Ajomatka

27/07/2020 | Kirjoittaja: Trickster |
8 min
Kertoja: Nainen | PoikaystäväJulkiset PaikatKiimainen
4.4
(55)
Kultani asetti terskansa pilluni suulle ja painoi sauvansa kerralla sisääni.

Valkoinen farmariautomme kulki tasaista tahtia kohti määränpäätä. Olimme poikaystäväni kanssa matkalla mökille, ja matkaa oli tehty jo useampi tunti. Puoli tuntia sitten olimme pysähtyneet, jaloitelleet ja napanneet mukaamme take away -kahvit huoltoasemalta. Vielä vajaat kaksi tuntia, niin olisimme perillä.

Matka oli pitkä, joten olimme kehitelleet ajankuluksi milloin mitäkin. Radiota oli kuunneltu ensimmäinen tunti, mutta kun Iggy Popin Passenger oli alkanut soida kolmatta kertaa, olimme kääntäneet radion pois kokonaan. Ei sillä, radiojuontajien puujalkavitsit ja teennäinen innostus eivät purreet kumpaankaan meistä. Yritin keksiä jotain jutun juurta, ja onnistuimmekin virittämään keskustelua siitä, mitä kaikkea mökillä pitäisi tehdä ennen kuin voisimme keskittyä varsinaiseen olemiseen.

Olin odottanut yhteistä mökkiviikonloppua rakkaani kanssa jo jonkin aikaa, sillä kuluneet kaksi viikkoa olimme molemmat yrittäneet saada töissä kaikki kiireellisimmät asiat pois alta, jotta lomalta palatessa voisi keskittyä muutamaan isompaan projektiin. Olimme molemmat onnistuneet siinä jotenkuten, vaikka iltaisin olimmekin olleet usein niin väsyneitä, että rakastelukin oli lipsahtanut vähän suorittamisen puolelle. Viimeksi olimme ehtineet rakastella edellisenä viikonloppuna, joten painetta oli kertynyt kummallekin jo jonkin verran.

Kultani oli säätänyt vuokra-auton ilmastoinnin sopivaksi, ja autossa oli juuri sopivan viileää. Tarkenin hyvin uudessa polvipituisessa mekossani, jonka alla minulla oli mustat, pitsiset alushousut. Juuri sellaiset, joista tiesin poikaystäväni pitävän ja jotka saivat hänet aina innostumaan. Toivoin, että mökillä meillä olisi aikaa irtautua töistä ja keskittyä toisiimme – ehkä jopa tänä iltana?

Toisaalta mökillä paikat pitäisi tsekata, purkaa tavarat, säätää jotain syömistä ynnä muuta ennen kuin poikaystävälleni edes tulisi rakastelu mieleen. Järjestelmällisenä ihmisenä kaikelle oli paikkansa – myös seksille. Ei sillä, useimmiten kun sain rakkaani syttymään, hän kyllä tyydytti minut mitä parhaimmalla tavalla. Joskus kuitenkin kaipasin spontaanimpaa kosketusta, sellaista, että minut vain otettaisiin ilman järjestelyitä – kesken ruoanlaiton keittiön pöydällä tai pikaisesti vessassa ennen töihin lähtöä. Villeimmissä kuvitelmissani hän ottaisi minut kotimme lähellä olevassa metsikössä.

Spontaanimmat toiveeni heräsivät aina, kun päädyin netissä selailemaan erilaisia seksinovellisivustoja. Niissä kaltaiseni naiset törmäsivät salaperäisiin muukalaisiin ja harrastivat näiden kanssa kiihkeää seksiä. Panohommiin päädyttiin myös hierojalla, kuntosalin suihkussa ja heinäladossa. Olin joskus herkutellut ajatuksella, että kirjoittaisin umpitylsän novellin perusvarmasta avioseksistä, jossa ei olisi rahtuakaan spontaaniutta. Seksi olisi sovittu melkein kalenterimerkintää myöten illalle, ja kumpikin osapuolista tietäisi, milloin, miten ja missä kaikki tapahtuisi. Olin kuitenkin haudannut ajatuksen, koska novelleissa oli kyse fantasioista, leikeistä, tabuista; sellaisesta, joka kiihotti mieltä juuri siksi, että se oli kiellettyä tai sitä tapahtui ani harvoin.

Hetken mielijohteesta kaivoin esiin älypuhelimeni ja nakuttelin selaimeen tutun osoitteen. Tunsin pientä kuumotusta alapäässäni ja halusin hieman kiusata itseäni. Parhaimmassa tapauksessa olisin mökillä jo niin kiimassa, että suorastaan anelisin kultaani tulemaan sisääni. Kuten kaikilla muillakin, myös minulla oli suosikkinovelli- ja novellistini. Huomasin, että sivustolla oli myös muutama uusi novelli, joten päätin aloittaa niistä.

Ensimmäinen tarina kertoi naisesta, joka oli hakeutunut avio-ongelmiensa vuoksi (nais)terapeutin vastaanotolle ja päätynyt harrastamaan seksiä terapeuttinsa kanssa. Tästä alkoi luisu, jonka seurauksena nainen päätyi panemaan milloin kenenkin kanssa – niin miesten kuin naisten.

"Mitä sä luet?" poikaystäväni kysyi jonkin ajan kuluttua.

"Yhtä juttua vaan", vastasin hajamielisesti.

"Onks siinä jotain sellaista, joka kiinnostais mua?"

"Tää on vaan tämmöinen tarina, haittaako sua, jos luen näitä?"

"Siis, luetko sä seksinovelleja?" poikaystäväni naurahti. Hänen oli täytynyt nähdä näytölläni vilistäviä panokuvia, joita käytettiin novellien kuvituksena. Häkellyin mutta kokosin itseni nopeasti ja totesin: "Luen. Osa näistä on tosi hyviä."

"Haluatko sä lukea mulle muutaman pätkän?" poikaystäväni ehdotti.

"Ai niinku ääneen vai?"

"Niin, vaikka."

"Okei." Ajatus tuntui samalla kutkuttavalta, mutta pelkäsin, että rakkaani alkaisi nauraa ja tehdä pilaa tarinoista. Pelkäsin, että orastava kiima haihtuisi ja mökillä emme antaisi toisillemme hyvänyönsuukkoa enempää.

Olin jo ehtinyt ensimmäisen uuden tarinan loppuun ja lukenut hyvän matkaa toista tarinaa. Siinä oltiin juuri sopivasti siirtymässä tositoimiin. Kehotin rakastani terästämään kuuloansa:

Ennen kuin sain lauseeni loppuun tunsin jo, kuinka miehen terskanpää asettui häpyhuulieni väliin ja alkoi liukua sisään. Sitten tuli hieman enemmän kuin pelkkä terskanpää. "Iso, hemmetin iso kyrpä", takoi päässäni, kun tartuin refleksinomaisesti kiinni lakanoista. Henkeni salpaantui ja kehoni jokainen lihas jännittyi: halusin estää tuon valtavan elimen pääsyn sisälleni.

Mies oli kuitenkin kiusannut minut läpimäräksi, ja liukkauteni pettämänä valtava lihajuna yksiselitteisesti vyöryi sisääni – aina pohjaan asti. Pilluni kiristyi äärimmilleen, en ollut koskaan ollut näin täynnä. Mies kumartui päälleni ja tarrasi kiinni leuastani ja sähisi: "Luuletko sä, että tää on ensimmäinen kerta, kun mä nussin sun kaltaista lutkaa? Luuletko sä, etten mä tiedä, että mun kyrpä on valtava?"

"Melkoista", poikaystäväni totesi ja hymyili. Hän ei kuitenkaan kommentoinut mitenkään sitä, että tarinassa naista naitiin isolla kyrvällä. Vähänkään vähemmän itsevarmempi mies olisi varmaan vienyt keskustelun omaan penikseensä ja sen kokoon, koska sellaisia useimmat miehet olivat. Rakkaani oli kuitenkin sinut peniksensä koon kanssa. Olin kieltämättä ennen ensimmäistä kertaamme miettinyt, että olisiko hänellä riittävän kokoinen varustus. Olisi ollut harmi, jos housuista olisi löytynyt puolikkaan dildon kokoinen elin, kun olin jo muuten rakastunut häneen.

Onnekseni minun ei tarvinnut pettyä – kultani penis oli kookkaanpuoleinen, ja hän osasi tarjota sillä pienen harjoittelun jälkeen oikein kunnon kyydit. Lukuisat elimen koosta ja muodosta (todenmukaisesti) annetut kehut olivat tehneet rakkaastani varsin itsevarman rakastajan. Kuumotus alapäässäni vain lisääntyi, kun jatkoin tarinan lukemista ääneen:

Kuulin miehen puheen, mutta en käsittänyt siitä mitään. Pilluni täyttänyt kyrpä oli täyttänyt yhtä lailla minut kuin mieleni. Mies ei aikaillut vaan alkoi hitaasti liikkua edestakaisin. Kyrpä ei sattunut, mutta tuntui kuin aivoni eivät olisi pystyneet välittämään tietoa siitä, tuntuiko tämä hyvältä vai pahalta; olin vain täynnä.

Miehen lämmin käsi painui puristamaan rintaani, ja toinen käsistä piti kiinni pystyssä olevasta reidestäni kyrvän soutaessa hitaasti edestakaisin. Silmästäni vierähti kyynel, mutta se jäi kiinni silmäni peittävään liinaan. Mies murisi mielihyvästä työntyessään sisääni yhä uudestaan ja uudestaan. Vaistomaisesti vedin henkeä aina kun paksu kyrpä osui pilluni pohjaan asti. Koko kehoni tärisi ja tuntui jännitetyltä. Mies ei kiihdyttänyt tahtiaan, ehkä hän aisti tiukkuuteni, eikä halunnut satuttaa minua enempää – tai sitten vain nautti hitaasta liikkeestä sisään ja ulos. Hetkellisesti minusta tuntui jo hyvältä, mutta tämä kaikki katosi, kun mies vyöryi jälleen koko mitallaan ja leveydellään sisääni.

Minusta ei tuntunut siltä, että olisin itse halunnut olla valtavaa kyrpää saavan naisen asemassa, mutta jokin siinä, ettei naisella ollut tilanteessa mitään kontrollia, kiihotti minua. Olin huomaamatta vetänyt mekkoni helmaa ylemmäs. Hivelin paljasta reittäni samalla, kun katsoin syrjäkarein rakastani. Hän ei sanonut mitään, mutta kuunteli selvästi, kun jatkoin tarinaa eteenpäin:

Puristin lakanoita ja annoin miehen vain ottaa minut, olin pelkkä panopuu, johon mies tunkeutui uudestaan ja uudestaan. Klitorikseni tykytti punaisena huippuna, mutta en kyennyt nostamaan kättäni sitä hyväilemään. Mies ei välittänyt, hän vain nautti kireydestäni ja murisi tyytyväisenä. Purin tunnotonta alahuultani ja toivon miehen jo laukeavan ja samalla jatkavan nussimistani isolla kyrvällään loputtomasti.

Alapäässäni tykytti, ja kiimani yltyi. Tiesin, etten enää kohta kestäisi ilman kosketusta – joko omaani tai poikaystäväni. Kultani hölläsi auton vauhtia, kun nopeusrajoitus muuttui satasesta kahdeksaankymmeneen. Hänenkin sortsien lahkeessa pullotti, mutta toinen käsi pysyi silti ratilla ja toinen lepäsi vasemmalla reidellä. Novellissa oli enää finaali jäljellä, eikä minulla ollut aikomustakaan lopettaa tarinaa kesken:

Miehen ähke kävi epäsäännöllisemmäksi; tiesin hänen olevan lähellä laukeamistaan. Entä jos mies räjähtäisi sisääni, räjähtäisinkö minä siinä samalla, ehkä pillun venymiselläkin oli rajansa? Mies ei tullut enää pohjaan asti, liike nopeutui hieman, muuttui nytkähtelevämmäksi. Mies suoristui, tarttui toisella kädelläänkin jalasta ja jatkoi liikettään sisässäni vielä hetken. Sitten hän liukui sisästäni pois ja tarttui kädellään kyrvästään. Muutama harkittu veto, ja tunsin kuumien spermaryöppyjen lentävän vartalolleni, rinnoilleni, vatsalleni. Makasin vain paikallani ja annoin miehen tyhjentää itsensä päälleni. Huomaamattani huohotin jokaisen spermaryöpyn osuessa kananlihalla olevalle iholleni.

Jalkani retkahtivat sängyn laidalta lattialle, rintani kohoili hengityksen tahdissa, näin pelkkää mustaa ja tähtiä. En edes huomannut, kuinka sperma valui noroina vartaloltani lakanoille. Tunsin miehen katselevan minua. Oliko hän tyytyväinen, huomasin ajattelevani. Alapäässä tuntui vain valtava tykytys. Mies istui viereeni ja siirsi liinan silmiltäni. Kattovalo paistoi silmiini, enkä aluksi nähnyt yhtikäs mitään. Hitaasti miehen kuva muodostui selvänä verkkokalvolleni. Olin vieläkin kauhuissani, ja minun täytyi myös näyttää siltä. Hiljalleen tunsin rentoutuvani, ja ajatukseni alkoivat järjestyä.

Lopetin lukemisen ja paloin halusta tietää, mitä poikaystäväni oli tarinasta mieltä. Olin hetken aikaa hiljaa ja kysyin sitten varovasti: "Mitä tykkäsit?"

"Olihan se... mielenkiintoinen... ootko koskaan ajatellut lukevasi äänikirjoja?" poikaystäväni nielaisi. Minusta tuntui, että me molemmat ajattelimme samaa asiaa. Olimme kuitenkin vielä reilun tunnin ajomatkan päässä mökistä. Minusta tuntui, että pääni – molemmat niistä – räjähtäisivät, tai sitten tunnelma ehtisi laantua ennen kuin olisimme perillä. Vaivihkaa avasin reisiäni, ja mekkoni helma kääriytyi taas kymmenisen senttiä ylemmäs. Halusin koskea itseeni, upottaa hoikat sormeni tykyttävään vittuuni. Epätoivoisena siirsin katseeni oikeanpuoleiseen ikkunaan ja yritin ajatella jotain muuta.

Sitten tunsin, kuinka poikaystäväni viileä käsi laskeutui reidelleni, sormet kokeilivat ihon pintaa ja käsi kurotti koskettamaan pitsisten pikkuhousujen peittämää etumustani. Sävähdin kosketuksesta ja liikahdin penkilläni niin paljon vasemmalle kuin vain mahdollista, jotta rakkaani ylettäisi koskemaan minuun paremmin. Hänen sormensa painautuivat vahvemmin klitoristani vasten, ja minä työnsin lantiotani varovaisesti eteenpäin saadakseni enemmän.

Poikaystäväni käsi liikkui hävylläni, mutta hänen katseensa pysyi järkähtämättä tiessä. Suljin silmäni, luotin siihen, että auto kyllä pysyisi tiellä, vaikken katsoisikaan. Pieni pala pitsistä kangasta erotti poikaystäväni käden ja pilluni. Sitten hän päästi irti, vain viedäkseen sormensa suuhuni. Nappasin ahnaasti kiinni ja pyöritin kuumaa kieltäni niiden ympärillä. Sen jälkeen sormet palasivat tutulle paikalleen, pujahtaen kuitenkin pikkuhousujen pitsireunan alitse suoraan klitorikselleni. Purin kiimassa alahuultani ja tunsin pienen lämpimän aallon vatsanpohjasta – jos poikaystäväni vain jatkaisi, saattaisin laueta jo kesken ajomatkan.

Yht'äkkiä poikaystäväni hiljensi auton vauhtia. Huomasin, ettemme jatkaneetkaan tuttua tietä, vaan poikkesimme pienelle, syrjäiselle metsäautotielle. Mieleeni nousi kysymyksiä, mutta en rohjennut kysyä mitään. Tie oli mutkainen, joten poikaystäväni oli keskityttävä ajamiseen – tielle ei mahtunut kahta autoa rinnakkain, joten jos joku tulisi vastaan, olisi jommankumman autoista ajettava tienpenkalle tai levikkeelle, jotta toinen pääsisi ohitse.

Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt yhtäkään risteävää tietä tai mitään muutakaan merkkiä asutuksesta. Kiima vaihtui jännitykseen; mihin oikein olimme menossa? Hetken kuluttua tie näytti päättyvään valtavaan puiden muodostamaan muuriin. Poikaystäväni ajoi eteenpäin leveähkölle alueelle, joka oli selvästi metsäautotien päässä oleva kääntöpaikka. Auto pysähtyi, ja poikaystäväni veti käsijarrun päälle, vaikka auto tuskin liikahtaisi tasaisella mihinkään. Ilman yhteistä merkkiä nousimme molemmat pois autosta ja kiersimme auton eteen. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, poikaystäväni kaappasi minut syleilyynsä ja painoi kuumat huulensa vasten suutani. Vastasin ahnaasti suudelmaan ja tunsin, kuinka hänen kätensä nappasivat määrätietoisesti kiinni pakaroistani ja vetivät minua lähemmäs itseään.

Sanoja ei tarvittu. Poikaystäväni kiepsautti minut vasten auton konepeltiä ja painoi minut selälleen sen päälle. Tunteja hurruttanut moottori tuntui lämpimältä mutta ei ihme kyllä polttanut. Toisaalta minusta tuntui, että kaikkein kuumin paikka keskellä autiota metsää oli juuri sillä hetkellä jalkovälissäni. Kultani nosti mekkoni helmaa ja painoi kämmenensä hävylleni.

"Sä oot ihan märkä", hän henkäisi.

"Älä viivyttele, ota mut heti!", vastasin.

Käskystä poikaystäväni repi pikkuhousuni ja viskasi ne jonnekin levikkeen reunalle. Hellästi mutta päättäväisesti hän painoi yhden sormistaan sisääni ongelmitta. Hain parempaa asentoa auton konepellillä samalla, kun poikaystäväni painoi suunsa klitorikselle. Suustani pääsi valtava huokaisu, joka herätti varmaan jokaisen metsänelävän huomion. Kuluneiden viikkojen stressi ja paineet sulivat pois kuin taikaiskusta. Oli vain tämä hetki, en ajatellut mennyttä tai tulevaa.

Poikaystäväni kieli lipoi häpyäni ahnaasti, siirtyen välillä pilluni suulle. Rakkaani levitti alempia huuliani ja työnsi jopa kielensä kärkeä sisälleni. Kuumotus sisälläni vain paheni, ja halusin jo epätoivoisesti, että kultani ottaisi kyrpänsä housuistaan ja työntäisi sen mahdollisimman syvälle minuun.

Poikaystäväni tuntui lukevan ajatuksiani, sillä samaisella hetkellä hän nousi ylös, laski sortsinsa ja alushousunsa alas yhdellä vedolla. Juhlakunnossa oleva kalu pompahti esiin, ja näin kuinka sen terskan päässä kiilteli kiimatippa. En tiedä miten, mutta rakkaani onnistui potkimaan housunsa pois ilman, että hänen tarvitsi riisua kenkiään. Hän oli valmis, ja minä olin enemmän kuin valmis siihen, että hän upottaisi viimein kyrpänsä sisääni.

Levitin reisiäni ja hieraisin sormillani pilluni suuta. Minun ei tarvinnut sanoa mitään ääneen, sillä eleeni ilmoitti, että haluaisin poikaystäväni sisääni tässä ja nyt – auton konepellillä, keskellä metsää, keskellä kesää. Poikaystäväni painoi paisuneen kullinsa hävylleni, liu'utti sitä muutaman kerran ylös alas. Kehtasikin vielä kiusata! Sitten kultani asetti terskansa pilluni suulle ja painoi sauvansa kerralla sisääni. Sisääni liukunut kulli täytti minut ja tuntui mahtavalta. Hyvin nopeasti poikaystäväni aloitti rytmikkäät, edestakaiset työnnöt niin, etten siinä hetkessä ajatellut mitään muuta kuin sisässäni soutavaa kyrpää.

Nostin jalkojani ilmaan ja yritin tukea niitä tarttumalla takareisistäni. Poikaystäväni nappasi kuitenkin jalkani olkapäilleen ja alkoi puskea itseään entistä syvemmälle minuun. Minua ei haitannut pätkääkään, että konepellillä kelmeillyt pöly tarttui uuteen mekkooni, sillä tärkeämpää oli juuri nyt saada ja lujaa. Poikaystäväni huohotti työntöjen tahdissa ja katseli tiivisti kasvojani, jotka punoittivat nautinnosta. Välillä katsoin häntä suoraan silmiin ja hymyilin, sitten suljin silmäni ja nautin kovista työnnöistä, jotka ulottuivat pilluni pohjaan saakka.

Kiimainen litinä ja kahden ihmisen huohotus kuului metsässä varmaan kilometrien päähän, mutta se ei haitannut kumpaakaan meistä. Olin jo hivuttavammassa hoikkia sormiani klitorikselle ja avittamassa itseäni ensimmäiseen orgasmiin, kun poikaystäväni pysähtyi ja vetäytyi minusta. En kuitenkaan ehtinyt edes harmistua, kun hän kiepsautti minut ympäri ja painoi rintani vastoin konepeltiä. Seuraavaksi tunsin, kuinka mekkoni lensi selälleni ja poikaystäväni kyrpä porautui uudelleen kuumaan vittuuni.

Poikaystäväni nappasi minua kiinni lantiosta ja alkoi nussia minua entistä kovempaa. Tunsin, kuinka hän oli selvästi lähestymässä omaa huippuaan, jolloin hivutin toisen käteni hävylleni ja aloin pyöritellä klittaani pienillä sormillani. Sisälläni soutava kyrpä ja haarovälissäni työtä tekevä käsi oli voittamaton yhdistelmä: sain jälleen kiinni orgasmista ja tunsin, kuinka aloin lähestyä lopullista huippuani. Jännitin lihaksiani samalla, kun poikaystäväni lantio hakkasi vasten kiinteitä pakaroitani. Hengitykseni muuttui katkonaiseksi, kun tunsin ensimmäisten aaltojen lähtevän liikkeelle pillustani ja syöksyvän koko kehooni.

"Mä tuuuuun", huusin melkein itkunsekaisella äänellä mielihyvän tärisyttäessä koko kehoani. Poikaystäväni puuskutti ja työnsi itsensä niin syvälle minuun kuin vain pystyi. Hyvä olo aaltoili sisässäni ja kannatteli minua ikuisuudelta tuntuvan ajan. Tunsin orgasmini jo hieman laantuneen, kun kultani liike sisässäni muuttui nykiväksi. Raskaasti huokaillen hänkin saavutti huippunsa ja alkoi pumpata lämmintä spermaa sisälleni. Sykäys kerrallaan hän purki kuluneen viikon paineet oman tyttönsä vittuun. Vielä muutama työntö, ja poikaystäväni liike sisälläni pysähtyi. Katsahdin rakkaaseeni ja hymyilin hänelle.

Aika tuntui pysähtyneen, ja olimme kuin horroksesta heränneitä. Levitin haarani ja poikaystäväni vetäytyi minusta ulos. Iso klöntti spermaa valui pillustani suoraan maahan.

"Saaks mä vähän paperia?" totesin ensimmäisenä. Poikaystäväni riensi auton takaovelle ja nappasi sieltä muutaman palan talouspaperia ja ojensi ne minulle. Pyyhkin pilluuni jääneet spermat paperiin ja kääräisin sen pieneksi siistiksi palloksi. Käännyin ympäri ja istahdin konepellille. Kultani tuli viereeni ja antoi minulle vielä yhden kuuman suudelman.

"Se tuntui upealta", sanoin rakkaalleni ja halasin häntä. Ei ollut vielä edes hämärää, mutta en silti meinannut löytää pikkuhousujani, jotka poikaystäväni oli kiimoissaan heittänyt poispäin autosta. Kun olin lopulta pukeutunut, suoristin mekkoni ja istuin takaisin autoon. Poikaystäväni hyppäsi tottuneesti kuskin paikalle ja otti suunnan takaisin kohti mökkiä.

Katso kaikki kirjoittajan Trickster novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.4 / 5. Arvostelijoita 55

Subscribe
Notify of

7 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu