Naapurintyttö Nella (3)

01/04/2020 | Kirjoittaja: kiimakone |
10 min
Kertoja: Mies | TeinityttöVanhempi MiesTiukka Pillu
4.6
(102)
Nella lyyhistyi päälleni, ja tunsin lämpimän sperman valuvan hänen sisältään vatsalleni.

Lue ensin Osa 1 ja Osa 2.

Myöhemmin samana iltana koputin naapurini oveen kainalossani pullo viiniä ja juuri ostettuja kukkia. En oikeen tiennyt, mitä minun pitäisi odottaa. Oloni oli hiukan epämukava, ottaen huomioon että olin samana aamuna jysäyttänyt Minnan seksikästä, kahdeksantoista vuotiasta tytärtä Nellaa. Oudointa kuitenkin oli, että kaiken avoimeksi jääneen puhelinlinjan välityksellä kuullutta äitiä ei tuntunut puuhailumme haittaavan.

Pohdintani keskeytyivät, kun Minna vastasi koputukseeni avaamalla oven, ja kutsumalla minut peremmälle. Hän oli selvästi nähnyt vaivaa ulkonäkönsä eteen. Minna oli luonnostaankin kaunis; Nella oli perinyt häneltä kiiltävän, vaalean tukan ja säihkyvän siniset silmät. Minnalla oli kevyesti meikkiä, ja hän oli pukeutunut seksikkääseen punaiseen mekkoon, jonka kaula-aukko teki oikeutta hänen vähintäänkin D -kupin rinnoilleen. Mekko pysähtyi juuri hänen polviensa yläpuolelle paljastaen Minnan upeat, ohuiden sukkahousujen verhoamat sääret. Toivoin, että olisin käyttänyt enemmän aikaa laittautumiseen, mutta onneksi näytin kohtuullisen edustavalta vasta pestyssä valkoisessa kauluspaidassani.

Olin hieman huolestunut (ja hieman enemmän innostunut) ajatuksesta, että Minnan tarkoitus olisi vietellä minut nyt, kun hänen miehensä on työmatkalla. Olimme naapureita, ja hänen tyttärensä nautti jo kyrpäni imemisestä - oli liian monta asiaa, jotka voisivat mennä pieleen. Sääli sinänsä, sillä jos Minna olisi sinkku tekisin kaikkeni päästäkseni sänkyyn hänen kanssaan. Nyt en uskaltanut tehdä mitään.

”Hei Kristian, kiva että pääsit tulemaan”, Minna toivotti heleällä äänellään. Ojensin hänelle tuomiseni, ja hän ilahtui suunnattomasti. Vastatarjouksena sain juoman käteeni seistessäni tönkön näköisesti hänen keittiössään sillä välin, kun hän viimeisteli illallisen. Onneksi Nella oli tänään ulkona ystäviensä kanssa, eikä minun tarvitsisi keskittyä sekä äitiin että tyttäreen samaan aikaan.

Minna kattoi meille pöydän, ja autoin häntä kantamaan herkullisen näköisiä ruokia ruokailuhuoneeseen. Ruoan lisäksi pöydässä oli pullo valkkaria ja muutama kynttilä tunnelmaa luomassa.

”Sinun ei olisi tarvinnut nähdä näin paljoa vaivaa”, sanoin hieman kiusaantuneesti istuessani pöytään.

”Ansaitset sen, Kristian. Olet tehnyt niin paljon Nellan eteen”, Minna sanoi, väläyttäen viekkaan hymyn viimeisen lauseen kohdalla. Tunsin oloni entistäkin kiusaantuneemmaksi - pitäisikö minun ottaa tämän aamuinen episodi puheeksi vai ei? Nella oli kuitenkin täysikäinen, joten sinäänsä emme tehneet mitään väärää. Ikäero oli kuitenkin melkoinen..

”Olen iloinen että pystyin auttamaan”, vastasin lopulta, viitaten minun ja Nellan ensitapaamiseen hänen jättäessään avaimensa kotiin.

”Nella kertoi, että tarjosin hänelle hyviä parisuhdeneuvoja. Hän oli huolestunut, että pojat yrittäisivät painostaa häntä seksiin. Olemme kasvattaneet hänet vahvaksi, niin että hän osaisi kieltäytyä itse.”

”Niin, siinähän ei ole mitään väärää, jos löytää oikean miehen. Hänhän on kuitenkin jo kahdeksantoista”, tokaisin varovaisesti.

”Ei, ei Nella! Mieheni on ollut hyvin tarkka siitä, että hän haluaa tytön pysyvän neitsyenä avioliittoon asti. Nella kyllä tietää, että hän olisi vakavissa ongelmissa ellei kuuntelisi isäänsä tässä asiassa.”

Minnan kommentti sai minut yhä epäileväisemmäksi. Yritin puolustautua, vaikka en ollut enään varma, tiesikö Minna että se oli juuri hänen tyttärensä, jonka oli kuullut puhelimen välityksellä imevän kaluani aikaisemmin tänään.

”Eivät kai naiset enää nykyään ole neitsyitä naimisiin mennessään. Eletään kuitenkin jo 2000-lukua, tiedäthän?”

”Älä vain anna mieheni kuulla tuota, Kristian! Minäkin säästin itseni avioliittoon, eikä siitä ollut mitään harmia.” En ollut varma, yrittikö Minna vakuuttaa minut vai itsensä, niin epävarmalta hän kuulosti nuo sanat sanoessaan. ”Joka tapauksessa on mukavaa, että pääsit seurakseni nyt kuin mieheni ja Nella ovat muualla. Lasi viiniä?” Hän jatkoi.

Nyökkäsin, ja hän kaatoi meille lasilliset viiniä ja aloitimme maistelemaan illan antimia. Ateria oli yllättävän maukas, Minna oli selkeästi hyvä kokki. Edellisen keskustelun jättämä jännittyneisyys hälveni pikkuhiljaa rennon jutustelun ja viinin myötä. Minna näytti mielettömän kuumalta kynttilänvalossa, ja tunsin kiinnostuksen kasvavan molemmin puolisesti jutellessamme. Minna nauroi vitseilleni, ja minä kehuin hänen ruuanlaittotaitojaan, taloaan ja vaatevaliintaansa.

Pian huomasin harmittoman keskustelumme kääntyneen avoimeksi flirttailuksi. Muistutin itseäni olemaan varovainen, sillä etenkin Minnan aikaisemman kommentin valossa hänen tyttärensä nussiminen ei tulisi olemaan ok, ja nyt jotain voisi tapahtua myös äidin kanssa. Ja tottakai hän oli myös naimisissa, tosin joistakin Minnan kommenteista päätellen avioliitto ei kukoistanut tällä hetkellä.

Minna ei ujostellut viinin suhteen illallisemme edetessä, vaan tyhjensimme hyvii vauhtia jo toista pullollista. Yritin pitää oman juomiseni maltillisena sillä tiesin, että jos olisin liian humalassa en voisi vastustaa Minnan päivänselviä iskuyrityksiä, vaan antaisin ohjat kullilleni. Tavoitteni oli nyt selvitä illallisesta ja keksiä joku tekosyy, jonka turvin pystyisin lähtemään ajoissa.

En ollut täysin varma miksi minulla oli niin vahva tunne, etten saisi antaa mitään tapahtua Nellan äidin kanssa. Seksikkäistä, nuorekkaista äideistä kieltäytyminen ei kuulunut luonteeseeni, mutta halusin varmistaa, ettei mikään estäisi mahdollisuuksiani upottaa mulkkuani Nellan teinipilluun. Yritin pysyä päättäväisenä, mutta viini alkoi vaikuttaa päätöksentekokykyyni.

Suuntasin huomion takaisin keskusteluumme, ja olin ilmeisesti suostunut juomaan vielä kupin kahvia ennen lähtöäni. En voinut olla tuijottamatta Minnan takapuolta hänen noustessaan ylös ja astellessaan kahvinkeittimelle. Tiukka mekko seurasi hänen kapeaa uumaansa ja jousti pyöreän, kiinteän pyllyn kohdalla saaden sen näyttämään kohtuuttoman suurelta. Autoin korjaamaan likaiset astiat pöydästä saadakseni katsella hieman pidempään tuota upeaa vartaloa.

Istuimme kahvikuppien kanssa olohuoneen sohvalle. Koitin istuutua niin, etten olisi liian lähellä Minnaa. En voinut olla huomaamatta hänen upeita jalkojaan, jotka istuutuessamme hieman ylöspäin noussut mekko paljasti yhä paremmin. En tahtonut uskoa, että oli tämän kauniin naisen talossa, ja hän halusi selvästi viedä asiat pidemmälle, ja minä olin se, joka koitti kieltäytyä. Nyt viini alkoi nousta toden teholla päähäni. Pitäisikö minun antaa asioiden tapahtua ja harrastaa seksiä hänen kanssaan? Koveneva kyrpäni ainakin tuntui olevan sitä mieltä.

”Voinko kysyä sinulta jotain henkilökohtaista?” Minna kysyi.

”Toki”, vastasin yllättyneesti.

”Oletko koskaan yksinäinen? Tai siis sinähän asut yksin, eikö niin?” Antamatta minulle mahdollisuutta vastata hän jatkoi: ”Joskus minulla on yksinäinen olo, vaikka minulla on mies ja lapsi. Nella on aika paljon ulkona ystäviensä kanssa nykyään, ja mieheni työskentelee myöhään tai viipyy viikonloppuja työmatkoillaan, kuten nyt.” Minnan silmät näyttivät vettyvän.

”Niin, no, joskus voi olla aika hiljaista, mutta minulla on paljon ystäviä... ja mahtavat naapurit”, vastasin, huomaten että olin laskenut käteni lohduttavasti hänen olkapäälleen.

Minna katsoi minuun ja näin hänen silmiensä loistavan jälleen ja mekon kanssa sävy sävyyn punatuiden huulien kääntyvän hymyyn.
”Kiitos Kristian, sinäkin olet hyvä naapuri. Olisimmepa tutustuneet paremmin ja aikaisemmin, niin paljon hyviä aikoja on mennyt hukkaan.”

Minnan käsi liukui hitaasti kohti nivusiani, ja pysähtyi juuri ennen kuin se saavutti lähes seisokissa olevan penikseni. Yritin kaikin keinoin hillitä sitä, mutta Minna näytti liian seksikkäältä punaisessa mekossaan. Hän selvästi himoitsi minua myös. ”Anteeksi Minna, mutta minun on nyt mentävä. Minulla on huomenna aikainen aamu”, sain sanottua, mutta sanat tulivat ulos ennemminkin kysymyksenä.

Minna epäröi hetken. ”Harmi, ilta meni niin mukavasti..” Hän nousi ylös, suoristi mekkonsa liu’uttaen käsiä alas pitkin kurvejaan. ”Voisimme päättää illan tanssilla”, hän sanoi naurahten. En ollut varma oliko nainen tosissaan, ennen kuin hän käveli kaiuttimien luokse ja käänsi taustamusiikkina ollutta klassista hieman kovemmalle. Yleensä en nauttinut tanssimisesta, mutta nyt tartuin sen enempää vastustelematta Minnan lantioon. Kyrpäni oli edelleen puoliseisokissa, joten yritin säilyttää pienen välin minun ja Minnan vartaloiden välillä. Minna ei rajoistani kuitenkaan välittänyt, vaan työntyi päättäväisesti aivan kiinni minuun niin, että hän tunsi varmasti housujeni pullistuman alavatsaansa vasten. Pullistuma vain jatkoi kasvamistaan, kun Minnan rinnat puristuivat minua vasten liikkuessamme hitaasti musiikin tahdissa.

Tahdonvoimani oli lähes mennyttä. Tiesin, että se mitä teimme oli väärin, mutta en mahtanut itselleni mitään. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että Minnalla ei tuntunut olevan mitään estoja vaikka hän tässä oli se, joka oli naimisissa. Minun täytyi tehdä lopullinen päätös illan kulusta, enkä voinut tehdä sitä Minnan täydellisen, pantavan kropan hinkatessa vasten omaani. ”Voinko käyttää kylpyhuonettasi?” Kysyin hiljaa hänen korvaansa vasten.

Minna ei selvästikään olisi halunnut päästää minua menemään, mutta osoitti lopulta kylpyhuoneen sijainnin ja päästi irti otteestani. Minnan hajuveden tuoksu oli takertunut kiinni kauluspaitaani. Kiirehdin kylpyhuoneeseen ja lukitsin oven perässäni. Nojasin lavuaariin ja katsoin itseäni peilistä. Oli tehtävä päätös, lähtisinkö, vai viettäisinkö täydellisen illan tutkien jokaisen sopukan Minnan kropasta? Aivoni vaativat minua lähtemään, mutta kyrpäni huusi vastaan. Tiesin, että viini koituisi viisaamaan valinnan kohtaloksi. Kuka minä olin vastustamaan naista, joka avoimesti näytti haluavansa seksiä kanssani? Hän oli pyytänyt minut tänne, tämä ei ollut minun syytäni. Olin helvetin kiimainen, ja halusin häntä enemmän kuin mitään.. tai no, paitsi Nellaa.

Olin tehnyt päätökseni, ja palasin olohuoneeseen valmiina repimään mekon Minnan yltä ja saamaan hänet tulemaan kovemmin kuin koskaan ennen. Olohuoneessa minua odotti kuitenkin valtava pettymys; viini oli Minnalle liikaa ja hän nukkui sikeästi sohvalle käpertyneenä. Yritin kuiskata hänen nimeään ja herättää hänet, mutta Minna ei reagoinut epätoivoiseen yritykseeni.

Mitä tekisin nyt? Kaluni huusi pillua ympärilleen, mutta en halunnut ravistella naista hereille, se olisi liian epätoivoista. Odotin hetken, mutta lopulta päätin lähteä kotiin runkkaamaan ajatukselle alastomasta Minnasta. Tartuin lattialla lojuvaan vilttiin ja päätin nostaa sen hänen ylleen ennen lähtöäni, kunnes kuulin oven sulkeutuvan takanani.

”Mitä sinä oikein teet täällä?” Se oli Nella, joka oli ilmeisesti palannut kotiin ystäviensä luota. Vilkaisin hätäisesti kelloa, ja se oli toden totta jo yli puolen yön. ”Öh, en mitään, tai siis, illallistimme äitisi kanssa, muistatko? Äitisi joi hieman liikaa viiniä ja nukahti jutellessamme.” Nella katsoi minua epäluuloisesti, mutta hyväksyi selitykseni. ”Oliko sinulla mukava ilta?” Kysyin vieden hänen ajatuksensa muualle. ”Joo oli.. en voi uskoa, että hän vain nukahtaisi seurassasi! Ja kutsuu vielä minua epäkypsäksi..”
Naurahdimme molemmat. ”Autatko minua kantamaan hänet sänkyyn?” Nella kysyi.

Tunsin oloni epämukavaksi. Kaikki tuo flirttailu Nellan äidin kanssa, aivan liian pitkään kovana seisonut kaluni ja nyt Nella seksikkäät bilevaatteet yllänsä. En halunnut enää odottaa.

”Autan sinua kun olet auttanut minua”, sanoin matalan mystisellä äänellä, kokeillen onneani Nellan kanssa.

Tyttö käveli päättäväisesti luokseni, asettui eteeni, katsoi minua merkitsevästi silmiin ja hymyili. ”Sopii. Olen miettinyt sinua koko päivän”, hän jatkoi, ”Toivoinkin että näkisimme pian uudelleen, mutta en arvannut, että näin pian.” Samalla kuin Nella lausui nuo sanat, jotka olin toivonut kuulevani siitä lähtien kun hänen huulensa viimeksi irtautuivat kyrvästäni noin kymmenen tuntia aikaisemmin tänään, hän avasi vyötäni siroilla käsillään. En voinut uskoa, että se oli sama tyttö, jota olin lohduttanut poikaongelmissa aiemmin tällä viikolla. Nyt hän suorastaan himosi mulkkua sisäänsä, eikä piilotellut himojaan yhtään. Miten minä olin saanut tämän aikaiseksi?

Aikailematta Nella nojasi eteenpäin ja liu’utti nuoret, pehmeät huulensa kyrvälleni. Hellästi imien hän antoi huuliensa vaeltaa ylös ja alas pitkin nahkaani. Pian olin kivikovana hänen suussaan, ja hän imi muutaman kerran voimakkaasti, ennen kun antoi kaluni liukua pois suustaan.

”Valmis?” Nella kysyi vinkaten samalla silmää. Hän nousi ylös, käveli sohvan luokse - sen, missä hänen äitinsä nukkui. Seurasin häntä, ja asetuin seisomaan hänen taakseen samalla kun hän kumartui eteenpäin ottaen tukea käsinojasta. Ihailin hänen muodokasta persettään, joka näkyi nyt puolittain hameen alta. Vedin alas hänen mustat pitsiset pikkuhousunsa paljasten paljaat, suloiset pakarat. Silitin niitä hellästi samalla kun vein sormiani alemmas kohti kuumana hohkaavaa vakoa. Nella äännähteli nautinnollisesti, kun sormeni saavuttivat hänen herkän klitoriksensa. Siirryin kiusaamaan sormillani häpyhuulia, liu’uttaen sormiani märän reiän päällä kuitenkaan laittamatta niitä sisään. Nellan alapää oli ihanan sileä, kun lopulta työnsin sormeni pillun kostealle sisäänkäynnille. Sydämeni alkoi hakata lujempaa kun mietin, kuinka penikseni pääsisi pian seuraamaan samaa reittiä, mitä sormeni nyt kulkivat. Nellan pillu puristi sormiani ihanasti. Sormetin häntä hitaasti, valmistellen nuorta naista vastaanottamaan kovana seisovan kaluni.

Vedin ulos kiimamehua valuvan sormeni ja asettelin vehkeeni hänen reiälleen. Rakastan sitä hetkeä, kun valmistaudun työntymään lämpimään, tiukkaan pilluun tietäen kyrpäni saavan pian nautintoa. Olin juuri liukumassa sisään Nellaan, kun kuulin Minnan mumisevan sohvalta. ”Ai, hei Nella, olet jo kotona. Näitkö mihin Kristian meni? Taisin juoda vähän liikaa, toivottavasti en tuottanut hänelle pettymystä.”

Nella käänsi päänsä minuun, jakaen kanssani merkitsevän katseen pysyä paikoillani. Sitten hän kääntyi äitiinsä ja vastasi: ”Luulen että Kristianilla on kaikki ihan hyvin, pidän huolta siitä että hän on iloine.. ahhhh.” Nellan kosteita häpyhuulia hipova kyrpäni keskeytti Nellan tarinoinnin. Hänen upea, timmi perseensä työntyi kaluani vasten, ja aloin hyvin hitaasti viemään penistäni hänen sisäänsä.

”Onko kaikki hyvin Nella?” Äiti mumisi unisesti, silmät yhä kiinni.

”On kyllä”, Nella vastasi, samalla kun nussin häntä takaapäin. ”Mene vain takaisin nukkumaan.”

Tartuin tytön kurvikkaaseen lantioon ja kiristin työntöjeni tahtia, pakottaen kaluni kerta toisensa jälkeen syvemmälle tyttöön. Katsoin alas ja ihastelin, kuinka pitkä ja suuri penikseni liukui pois näkyvistä sisään tuohon kahdeksantoistavuotiaaseen kiimaperseeseen. Joka kerta, kun kaluni tuli takaisin näkyviin, se oli yhä enemmän pillumehun peitossa.

En voinut vastustaa kiusausta tunnustella hänen pientä, vaaleanpunaista pyllyreikäänsä samalla kun jyystin tytön pillua. Painoin sormeni vasten pakaroiden välistä vakoa. Nella huokaisi kovaa, kun painoin yhä kovempaa upottaen sormeni muutaman sentin syvyydelle tytön täydelliseen perseeseen. Nellan mihihameen helma oli pudonnut alas hänen lantioltaan aktin voimasta, mutta korjasin tilanteen paljastaen jälleen muodokkaan pepun ja sen sisään työntyneen mulkkuni.

Nella alkoi inistä hiljaa, ja tiesin hänen olevan lähellä orgasmia. Ei ollut mitään parempaa kuin nuoren tytön tiukka pillu supistelemassa kyrpäsi ympärillä, valmiina tulemaan minulle. Nussin häntä kovaa ja tytön äännähdykset voimistuivat. Tiesin, että saattaisimme herättää hänen äitinsä, mutta minua ei kiinnostanut pätkääkään, niin taivaalliselta tiukkeneva pillu tuntui. Nella värähteli voimakkasti, kun hän tuli pitkälle, paksulle kyrvälleni.

Tuntemus nuoresta pillusta supistelemassa kyrpäni ympärillä orgasmin kourissa sai luonnollisesti kovan kyrpäni valmistautumaan suihkuttamaan siemenet tytön sisälle. Vielä yksi voimakas työntö, ja olin syvällä hänen sisällään, kylvämässä spermaani aivan hänen kolonsa pohjalle. Tunsin suuren lastin spermaa suihkuavan ulos kalustani ja laskeutuvan syvälle Nellan lämpimään pilluun. Nella huudahti, kun tunsi kastikkeeni valuvan hänen sisäänsä, ja työntyi irti. Spermaa suihkusi vielä hänen pakaroilleenkin. Siemeneni Minnan tyttären sisällä oli täydellinen kosto siitä, kuinka hän oli kiusannut minua koko illan seksikkäällä kropallaan, ja nukahtanut sitten, kun olin viimeinkin valmis ottamaan hänet.

Istuimme lattialla sohvan vieressä, odottaen orgasmiemme hälvenemistä. Minna nukkui vieläkin, vaikka olin varma, että Nellan kiimainen huuto herättäisi hänet. Nella nappasi pöydältä talouspaperia estääksensä pillusta valuvaa spermaa pilaamasta olohuoneen mattoa.

”Mmm, se oli mukavaa”, Nella sanoi, yhä raukeana orgasmin voimasta. Tulen pian takaisin.” Yltä päältä spermani peitossa oleva tyttö siirtyi vessaan siistimään itseään, ja minä nappasin pöydältä paperia pyyhkiäkseni kyrpäni. Yhteistuumin päätimme kantaa Nellan äidin hänen omaan sänkyynsä nukkumaan. ”Älä saa mitään ideoita, Kristian, olet minun käytössäni tänään”, Nella sanoi naurahtaen, kun Minnan mekko nousi ylös paljastaen sävy sävyyn mekon kanssa valitut stringit. Tänään? Tarkoittiko Nella, ettei häntä haittaisi, jos joskus menisin sänkyyn hänen äitinsä kanssa?

”Olen hieman hämmentynyt”, Nella jatkoi, kun palasimme olohuoneeseen, ”Olin tänään ystävieni kanssa yhdissä bileissä, ja siellä oli tämä poika, Jan, joka taitaa tykätä minusta. Hän on todella kuuma, ja kaikki tyttökaverini kuolaavat häntä. En tiedä miksi, mutta hän ei vain sytytä minua.”

”Ehkä hän ei vain ole sinun tyyppiäsi”, ehdotin.

”Ehkä..”, Nella vastasi mietteliään’, ”Kukaan ei koskaan saa minua märäksi kuten sinä.”

Kehu sai vehkeeni jälleen kovenemaan housuissani. Päätin kääntää tilanteen edukseni. ”Se johtuu varmasti vain siitä, ettet ole vielä niin kokenut ja se saa sinut jännittämään muiden miesten kanssa. Voin auttaa, niin pian olet rento muidenkin kanssa.” Nellan kasvot kääntyivät hymyyn. Hänen kasvonsa olivat mielettömän kauniit, ja siniset silmät suorastaan tuikkivat.

”Olisi mukavaa, jos voisit”, hän vastasi kiitollisena. Keskustelun ajan olimme haahuilleet ympäri taloa, ja lopulta päätyneet istumaan Nellan sängyn reunalle. Hänen huoneensa oli täynnä julisteita poikabändeiltä. Suljin huoneen oven, avasin kauluspaitani ja riisuin housuni. Suutelin Nellan pehmeitä huulia samalla, kun napitin auki hänen paitaansa. Kun olin valmis, vedin paidan auki vapautten hänen rintansa ja imin kovana nöpöttäviä nännejä ahnaasti. Nella huokaili kosketuksessani, ja tarttui päähäni pidellen sitä paikoillaan rintojen päällä. Näykin ja nuolin nännejä saaden tytön jälleen kiimaiseksi.

”Ohhhh, Kristian, pane mua taas!”

Nappasin pienikokoisen tytön syliini, ja asetuin niin, että hänen selkänsä oli vasten seinää. Nella hihitti innoissan kun tajusi, että aijoin ottaa hänet seisten. Siirsin tytön litimärät pikkuhousut syrjään ja asettelin kyrpäni jälleen reiälle. Huokauksen saattelemana Nella antoi itsensä valua kyrvälleni. Tunsin tiukkojen häpyhuulien antavan hitaasti periksi melalleni. Nuolimme himokkaasti samalla kun liikutin häntä ylös ja alas penikseni päällä. Tässä asennossa kyrpäni pääsi todella syvälle hänen sisäänsä, mutta pian aloin väsyä Nellan sirosta rakenteesta huolimatta. Aloin katsella ympärilleni miettien, mikä olisi seuraava asentomme. Lopulta päädyin laskemaan hänet kontilleen sängyllensä.

”Mmmm, tuhma, haluat nussia minua sängyssäni?” Nella kysyin virnistellen.

En halunnut vastata, jotten huohotukseni paljastuisi. Siinä samassa sain loistavan idean - antaisin tytön tehdä lopun työn. Ihastelin vielä hetken terhakasti pystyssä olevaa persettä, ja käänsin sitten Nellan toisin päin.

”Mitä nyt?”, Nella kysyi, yrittäen päästä perille suunnitelmastani. Menin makaamaan sängyn reunalle. ”Nouse päälleni, ja hiero vakoasi kyrpääni vasten”, käskin.

Nella kiipesi pitkän, kovan kyrpäni päälle ja hieroi sitä kiimasta turvonnutta klitoristaan vasten. Hän sulki silmänsä, ja keskittyi täysillä omaan nautintoonsa. Nellan märät häpyhuulet tuntuivat kiihottavilta liukuessaan kyrvännuppiani vasten.

”Laita vain pää sisälle, ja pysy paikoillasi”, ohjeistin. Nella teki työtä käskettyä, ja antoi minun liukua hitaasti sisälleen. Tartuin hänen kapeaan lantioonsa molemmilla käsilläni. Minulla oli upea näkymä hänen häpyhuulilleen, jotka venyivät pikkuhiljaa kaluni ympärille. Ohjasin käsilläni Nellaa liikkumaan hitaasti ylös ja alas. Jokaisella kierroksella katsoin, kuinka huulet sulkeutuivat kyrpäni luisuessa ulos, ja avautuivat valmiina vastaanottamaan yhä kasvavan vehkeeni.

Nellan äännähtely voimistui tahtimme kasvaessa. Olisin halunnut Nellan hyppivän vielä kovempaa, mutta annoin hänen keskittyä omaan nautintoonsa nyt, ja hoidella minut loppuun myöhemmin. Nella alkoi huokailemaan kovaa, ja tytön lähestyessä orgasmia vedin hänet alas niin, että koko komeuteni upposi hänen tiukkaan teinipilluunsa.  Se oli tytölle liikaa. ”Kyllä, kyllä, ahhhh, kyllä mä tuuuuuuun, ahhhhh”, Nella huusi estoitta. Tunsin pillun supistelevan kyrpäni ympärillä, kun hän ratsasti hitaasti orgasminsa pois.

”Se oli täydellistä, Kristian!”

”En ole vielä valmis”, vastasin.

”Tunnen kyllä”, hän naurahti, viitaten yhä kovana seisovaan kyrpääni, ”Mitä haluat että teen?”

”Jatka ratsastamista, mutta anna minun näyttää oikea tahti.”

Nella nousi ylös, asetellen minut jälleen sisäänsä. Tartuin hänen lantioonsa ja liikutin häntä kalullani, koventaen tahtia asteittain. Olin hämmästynyt, kuinka hyvässä kunnossa Nella oli - hän ei tuntunut väsyvän ratsastamiseen ollenkaan. Saavutiumme vihdoin haluamani tahdin, ja annoin Nellan jatkaa liikettä itse. Nojasin taaksepäin ja nautin näystä; nuori, seksikäs tyttö ratsasti kyrvälläni innoissaan ja hänen kiinteät, pyöreä rintansa hyppivät tahdissa.  Näky oli niin eroottinen, etten kestisi kauaa.

”Tulen pian, Nella. Jatka vielä”, sanoin, tuntien pallieni kihelmöivän valmiina syöksemään spermaa.

Ilmeisesti sanat kiihottivat myös Nellaa, sillä hän huomaamattaa kovensi tahtia entisestään, saatellen kaluni nyt jokaisella kerralla yhä syvemmälle lämpimään kiimareikään. Nella alkoi huohottaa kiimaisesti, ja tunsin hänen pillun kiristyvän jälleen ympärilläni. Tällä kertaa se oli minulle liikaa, ja spermani alkoi suhkuta syvälle hänen timmiin vartaloonsa. Suljin silmäni nautinnosta ja ähkin matalalla äänellä, saatelleen viimeisetkin lastini tytön sisään.

Nella lyyhistyi päälleni, ja tunsin lämpimän sperman valuvan hänen sisältään vatsalleni. Hetken päästä siirsin tytön sivuun, ja nousin ylös huomaten että sänky suorastaan lainehti eritteistämme. Kumarruin suutelemaan tytön otsaa, ennen kuin keräsin vaatteeni ja hiivin ulko-ovelle. Toivoin, että leikkimme saisivat jatkua vielä pitkään.

Katso kaikki kirjoittajan kiimakone novellit.

Arvostele Novelli:

Arviot 4.6 / 5. Arvostelijoita 102

5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Seksinovellit.org © Copyright 2023, All Rights Reserved. 
crossmenu