Mahtoi tehdä miehen itsetunnolle hyvää kuunnella kun nainen voihkii lauetessaan jo puolen minuutin nainnin jälkeen.
Minä olen kokenut huuman, jossa yhdistyivät suru ja suuri seksuaalinen nautinto.Rakas siskoni Eeva hävisi taistelun syöpää vastaan kaksi vuotta sitten. Hän oli vasta 32-vuotias...
Roope nautti saadessaan työntää sisään takaapäin naisen nojatessa pöydänreunaan ja auliisti pyllistäessä miehelle.
Kirsi, 23, saa yllättäen harrastaa seksiä upean Roopen kanssa. Myös Eevalla, 35, on jotakin mitä odottaa.Linkki aikaisempaan osaan.--Kevättalvinen päivä oli kaunis. Au...
Kova kaluni sai Paulan innostumaan entistä enemmän, tuntui helvetin hyvälle suudella niin kiimaista naista.
Olen vajaa kolmekymppinen gradua vaille valmis opiskelija. Joidenkin mielestä vielä nuori, mutta kuitenkin jo mies. Aikaa on jäänyt tässä paljon muille harrastuksille kun ei yliopi...
Ahnaasti kovettuvat kyrvät ponnahtivat esiin ja niihin Emma tarttui.
Se oli tavallinen perjantai, mutta Emmasta ei tuntunut lainkaan tavalliselta. Hän oli aamusta asti tuntenut olonsa levottomaksi. Kun hän istui työpöytänsä ääressä näpyttelemässä ti...
Susannan suusta purkautui heikko huokaus ja sylissäni oleva pylly pysähtyi sekunniksi ja värähti sitten.
Olen reilu kolmikymppinen mies ja töissä pienessä insinööritoimistossa tutkijana. Lähin - ja paras - työtoverini on Riitta, parikymmentä vuotta itseäni vanhempi assistentti. Riitta...
Imen ja nuolen Minnan pillua ja hän huohottaa päälläni yhä kovemmin.
Koivujen reunustama soratie kaartaa jyrkästi oikealle ja päättyy maalaistalon pihaan. Pysäköin ulko-oven eteen ja nousen autosta. Pihalla on tyhjä, joten koputan ovelle ja soitan v...
“Hou hou hou!” Ähkäisin. “Pukki tykkää tästä enemmän kuin pipareista ja maidosta.”
Joulu kävi koko ajan lähemmäs ja mä tein ylitöitä lähes joka päivä. Olin juuri päässyt kotiin rankan työpäivän jälkeen, kun huomasin, että olin saanut viestin äidiltäni. Ajattelin,...
Jostain syystä meidän uusivuosi ei koskaan onnistunut. Aina oli jokin este tai syy pilaamassa tunnelman. Vuosien ajan se johtui lapsista. Lapsenvahdin saaminen oli lähes mahdotonta...
"Aah, pukki panee parastaan", Mira sopersi, kun panin häntä takaapäin.
Tämä on vanha tarina, joka on julkaistu aiemmin kahdella eri sivustolla. Olen hieman parannellut tarinaa, erityisesti kielellisesti. Muista arvioida novelli lopusta löytyvillä tähd...
Aloitin nussimaan vauhdilla pienikokoista serkkuani takaapäin tämän vikistessä.
Loma olisi varmasti voinut alkaa huonomminkin. Yritin todistaa perheelleni, että en tarvinnut heidän apuaan. Olimme menossa viettämään joulua Keski-Suomeen mökillemme ja vanhempani...