänissä oli kiimaa. Ajantaju hävisi, kun kiemurtelimme hitaasti toisissamme. Ennen pitkää kuitenkin huomasin, että olen räjähtämispisteessä. Hetken piti liikkua kiivaammin. Purkauduin tytön pilluun monena ruiskauksena. Märkyys lisääntyi entisestään.

Hetkellisesti minua harmitti – mies ei lopeta ensin. Mutta harmi häipyi saman tien.
– Saanko nuolla sut puhtaaksi, kysyin?
Allu vastasi hymyllä. Huulipuna oli sotkussa. Nuolin ensin tytön reisiä. Ne maistuivat nuorelle pillulle ja minulle. Allu kiemurteli.
– Työnnä sormet sisään!
Työnsin etusormen ja keksisormen pilluun. Aloin nuolla häpyhuulia. Pyllyreiän ympärilläkin oli nuoltavaa. Lopulta kieleni pääsi hoitamaan klitorista. Annoin sormieni tutkia tytön soppia. Nautin pillun tuoksusta ja mausta. Kohta Allu työnsikin itseään tiukemmin kasvojani vasten. Sormeni tunsivat pillun rytmin, kieleni kiihdytti tahtia, kunnes pillun rytmi tasaantui. Tunsin, kuinka Allun käsi tuli silittelemään hiuksiani.
– Semmoinen integrointi kiitokseksi.

- - -

Yöllä heräsin kännykän värinään. WhatsUpiin oli ilmaantunut kuva Allusta ja punaisista huulista.
”Olit ihanan hellä. Vähän Joni ihmetteli liukkautta.”
”:-D Hellin uudestaan anytime.”
”Katotaan.”
Vietin vielä hetken Allulta saamani valokuvan parissa.

Katso kaikki kirjoittajan Hebist novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.1 / 5. Arvostelijoita 67

Subscribe
Notify of

8 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu