(Jatkoa tarinalle Elina.)
”Venla, tule jo, lähdetään.”
”Ai mennään yhdessä?”
”Joo, ei sun tartte aina yksin käydä ukin luona.”
Oli jo minunkin aika käydä isäni Matin luona auttelemassa häntä, kun turhan usein homma kaatunut Venlan yksinään hoidettavaksi. Eihän tuo nyt enää niin työlästä ollut, kun isä on selkeästi toipumassa vaikeasta masennuksesta, jonka aiheutti äitini kuolema kymmenisen vuotta sitten. Se oli raskasta aikaa kaikille. Onneksi minulla oli valtuudet ottaa isäni yritys johdettavaksi, muuten olisimme olleet pulassa.
”Lopeta nyt puhelimen räplääminen, mennään jo.”
Ajamme aika nopeasti Matin luo, tuttu reittihän tuo on ja annan Venlan ajaa, kun nuoret yleensä aina tahtovat niin tehdä. Vähän ihmettelen Venlan suhtautumista, kun yleensä ihan mielellään on lähtenyt käymään ukkiaan katsomassa. Noh, kohta olemmekin jo perillä Matin talon edustalla. Ehdin kuitenkin paria asiaa jutella, jotka ovat jääneet ilman vastausta sen ihanan perhesessiomme jälkeen.
”Veittekö toistenne neitsyyden Riston kanssa?”
”Mit...”
Venlalla on hetken vaikeuksia keskittyä ajamiseen.
”Äsh äiti, mitä nyt tuollaista kyselet?”
”Se kiinnostaa minua. Kerro nyt.”
”Minä vein Riston poikuuden, mutta en ollut enää neitsyt silloin.”
”Kukas se sitten vei?”
”Ei se ole nyt tärkeää.”
En yritä udella enempää, kun Venla ei selvästi halua asiasta kertoa. Sain kuitenkin tiedon Ristosta.
”Yksi kysymys vielä Ristosta, onko hänellä ollut muita tyttöjä kuin sinä?”
”Ei tietääkseni.”
”Kukahan saa viedä Riston peppuneitsyyden?”
”ÄITI!”
”Hyvä on, ei puhuta siitä.”
Loppumatka menee hiljaisena, mutta ei enää ollut pitkä matkakaan.
Perillä lähden ovelle kummastellen Venlan käytöstä, kun hän ei oikein tiedä menisikö minun edellä vai jäisikö perääni. Avaan oven omilla avaimillani jäämättä sen enempää miettimään asiaa ja astun sisälle.
”ISÄ!”
”Elina.”
En ollut ihan valmistautunut siihen, että isäni seisoo odottamassa aamutakki auki niin että kovettunut kyrpä näkyy. Kieroutuneet aivoni rekisteröivät heti sen olevan aivan mukavan kokoinen, aika kaunis terska... Hetken seison typertyneenä oviaukossa Venlan päästäessä hiljaisen, tukahtuneen äännähdyksen.
”Ukki...”
Matti hymyilee häpeilemättömästi viitaten kädellään.
”Tulkaa toki peremmälle.”
Ääni on rauhallinen, mutta siinä on se tuttu sävy, jonka muistan hyvin nuoruudestani. Isä odottaa meidän tottelevan sanomatta vastaväitteitä. Ilmeisesti Venla on myös tutustunut siihen. Suljen oven perässäni Venla seisoessa eteisessä hiljaa.
”Venla rakas, älä nyt ujostele. Ukki on jo nähnyt sinusta kaiken, eikö niin?”
”Kyllä, varmaan enemmänkin, mutta sinusta en vielä ole, Elina-pikkuinen.”
Sananvaihto saa melkein polveni notkahtamaan.
Matti-isäni tarttuu minua kädestä ja ohjaa minua kohti makuuhuonettaan. Seuraan häntä vastaan pyristelemättä, eihän tämä nyt normaalia ole. Mutta en itselleni mitään. Se jysähtää mielessäni kuin pommi. Tahdon isääni. Tahdon tuon kovan kyrvän sisääni.
”Riisu vaatteesi, Elina.”
Isän ääni on rauhallinen, kuten aina, mutta se sama edelleen, mille ei sanota ei. Katson häntä silmiin sydämeni hakatessa kiivaasti. Ymmärrän hyvin, miksi Venla on hypännyt isoisänsä kanssa sänkyyn. Mutta en minä häntä voi siitä arvostella, sillä olen nyt itse tekemässä samaa. Vaikka se on väärin, mutta juuri se minua kiihottaakin. En voi kuin nyökätä alkaen riisua puseroani. Rintaliivieni tipahtaessa lattialle Matti katselee rintojani arvioiden.
”Hyvin samanlaiset kuin äidilläsi, ehkä jopa täyteläisemmät.”
Nyt se on selvää, että isän paraneminen on johtunut seksistä Venlan kanssa, kun hän on pystynyt kanavoimaan ajatuksensa pois äidistä tyttärentyttäreensä ja nyt vielä minuun. Isä astuu lähemmäs laittaen kätensä rinnalleni kokeillen sen painoa ja nipistäen minua nännistä.
”Oih!”
”Ihanat ja nännisi ovat aina kovana?”
”Kyllä.”
”Arvasin.”
Isäni kääntää huomionsa takanani edelleen hiljaisena seisovaan Venlaan.
”Venla, kultaseni, tule riisumaan äitiäsi.”
Tyttäreni tulee viereeni kuin anteeksi pyytäen alkaen varovasti avaamaan housujani.
”Kaikki on hyvin, rakas. Rentoudu.”
Sanani saavat hänet huokaisemaan ja kireä olemus vapautuu. Näppärät sormet saavat hetkessä housuni putoamaan lattialle puseroni ja liivieni seuraksi. Matti naurahti tyytyväisenä.
”Minun tytär, housut kosteana isänsä edessä.”
Punastun lievästi, olen tosiaan kostunut niin että se näkyy pikkuhousuissani.
”Venla, sinä myös vaatteet pois.”
Tyttäreni ei niskoittele yhtään vaan riisuu itsensä pikkuhoususilleen rauhallisesti isäni katsellessa vaatteiden alta paljastuvaa vartaloa, selvästi himoiten.
”Molemmat kosteina. Lutkien sukua.”
Isäni sanat saavat minussa aikaan kylmiä väreitä. Sekoitus kiimaa, häpeää ja pelkoa. Viimeistä siksi, että olen tottunut olemaan käskyttäjänä, tilanteen hallitsijana.
Matti-ukki tarttuu Venlaa hellästi hiuksista ja painaa hänet polvilleen eteensä.
”Nyt kultaseni, näytä äidillesi, miten olet oppinut imemään ukkisi kyrpää.”
Tilanteen irstaus on todella kiihottavaa minulle ja sykkivä pilluni kostuu entisestään, kun vaalea tyttäreni polvistuu nöyrästi isoisänsä eteen avaten suloista suutaan. Lipaisen omia huuliani katsellessani, kuinka turvonnut terska liukuu tyttäreni huulien välistä kokonaan hänen suuhunsa.
”Ihana imu tytöllä.”
Venla ryhtyy liu’uttamaan kyrpää edestakaisin huuliensa välissä. Matti huokaisee tyytyväisenä ja toisella kädellään painaa minut myös polvilleen eteensä tyttäreni viereen.
”Pikkuinen, näytä mitä osaat.”
Isäni käyttämä lapsuuden hellittelynimeni saa minut melkein tolaltani, sillä niin rietasta tämä on. Polvistun Venlan viereen isäni pidellessä meitä molempia hiuksista ja siirtäen kyrpänsä suuhuni. Maistan Venlan syljen sekoittuneena isäni lemmenpisaroihin pyörittäessäni kieltä tuohon ihanuuden ympärillä. Sitten hän taas siirtää kyrpänsä Venlan imettäväksi jatkaen tätä jonkun aikaa.
”Hyvä tytöt, mutta nyt tahdon pillua.”
Matti vetää syljen peittämän kyrpänsä Venlan suusta. Se näyttää suurelta... ja kauniilta. Pilluni on aivan märkänä perverssistä ajatuksesta, että kohta tuo isäni kyrpä uppoaa sisääni. Niin ei saisi tehdä, se on väärin, mutta minä haluan isäni panevan minua. Hän tarttuu minua leuasta ja katsoo minua syvälle silmiin.
”Sinä ensin, pikkuinen, olen odottanut tätä pitkään. Saan viimein nussia sinua.”
Olen kuin höyhen, kun minut nostetaan ylös ja työnnetään selälleni sängylle. Olen aivan valmis naitavaksi ja levitän automaattisesti jalkojani kuin irstas lutka, kun isäni asettuu päälleni. Kyllä, irstas lutka, se minä olen. Matti silittää hellästi häpyäni.
”Kaunis, kuin äidilläsi nuorempana.”
En ole hänelle vain tytär, olen äitini korvike. Ajatus puistattaa, mutta kiihottaa minua kaikessa riettaudessaan aivan järjettömästi.
”Isä, ota minut.”
Sanoinko minä sen ääneen? Ilmeisesti, koska hän hieroo turvonnutta terskaansa vasten häpyhuuliani. Taivas, että se tuntuu hyvälle.
”Ukki...”
Venla katselee vieressämme silmät suurina ja kiiluen himosta.
”Katso tarkkaan, Venla, ukkisi panee nyt äitiäsi.”
Isäni painaa lantiotaan eteenpäin, jolloin häpyhuuliani vasten tökkivä terska levittää tien auki ja paksu kyrpä painuu sisään pilluuni hitaasti, mutta armottomasti. Tunnen joka sentin venyttävän minua ja huokaan syvään hänen upottuansa puoliväliin.
”Voi helvetti, isä... se on niin iso.”
”Rentoudu, pikkuinen, saat sen kokonaan sisääsi.”
Matti tarttuu minua vyötäröstä ja työntyy loppuun asti yhdellä määrätietoisella liikkeellä. Voihkaisen ääneen, kun hänen kyrpänsä täyttää minut, kokonaan. Se repii minut auki tuntuen samalla niin uskomattoman hyvältä. Sitten hän alkaa liikkua hitain, mutta voimakkain liikkein, jotka saavat rintani heilahtamaan joka työnnöllä. Venla katselee vieressä lumoutuneena.
”Tule, Venla, ime äitisi nännejä, kun ukki nai.”
Tyttäreni käy viereeni ottaen nännini suloisten huuliensa väliin. Oi, se tuntuu niin hyvältä, kun hän imee ja näykkii samalla kun isäni panee minua yhä rajummin.
”Pane... pane tytärtäsi kovempaa.”
Isäni nauraa ja kiihdyttää tahtia. Tunnen raskaiden kivesten osuvan joka työnnöllä peppureikääni vasten. Sekin tuntuu pervolta ja kiihottavalta. Panisiko isäni seuraavaksi minua peppuun?
Tunnen orgasmini lähestyvä, jo nyt, ajattelen yllättyneenä.
”Älä tule vielä, pikkuinen.”
Isäni hidastaa liikettään kuin kiusaten minua.
”Venla, istu äitisi kasvoille, anna maistaa sinua.”
Eihän hän toista kehotusta tarvitse vaan samassa nuori pillu laskeutuu vasten suutani. Työnnän saman tien kieleni tuohon ihanuuteen maistaen suolaisen nektarin. Isäni jatkaessa panemistani keskityn nuolemaan tyttäreni pillua. Pian huoneessa kuuluu minun vaimeat huokaukseni vasten Venlan pillua, hänen vingahdukset kieleni osuessa juuri oikeaan paikkaan ja isäni tyytyväiset murahdukset pilluni puristaessa hänen kyrpäänsä.
”Vihdoin te kaksi olette minun.”
Hän junttaa kyrpäänsä todella syvälle osuen kohdunsuuhuni, huutoni tukahtuu vasten tyttäreni pillua. Kieleni pyörii villisti huulten välissä ja löydän Venlan herkimmän kohdan saaden hänetkin huutamaa nautinnosta. Isäni jokainen työntö on raju ja vaativa, olen lähellä laukeamista.
”Nyt, pikkuinen, tule isällesi.”
Vapautus tulee hetkessä ja laukean rajuina aaltoina. Silmäni puristuvat kiinni ulvoessani vasten märkää pillua. Vartaloni vapisee ja pilluni puristelee rytmikkäästi edelleen pilluani tahkoavaa isäni kyrpää. Matti-isä ei lopeta, vaan panee minua läpi koko orgasmini venyttäen sen kestoa entisestään.
”Hyvä tyttö, hyvä lutka olet, Venla, nouse ylös.”
Tyttäreni liukuu pois kasvoiltani pillu kiiltäen syljestäni ja omasta mehustaan. Isäni vetäytyy minusta ja tilalle jäävä tyhjyys tuntuu heti oudolta. Tuota kyrpää on saatava lisää!
”Selällesi Venla, levitä jalkasi, lutka.”
Tyttäreni asettuu nopeasti viereeni selälleen levittäen reitensä häpeilemättä auki. Nuoren naisen pillu on kostea, turvonneet häpyhuulet odottavat tulevansa halkaistuksi. Isäni asettuu hänen päälleen upottaen kyrpänsä yhdellä työnnöllä syvälle tiukkaan pilluun. Vaikka Venla nyyhkäisee tarttuessaan ukkiaan hartioista, niin näen että tätä on tehty jo monta kertaa aikaisemmin.
”Ukki... se menee niin syvälle.”
Matti panee tytärtäni pitkin rauhallisin vedoin katsoen samalla minua.
”Tule, Elina, suutele tytärtäsi.”
Nousen polvilleni kumartuen Venlan ylle. Suutelemme kiihkeästi ja hän varmasti maistaa vielä oman makunsa huuliltani. Tyttöseni vinkaisee suutani vasten jokaisella isoisänsä työnnöllä. Matti tarttuu toiseen rintaani nipistäen nänniäni samalla kun lisää vauhtia työnnöissään.
”Kumpi haluaa ensiksi peppuun?”
Saisin isäni kyrpää peppureikääni? Se olisi niin irstasta, että minun on pakko keskeyttää Venlan suuteleminen ja kääntyä katsomaan isääni.
”Tiesin sinun haluavan ensiksi, pikkuinen.”
Matti vetäytyy hitaasti ulos Venlan pillun jäädessä punaisena raolleen. Tyttäreni huokaisee pettyneenä, koska hän ei ehtinyt vielä laukeamaan, mutta isäni taputtaa häntä reidelle.
”Älä valita, lutka, kyllä sinä vielä saat.”
Värisen jälleen, en ole kokenut isääni tuollaisena vielä koskaan. Hän hallitsee tilannetta ja meitä, ohjaillen hillitysti, mutta olemuksella, joka ei voi vastustaa. Minunhan se piti olla tuollainen. Hän tarttuu minua lanteista kääntäen minut helposti vatsalleni. Levitän automaattisesti polviani kohottaen peppuani ylös. Suorastaan hävettää, käyttäydyn kuin lutka oman isäni edessä tarjoten peppuani hänelle. Mutta kun tämä on niin kiihottavaa, tahdon isäni naivan minua peppuun. Nyt.
”Venla, levitä äitisi pakarat.”
Tilanteen riettautta oikein korostaa, että tyttäreni auttaa ukkiaan naimaan minua peppuun. Venlan kädet tarttuvat pakaroihini vetäen niitä levälleen. Hänen kasvonsa ovat niin lähellä, että tunnen hengityksen osuvan paljaaseen peppureikääni.
”Voi helvetti...”
Tajuan Venlan näkevän isäni liukastetun kyrvän lähestymässä tiukkaa ruusunnuppuani. Terska osuu pakaroideni väliin ja hieroo liukastetta anukseni ympärille.
”Rentoudu, pikkuinen. Isä osaa tämän.”
Hän työntyy eteenpäin hitaasti, mutta määrätietoisesti terskan levittäessä tiukkaa anustani äärimmilleen. Siltä se ainakin minusta tuntuu haukkoessani henkeä. Huokaisen pitkään terskan selvitettyä tiensä sisään ja puren hampaani yhteen isäni jatkaessa sentti sentiltä syvemmälle.
”Isä... se on niin iso.”
”Hyvä, pikkuinen, ota se syvemmälle.”
Käsittämätön tunne, kun samaan aikaan polttaa, venyttää ja täyttää, mutta niin täydellistä ja ihanaa. Eihän tätä saisi tehdä tai tästä nauttia, mutta tuntuu niin luonnolliselta, kuin isäni kyrpä olisi tehty täyttämään peppuni. Isä pysähtyy odottamaan, että peppuni tottuu hänen kyrpäänsä. Sitten hän alkaa panna minua. Ensin hitaasti, sitten rytmi kiihtyy. Se tuntuu niin täydelliseltä, erilaiselta kuin pillussa, voimakkaammalta ja... kielletyltä.
”Ukki panee äitiä peppuun.”
Se kuulostaa niin pervolta, kun Venla sanoo sen ääneen. Mutta sitä tässä tehdään.
”Nuole äitisi pillua samalla.”¨
Venla ei sano mitään vaan ryömii alleni painaen suunsa vasten märkänä valuvaa pilluani. Hänen lämmin, pehmeä kielensä liukuu häpyhuulieni välissä kohti herkintä kohtaani. Samalla hetkellä, kun kieli osuu oikeaan kohtaan, isäni työntää kyrpänsä syvemmälle peppuuni. Puristan päiväpeittoa ja huudan ääneen...
”Ei saatana...!”
Tunne on aivan hurja. Isäni kyrpä täyttää peräaukkoni samalla kun tyttäreni kieli pyörii klitoriksellani. Lanteisiini tartutaan jämäkämmin ja tunnen kivesten läpsyvän vasten pilluani, varmaan osuen myös Venlan kasvoihin. Orgasmi kasvaa jälleen sisälläni ja tajuan ettei isäni ole lauennut vielä kertaakaan! Millainen sonni hän oikein on? Siksikö äidillä oli aamuisin yhtä aikaa tuskainen ja mairea ilme?
”Aah, ei noin kovaa.”
Isäni naurahtaa käheästi ja läpsäisee minua pakaralle.
”Kyllä vaan. Tytär nuolee äitiään, kun isä panee tätä peppuun. Tätä olette kaivanneet, lutkat.”
Matti läpsäisee pakaraani uudelleen, tällä kertaa kovempaa kiihdyttäen tahtia. Hänen paksu kyrpänsä liukuu nyt rivakammin peräaukossani, venyttäen ja täyttäen minut joka työnnöllään. Venlan kieli ei anna armoa, hän imee klitorikseni suuhunsa ja pyörittää kieltään hurjasti samalla kun isäni kivekset läpsyttelevät hänen poskeaan ja leukaansa. En kestä enää.
”Isä… tulen…!”
Orgasmi repii minut kappaleiksi. Huudan suoraa huutoa ja peppuani puristuu tiukasti isäni kyrvän ympärille. Kehoni vapisee hallitsemattomasti, pilluni valuu Venlan suuhun. Tyttäreni nielee ahneesti ja jatkaa nuolemista läpi koko laukeamiseni. Matti murisee tyytyväisenä, mutta ei vieläkään hidasta. Hän panee minua peppuun rajusti läpi koko orgasmini, tehden siitä melkein sietämättömän voimakkaan. Kun vapinani lopulta hellittää, hän vetäytyy ulos pepustani hitaasti. Anukseni tuntuu jäävän raolleen ja tyhjäksi.
Kääntyessäni voipuneena selälleni näen, kuinka tyttäreni nuolee ukkinsa kyrpää, todellakin sitä, joka juuri oli pepussani. Tämä ei ole varmasti ensimmäinen kerta, sillä niin tottuneesti Venla isäni kyrpää käsittelee. Matti huokaisee silittäen hellästi Venlan hiuksia.
”Hyvä lutka, hyvin oppinut.”
Taas isäni katsoo minua, se on vangitsevaa.
”Miltä isän kyrpä pepussa tuntui, pikkuinen.”
”Se oli rajua, mutta ihanaa.”
Matti hymyilee leveästi ja taputtaa Venlan poskea.
”Sinun vuorosi, peppu ylös.”
Tyttäreni on korviaan myöten punainen, kun hän käy ukkinsa eteen kontalleen levittäen polvensa ja tarjoten peppuaan. Kaunis, vaaleanpunainen peppureikä paljastuu täysin. Matti lisää liukastetta ja asettuu tyttäreni taakse, miten hän ei ole vielä lauennut? Hän painaa terskansa vasten tuota tiukkaa nuorta anusta.
”Katso, pikkuinen, otan nyt tyttäresi pepun.”
Hän työntyy sisään hitaasti, mutta armottomasti saaden Venlan vinkaisemaan.
”Ukki! Se venyttää liikaa!”
”Shh... kultaseni, kestät sen, kuten ennenkin.”
Matti upottaa kyrpänsä kokonaan sen paksulta pituudelta Venlan peppuun yhdellä pitkällä työnnöllä. Tyttäreni ulvaisee ja vapisee, mutta samalla hän työntää peppuaan taemmas kohti ukkiaan, nälkäisenä ja kiimaisena, mikä lutka tyttärestäni onkin tullut. Isäni tarttuu tyttöä vyötäröltä alkaen saman tien naimaan tasaisella, raskaalla rytmillä. Jokainen työntö saa Venlan hennon vartalon heilahtamaan.
”Se menee, aah, niin syvälle!”
”Totta kai, peppusi on tehty ukin kyrvälle. Eikö olekin, lutka.”
”Kyllä... olen ukin peppulutka.”
Miten kiihottavalta isäni irstaat puheet kuulostavatkaan, en ole tällaista ennen kokenut. Sormeni menevät koskettelemaan pilluani.
”Kuuletko, pikkuinen? Tyttäresi on hyvin koulutettu jo. Vie pillusi tytön nuoltavaksi.”
Siirryn Venlan eteen ja levitän reiteni hänelle. Jo kertaalleen naitu pilluni on siinä avoimena hänen kasvojensa edessä. Tytön silmät ovat sumeat ukkinsa pannessa häntä säälimättä peppuun.
”Nuole äitiäsi, lutka.”
”Äiti...”
Ääni on vain kuiskaus ja tyttäreni painaa suunsa vasten pilluani. Se on jo herkkänä aiemmasta, joten kieli saa heti säkenöitä aikaan.
”Uuh, Venla.”
Tyttäreni kieli liukuu taitavasti märillä häpyhuulillani, pyörii klitorikseni ympärillä ja työntyy välillä sisääni. Samalla ukki panee häntä peppuun raskaalla rytmillä, joka saa Venlan kasvot painumaan syvemmälle pilluani vasten joka työnnöllä. Matti tarttuu Venlaa hiuksista ja painaa hänen päätään tiukemmin kiinni pilluuni.
”Nuole kunnolla, lutka.”
Venla voihkii pilluani vasten ja kiihdyttää nuolemistaan. Levitän reisiäni leveämmälle ja alan hieroa itseäni hänen suutansa vasten.
Voihkin ääneen tuntiessa yllätyksekseni laukeamiseni lähestyvän jälleen.
”Äitisi pitää tästä. Jatka vain, lutka.”
Nuo puheet, irstaita, kuin ei olisi jo tarpeeksi pervoa muuten tämä.
”Älä lopeta, nuole äitiä.”
”Tule, pikkuinen, tule tyttäresi kasvoille.”
Se riittää. Orgasmi iskee minuun rajuina aaltoina. Lysähdän makaamaan sängylle isäni jatkaessa tyttäreni pepun ottamista.
”Tahdotko ukin siemenet peppuusi, lutka.”
”Kyllä... laske mun peppuun.”
Nyt vauhti on todella rajua ja kohta Venla huutaa.
”UKKIII!”
Isäni vain nauraa tyttärentyttärensä vavahdellessa hänen otteessaan. Venlan kasvot vääntyvät nautinnosta. Tiukan pepun täytyy tuntua mahtavalta sitä tahkoavassa kyrvässä ja Matti murahtelee tyytyväisenä survaistessa kyrpänsä syvälle.
”Ota kaikki... siemenet!”
Isäni laskee spermansa tyttäreni anukseen. Kuinka pervoa. Mutta kiihottavaa, kun nähdessäni isäni vartalon nytkähtelevän hänen pumpatessa siemennesteensä tyttäreni peppuun.
Matti pysyttelee pitkään paikallaan pitäen kyrpänsä sisällä, kuin varmistaakseen kaiken sperman menevän todella syvälle.
”Tule tänne, pikkuinen.”
Siirryn isäni viereen katsomaan, kun hän vetää kyrpänsä hitaasti ulos. Tuo suonikas sauva on edelleen lähes täysin jäykkä ja kiiltää eritteistä. Venlan punaiseksi muuttunut, venytetty anus jää raolleen ja paksua, valkoista nestettä alkaa heti hitaasti valumaan ulos.
”Se on sinulle, pikkuinen.”
Näky on äärimmäisen rietas, kun käytetty peppu ammottaa pulputen hitaasti spermaa.
”Maista.”
En epäröi. Kumarrun ja painan kieleni Venlan aukinaiseen peppureikään. Maistan isäni paksun, suolaisen siemenen sekoittuneena Venlan omaan makuun. Nuolen ahnaasti, imien siemennestettä ulos tyttäreni pepusta. Venla vinkaisee herkistyneenä ja kohottaa peppuaan hieman korkeammalle. Matti hymyilee tyytyväisenä ja silittää hiuksiani.
”Hyvä tyttö. Olette molemmat täydellisiä lutkia.”
Isäni istuu sängyn reunalle levittäen vielä jalkansa.
”Saatte vielä puhdistaa minut, sitten juodaan kahvit.”
Venla kääntyy väsyneenä, mutta innokkaana polvillensa viereeni. Katselemme hetken toisiamme, ennen kuin molemmat kumarrumme samaan aikaan ja alamme nuolla isäni kyrpää puhtaaksi.
Eihän meillä sitten mitään tarvetta siellä isäni luona olla auttelemassa. Venla oli siis käynyt jo pitkään pelkästään naitavana ukkinsa luona. Ajatukset pyörivät päässäni lähtiessämme takaisin.
”Venla.”
”Mitä, äiti?”
”Tästä ei sitten puhuta vielä kotona.”
En voi antaa tämän nyt pilata suunnitelmaani, isäni valta minuun tekisi minusta heikon mieheni ja poikani edessä. Tyttäreni pystyn vielä hallitsemaan.
”Miksi?”
”Koska minä määrään niin.”